Aksaholismia

Nyt on sitten luvassa aitoa vuodatusta. Kepeää sisältöä etsivien on parempi lopettaa tällä erää lukeminen  tähän :D

Mua ihan oikeesti ihmetyttää miten ihmisillä on niin törkeän iso kiire agilityn kanssa. Pentujen pitää olla "agilitykoiria" ihan pienestä pitäen sen sijaan, että ne olisi pentuja. Sillon kun itse on lajin pariin sukeltanut, enemmän tapetilla oli se, että jo harrastaneet tuppaavat kiirehtimään pentujensa kanssa ja nyt tuntuu, että eniten uusillakin harrastajilla on järkyttävä kiire lajin pariin.

Lajihan on ihan superhauska, siitä ei ole kysymys. Mutta miksi ihmeessä pentujen pitää olla aksatreeneissä useasti viikossa ja hinkkaamassa jotain tekniikoita, kun ei niillä ole edes luusto ja lihaksisto kehittynyt täyteen terään. Pentujen kanssa voi tehdä sata ja miljoonaa asiaa ilman niitä esteitä ja valmistella taitoja ekan vuoden aikana ihan muutenkin.

Agiity on fyysisesti ja henkisesti rankka laji koiralle. Enkä ymmärrä miksi kasvava pentu pitää sille altistaa, kun viettiä, palkkausta, kropan hallintaa, yhteistyötä jne. voi tosiaan treenata ihan ilman aksakenttää. Jossain vaiheessa varman itse kunkin ihan fiksua miettiä harrastaako lajia itselleen vai koiran vuoksi. Ainakin itse olen joutunut tuota pohtimaan ja samalla miettimään omia "prinsiippejä" tämän lajin harrastamiseen.

Kaikkihan varmaan sanoo tuohon, että "koiran, kun se niin tykkää". Haluaako se pentu olla siellä aksahallilla treenaamassa vai haluaako se pentu itseasiassa vaan tehdä töitä omistajansa kanssa? Haluaako se koira kisata vai me kaksijalkaiset? Kun lajissa on aika paljon myös itsekäitä vaikutteita, niin voisihan se olla ihan reilua malttaa sinne asti, että koiralla olisi "palikat" valmiina. Ainakin itse pystyn sanomaan, että eniten Java on työnarkkari. Se haluaa tehdä asioita ja varmasti olisi onnellinen piski myös ilman aksaa muiden harrastusten parissa, vaikkakin se nyt huutaa aksakentän laidalla ja paahtaa radalla tuhatta ja sataa.

Sitten se päänuppiosasto. Agility ja kuten kaikki vahvaan viettiin perustuvat lajit ovat vaativia. Aksassa siihen lisätään vielä ohjaajan epäonnistumiset ja ohjaajan kyky olla projisoimatta niitä koiraan (joka siis helpommin sanottu kuin tehty ;). Koiralla pitää olla aika paljon kanttia kestää virheitä, joita me itse epäloogisuudellamme saadaan aikaiseksi. Monet eivät tunnista laisinkaan ihan perusstressisignaaleita, joita kyllä jokaisen pitäisi koirastaan oppia havainnoimaan. Esimerkiksi koiran rilluttelu lelu suussa tai ilman pitkin kenttää herkästi näyttää siltä, että voi kun sillä vaan on niin kivaa, mutta itseasiassa se on välttelevää käytöstä. Samaan kastiin menee nuuskuttelut, haukottelut, katseen välttely jne. Ja näitä näkee. Ihan kokoajan, eikä sitä ole niin kiva katsella. Pentu on vielä kehittymätön ja vasta opettelee elämän perusskillsejä ja niidenkin stressinsietokyky on ihan toista luokkaa, kun aikuisen koiran.

Minun silmääni megalomaaninen treenaaminen ennen luustokuvia on hitusen vastuutonta. Eihän ne autuaaksi tee, mutta kovasti se antaa perspektiiviä missä mennään, kun on "valkoista mustalla" kirsusta hännänpäähän. Tässäpä esimerkkinä vaikkapa eräs medikoira, jolla luustokuvista putkahti kolmosen kyynärä, vaikkei sitä huomannut yhtään missään edes treeneissä. No, sen ura loppui sitten kolmivuotiaana kuin seinään. Ja mua harmittaa ihan törkeästi sen ohjaajankin puolesta, koska se koira oli ihan huikean taitava :( Kuinka moni haluaa pohtia mahdollisesti tämänkaltaisissa tilanteissa, että olisiko itse sittenkin voinut jotenkin asiaan vaikuttaa? En tiedä mitä sillä on treenattu ja milloin, mutta tärkein pointti onkin se, että monesti ihmiset jankkaa kyllä tietävänsä, jos jotain on vialla.

Sitten on nämä jumissa olevat koirat. Joidenkin mielestä se nyt vaan kuuluu kuvioon, että vähän on ammattilaisilla töitä koiran lihaksiston ja nivelten kanssa, mutta rohkenen esittää ehkä hieman erilaisen mielipiteen. Minusta pennun ei kuulu olla jumissa. Siihen kun yleensä vaan kolme syytä 1) väärä rakenne 2) väärä käyttö 3) trauma.

Itse harrastan ihan siitä näkökulmasta, että nuo karvanaamarit on meillä ainakin 15-vuotiaksi. Siihen nähden ei ole mikään kiire antaa koiran kasvaa eka vuosi kaikessa rauhassa ja alkaa sitten vasta ihmettelemään mitä kaikkea kivaa voisikaan. Ainakin tuon yhden koekappaleen perusteella en voi kamalan väärässä olla, kun pentualkeiskurssilla oltiin vuoden ikäisenä ja 1,5v luustokuvien jälkeen nostettiin treenimäärä kahteen viikossa ja vasta nyt kolmivuotiaana se alkaa olla fyysisesti siinä vedossa lihaksistoltaan, että siltä voi alkaa vaatia asioita. Ja siitä huolimatta se pärjää pk-seudun 3lk -kisavauhdissa ihan täysin jo nyt. Parhaimmillaan se varmaankin alkaa olla siinä 5-7 vuotiaana, jonka jälkeen harrastusvuosia vielä toivottavasti paljon edessä.

Alla 6kk vs. 3v ja siinä on aika hurja ero kumpi on ns. aksakoira fyysiikaltaan (molemmissa kun sattuu olemaan vielä niukassa tukassa, niin sekään ei hämää):

6kk

3v

Miksi tämä vuodatus? Hyvin onnistuu toi koiran hajottaminen näin vanhemmallakin iällä :I Mutta, vahinko ei välttämättä ole peruuttamaton.