29.8.2013

Tehiskauden korkkaus

Janne aloitti sitten tehiksenkin koutsailut pienellä testisessiolla. Siihen kuului siis kaikkien kontaktien kellotus, serpentiini/takaakierto/välistöveto -kombot viiden suoralla edestakaisin ja keppikulmien testaus erilaisilla leikkauksilla. Aloitettiin kontakteilla ja meille se tuntuu olevan aina hitusen haastavaa, kun piski vallan kiehuu jo pelkästä ajatuksesta, et kohta tehdään. A ja keinu ihan ok, mutta puomilla varianssia. Eka veto huikeat alle neljä sekunttia hypyltä hypylle (itse itsensä vapauttaen) ja sitten kolmas yli reilusti sekunnin hitaampi. Tosin vaadin ne etutassut maahan asti siitä huolimatta, että otetaan aikaa ja sitä sai vähän odotella.

Mutta tuo puomi ja keinu on ylipäätään nyt pakko ottaa syksyn projektiksi. Keskimääräinen pelkän puomin suoritusaika taitaa liikkua jossain 3,5s-4s ja kolmeen olisi mahdollisuudet. Paikkatreeniähän sille on nyt ylläpitona tehty, mutta pitäisi kyllä päästä asiaa vähän analysoimaan itseäni viisaampien kanssa. Ja sittenhän meillä on tämä toinenkin puoli asiassa, että kun se käy erityisen kuumana, niin se paukuttaa täydellisiä juoksukontakteja. Mulle kelpais vaatimattomasti täydelliset 2on2offit tai täydelliset juoksukontaktit :D En viitsisi olla noteeraamatta niitä läpijuoksuja, mutta kun on pakko pitää kriteeristä kiinni, enkä voi alkaa palkkaa juoksukontaktista, jos on 2on2off käskyllä lähdetty.

Viiden hypyn edestakaisin suoritettava pläjäys olikin mielenkiintoinen (2,5m estevälit). Serpentiini tosi hyvä, vaikka tuo vitoshypyn käännös meinasi aiheuttaa itselle pientä harmaata hiusta - ehdin kuin ehdinkin persjättö-valssiin. 8,2s taisi olla suoritusaika ilman feeluja. Takaakierroissakaan ei mitään ihmeellistä, kunhan vaan vitoskäännöltä lähdin itse tarpeeksi vauhdikkaasti liikenteeseen. Välistävetoja piti vähän jännää, kun koskaan en oo viittä estettä putkeen tehny (neljä kyllä) ja siihen päälle vielä käännös ja samalla takaisin. Muutaman kerran kosautin itse 7-8 hypyille, kun huono käännöksen liikkeelle lähtö kertautui kutakuinkin siinä kohdassa. Mutta voihan videofilmi mikä voittajafiilis, kun sen 8 välistävetoa teki puhtaasti putkeen! Eikä siihen suttaantunut kuin joku 11,6s. Jeh, en olis heti uskonut :)

Tylsää! T: Koirat Ps. Loppuu se näpyttely ja alkaa agility

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)