Fileis - fileis - fileis

Sm-kisaviikonloppu takana ja ihan huikeissa tunnelmissa. Siihen ei meidän osalta tarvittu niinkään mitään menestystä, vaan ylipäätän koko kisafiilis oli niin tarttuvaa ja Nalpertti niin kovin noheva, että painaisin ihan eniminit tykkää -nappia, jos tässä sellainen olisi.

Paula Häkkisen ottamia kuvia sunnuntailta <3

Perjantainailtapäivällä starttasin kohti Tamperetta iltakisoihin ottamaan vähän tatsia pohjaan. Siitä kun oli etukäteen tihkunut kovin säästeliäästi ja tiedossa on, että pehmeä pohja aiheuttaa ongelmia esim. A:n rytmityksessä. Koska harrastamme spektaakkeleita, ajattelimme aloittaa sm-viikonlopun myös sellaisella. Toki hyvään viihteeseen kuuluu loppuhuipennus, joten mikäpä olisi parempi paikka pienelle säätämiselle, kuin toka vika hyppy.

Esittelenkin nyt ihan uuden ohjauksen, jota voi vapaasti soveltaa omaan ohjaukseen. Takuita onnistumisesta ei ole, mutta saahan sillä aina viihdearvoa lisättyä. Ohjaus tunnetaan nimellä "sätkivä muuri" ja sen peruselementtejä on paikallaan seisominen ja raajojen vinha heiluttelu. Ei ole niin tarkkaa mihin niitä huiskii, kunhan pitää myös pään mukana liikkeessä. Tällä siis blokataan koiralta täysin mahdollisuus suorittaa este väärästä suunnasta ja odotetaan kärsivällisesti, että koira alkaa tarjota esteen oikean puolen suoritusta. Operantti koulutus on muutenkin pop, niin tämä on ihan vaan käytännön sovellus. Ja ohjaus voidaan päättää antamalla koiralle suorituslupa siirtymällä pois edestä ja jatkamalla matkaa ihan muina ankkoina.

Hupaisinta tässä kaikessa on kuitenkin ehkä se, että tuolla puomin kontaktin odottelulla ja parin sekuntin seisoskelulla oltiin tällä nollalla sijoituksella 9./128 tuloksella -9.86. Alle kolme sekunttia esim. kakkospaikasta. Tirsk! Hyppäri oli ihan nastaa tekemistä myös koiralta, mutta yhden riman se sai alas ja kepeiltä lähti ennakoimaan liikkeeseen ja sen jälkeen itseltä unohtui yksi este välistä, joten HYL. Mutta kaikenkaikkiaan erittäin nätti startti viikonlopulle :)

Sen verran muuttui sitten sunnuntain suunnitelmat, että sain kuin sainkin innokkaan aksan ystävän houkuteltua kaikkeen hölmöön ja yhteispäätöksellä otimme Sarin kanssa vieläpä Edenistä majoituksen la-su. Niimpä pienen hengenvedon jälkeen starttasin uudelleen kohti Tamperetta lauantai-iltapäivänä, mutta tällä kertaa matkaseuralaisen kanssa. Ensi töiksemme aloitimme valmistelut sunnuntaita varten ja kyllähän siihen pieni marinadi kuuluu. Huolellinen tankkaus ja siitä luontevasti spa:n puolelle. Kyllähän pieni kylpylälillunta sopii lauantaihin ja kuten uhkasin, niin siellä sitä vedettiin vesiliukumäessä hippulatvinkuen ihan koko rahalla :D

Urheilijan evästä

Hotellieläin-Nalpero

Täytyykin antaa propsit hyvästä serviisistä Edenille. Standard -huoneet olivat jo kaikki varattuja siihen mennessä ja koska superioreihin ei saanut koiraa ottaa, upgreidasivat jonkun standardasukin parempaan, jotta meille saatiin lemmikkiystävällinen huone. Ja sen lisäksi tarjolla oli myös oikein maittava aikainen aamiainen klo 6:00 saatesanoilla "Paljon kahvia", kun satuimme asiasta vitsailemaan vastaanottotiskillä. Koko termari oli siis varattuna ihan vaan meille loppasuille.

Ei hassumpaa maisemaa :)

Siinähän me sitten iltaa istuskelimme ja koiran kanssa tepasteltiin ulkona upeassa säässä. Kyyyllähän nyt pienet skumpat sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen, joten mikäpäs siinä oli noissa ylläolevissa maisemissa istua skumppamuki kourassa kaverin kanssa juttelemassa niitä näitä ja Herra Jalmari hihnan päässä. Ja ylipäätään koko reissu saa ihan toisenlaista lihaa luiden ympärillä, kun ei ole tarvinnut vain tulosten perässä lähteä Tampereelle asti kolaamaan. Oli siis totaalisen mahtia ja luonnollisesti nukkumaanmenokin venyi aikamoisen pitkälle.

Kisapaikalla ei kauaa ehtinyt koiran lämppäämisen päälle henkseleitä paukutella, vaan rataantutustuminen alkoi varsin täsmällisesti. Viisi minuuttia oli lyhyt aika ja lähtönumero viisi myöskin aidosti persesteristä. Se on totta, että pro:t nyt vetää vaikka silmät kiinni, takaperin ja tutustumatta sm-voittoon lähtöpaikalta yksi, mutta minäpä en olekaan pro. Keskittyminen jäi todella minimaaliseksi, kun lähtökarsinaan piti suunnata kutakuinkin heti. Onneksi oli pätevä kety koiraa ojentamassa samantien radan ulkopuolella, joka vähenti käytännön ressiä eksponentiaalisesti. Jatkossa jätän mieluusti nämä arpakukkaset muille, jotka voivat todeta, ettei lähtönumerolla ole heille väliä. Ainakin tällä radalla nimittäin oli ja sain ihan huikeasti apuja siitä, että näki mihin nopeat koirat hyllyttää ja missä tulisi olla milloinkin tai mitä tehdä, jos koittaa plan b).

Koska spektaakkelit ovat kuitenkin enemmän meidän juttu, Jalpertti päätti suorittaa radan kaikesta huolimatta hitusen eri tavalla mitä tuomari oli kuvitellut. Tai edes itsekään villeimmissä mietteissäni arvannut. Blokkasin vitosen siivekkeen, kun jäin yhdellä askeleellä jumiin kolmoselle, joten koiran oli se vaikea nähdä ilman puuttuvaa niistoa (paras vaihtis tähän olisi ollu poispäinkäännös, mut empä luottanut siihen ohjaukseen kisatilanteessa).

Sitten alkoi Nalushow! Vitoselta ysiputken väärään päähän, jejjjjjjjjjjjjjj! :D 15-20 metriä ihan omatoimista irtoamista, vaikka tuomari seisoi putken suun edessä. Ei haittaa, kun haluan putkeeeeen! Tässä vaiheessa jo itseäkin nauratti sen verran, että loppurata meni vähän hassutteluksi. Hyviäkin pätkiä siellä toki oli, mutta ihan omaa löysäilyä mm. keppien aloitusvälistä läpituleminen.

Pelle Hermanni, silvuplee:

Että sellainen keikka :D Ihan täysin oli rata tehtävissä ja vauhtiakin oikein  passelisti, mutta minkäs sitä voi jos putkiaivo näkee vallan käyttämättömän putken tai tuomari vaan suunnitellut koiran mielestä vääränlaisen radan. Vaikka nyt vitsaisinkin pilkullisesta hattumateriaalista, niin lähinnähän tämän vaan koomista ja kovin Nalua. Harvemmin sheltti on noin röyhkeä ja itsevarma, joka itseasiassa tekee siitä aikamoisen päheän agilitykoiran. Tuota kun opin hallitsemaan oikeissa paikoissa, niin tuosta koirasta tulee kyllä superhieno :) Tykkään siitä kovin, vaikka joskus onkin ässiä hihassa ja huumoria matkassa.

Vaikka oma osuus oli paketissa jo 8:30 mennessä, vierähti kisapaikalla kuitenkin miltei koko päivä. Ihan huikean kiva tunnelma ja mikä siinä katsellessa huippuaksaa ja kannustaessa seurakavereita & muita tuttuja upeisiin suorituksiin. Ihan parasta oli kuitenkin nähdä kavereita ympäri Suomen ja erityisen kiva, kun juttusille tuli myös Javan tulevasta pentueesta kiinnostuneita tutustumaan ihan eläväisenä persoonana isukkikandidaattiin. Mä meinasin muutenkin olla jatkuvasti suustani kiinni jossain nurkalla, että harkitsimme jo pään pussittamista siksi aikaa, että päästään alueelta ulos asti ja syömään ;)

Kuljetus hämmensi: kanoja takakontillinen :D

Jäimme jännittämään vielä maxien finaalit ja mineistäkin ehdittin top20 nähdä. Olipahan vaan hieno tunnelma! Toki olisi toivonut esim. jotain pikkukivaa katsomoa, jotta tälläinenkin teletappi jotain näkisi, mutta onnistuihan se näinkin. Ensi vuonna ehkäpä mekin tuolla :)

Finaalit!

Takana siis huikean mahtava kisaviikonloppu, josta isot kiitokset pätevälle Sari -ketylle. Sen lisäksi oli ihan mahtavaa nähdä kaikkia teitä tuttuja ja ehtiä jopa muutama sana vaihtamaan. Karsinnoissa siis seuraavan kerran tai vuoden päästä Oulussa uudelleen!