Timo Silakan kanssa lajin parissa

Räkäposkien suku

Nelijalkainen treenikaverini, tuo pilkullinen Timo Silakka on erityisen kunnostautunut taas harrastamansa lajin parissa. En enää edes jaksa laskea miten monta nopeinta vitosta ollaan viime aikojen kisoissa paukutettu menemään, kun Herra Niin-On-Kiire-Ettei-Pysty-Keskittymään on järjestään sen yhden riman tai muurin palikan tiputtanut mennessään. Muu toimii kyllä vallan mainiosti, koira kulkee keskimäärin ääntä nopeammin ja se on yhäkin pirun päheä. 

Olen uhannut vaihtaa lajia tokoon, mallannut pilkullista hattumateriaalia, miettinyt miten lämpimät hanskat siitä saa. Ja siltikin rimoista huolimatta radalla on niin törkysen hauskaa ja toki karvakas saa aina palkkansa suorituksesta, enkä mä sille aina kerro näitä mun vaihtoehtosuunnitelmia. Vieläkun Lady Luck ja rimat olisivat meidän puolella, niin pakettihan olisi jo vallan pätevässä kondiksessa. Treeneissähän niitä rimoja ei kyllä tipu, vaikka kuinka koitan huudella hypyn päällä, tiputtaa ohjausta, hätäillä ja sinkoilla, mutta kun sen kisavire on jotain niin tähtitieteellistä, että siinä on kipparilla kyydissä pysymistä. Viikonloppuna oman seuran kisoissa keskimmäisessä startissa läikähti jopa sen verran yli, että oli pakko keskeyttää, kun korvat oli vaan koristeena ja se meni ihan kaahottamiseksi koko touhu.

Mutkat suoriks, jeah! Kuva: Sanna Piironen

Toisaalta tässä vaiheessa kautta mielummin näitä pulmia ratkoo, kun ens kesänä. Ja mielummin minä kuitenkin tuon kuumakallen kanssa yritän oppia paremmaksi kuskiksi, kuin vaihtaisin sitä koiraan, jota ei kiinnosta mikään. Ensialkuun vaikka opettelen olemaan hiljaa ihan kisaradallakin. Mutta huijaisin toki itseäni, jos väittäisin etteikö se ikinä harmita edes vähäsen, kun muuten niin upea rata kosahtaa siihen yhteen rimaan ja kun näitä ei ole yksi tai kaksi, vaan aletaan jo varmaan olla kymmenessä jo pelkästään arvokisojen jälkeen. Nooooooh, kyä se tästä :)

Akilitäää-äääääh! Kuva: Sanna Piironen

Akatemialla käytiin tempaisemassa juoksutreenit vimpan päälle ja olipahan vaan mahtavat fiilistreenit. Sen verran joutui jaloista puristamaan spurttia vartin aikana, että viimeiset keskustelut Juhan kanssa kävin ihan vaan tekonurmella istuskellessa, kun kaikki piti laittaa peliin. Tässä treenissä hyvin korostui Javan vahvistunut estefokus ja itsevarmuus, kun käytännössä matkan varrelle osuvia esteitä ei tarvinnut ohjata ja kauempana lukittavat se nappasi yhdellä askeleella. Ainut haastava paikka meille oli noi kepit (sen lisäksi toki, että kuljettajan ehtimisen kanssa oli lievää tuskaa havaittavissa), kun päätös piti olla tehtynä jo puomilla meneekö sinne törkkäämään koiraa vai lähettääkö. Näköjään kumpikin toimi, kun oli vaan selkeä ohjeistuksissaan ja erityisen mahtavaa oli, ettei Nalpero kertaakaan sujahtanut vieressä huutelevaan putkeen. Ja toinen paikka oli 23, kun otus meinasi pistää mutkat suoriksi ja leijeröidä muurille samantien. Joutuikin tekemään todella paljon töitä ajoituksen kanssa.

Lähde: Akatemian FB

Koitan nyt korjata kisoissa tuota keskittymisongelmaa ennen kuin kiireinen syksy tästä kohta alkaakin. Tiedossa on toki kaikkea kivaa, mutta samalla aika vähän ylimääräistä aikaa. Tehiskausi käynnistyy tänään, koulutuksia omassa seurassa ja sen ulkopuolella, FitDog -leirit alkavat ensi kuussa jne. Ja mikä parasta, sunnuntaina pääsen lulluttelemaan vielä 7,5vk Jalmineja Kotkaan ennenkuin vipeltäjät lähtevät uusiin koteihinsa (yksi taitaa lähteä jo edellisenä iltana, snif)! Ne on ihan mahtavia riivoitä ja harmittaa, että vielä ei itsellä ole koiran paikkaa auki. Olisin kyllä niin tiennyt kuka tuolta lähtee mukaan.... :)