Vähemmän on enemmän

Vuosi alkaa olla taas siinä vaiheessa, että yleismaailmallinen arvokisahössötys alkaa lähestyä huippuaan. Pitäisi sitä tätä ja tuota ja ehkä vielä myös jotain muuta? Tänä vuonna minulla on vallan erinäköinen strategia ja "pitäisi" ei kuulu sanavarastoon. Me olemme enimmäkseen keskittyneet ottamaan iisisti noin harrastusrintamalla ja se nyt ei toki tarkoita lapaset suorana istuskelua, vaan olemme toki treenanneet, mutta maltilla ja ilman ylimääräistä "pitäisi" painolastia.

ÄN-NYYYY-TEEE..NNNN... NYYYT! (Siiri Rantanen)

Tähänkin on ehkä kolme taustatekijää, josta ensimmäinen on ymmärrys siitä, että tehtävissä oleva on tehty jo talvella. Nyt ei enää muuteta mitään, treenata mitään erikoista, vaan vahvistetaan nykytilannetta. Viime treeneissä ja kisoissa tatsi on ollut kyllä vallankin mainio ja aksa on tuntunut siltä miltä sen pitäisikin. Toisekseen näin pari viikko ennen ns. isoja kisoja haluan pienentää loukkaantumis/sairastumisriskiä ihan jo sillä, että ei vedetäkään mitään superhasardia ja toisaalta taas ei kisapaikoilta saada vaikka jotain tyhmää tautia riesaksi. Kolmanneksi tämä on vain agilityä.

Tällä viikolla on ollut hyvin ikäviä uutisia, kun nuori koira lähtee ihan ennen aikojaan. Se on ihan kamalan musertava hetki jo kuulla kaverilta nämä huonot uutiset tuoreeltaan puhelimessa ja laittaa myös pohtimaan, että se voi käydä hetkenä minä hyvänsä myös omalle kohdalle. Vaikka aksa on järjettömän kivaa ja koukuttavaa, ei se kuitenkaan ole mun koirieni funktio ja tarkoitus. Ei ne ole ne voitot tai palkinnot, jotka jää mieleen, vaan ihan muunlaiset muistot. Viikonloppuna otukset ovatkin saaneet ekstrapaljon syliaikaa.

Ei paljon jätetä ilmavaraa (Kuva: Siiri Rantanen)

Kaikesta huolimatta toki treenaamme tavoitteellisesti, mutta panostetaan mielummin laatuun kuin määrään. Yksi hyvä veto on paljon parempi kuin kymmenen sinne päin. Tiistaina hilpaistiin Jennan treeneissä posottamassa vauhtibaanaa, jossa meidän ykkösfokus oli rimat. Ja olipa mukavaa, että muutama sellainen saatiin kerrankin treeneissäkin alas, jotta pääsi muistuttamaan Nalperolle, että sun tehtävä on keskittyä hyppyyn ja päästä palkkaamaan oikeanlaista fokusta. Noin muutenhan siinä ei sitten ihmeempiä ollut, senkun luotti koiraan ja muisti juosta. Torstaina olisin halunnut käydä juoksemassa ykkösellä yhden Eiden hyppärin, jonka kouluttelin ensin muille, mutta se fiilis, kun tulee verkkalenkiltä ja toiset vapaatreenarit ovat ehtineet JUST sen radan purkaa kaikista kuudesta tyhjästä kentästä. Deeeeeeeem, suuren seuran huonoja puolia. Ei sitten vedetty, vaan lennosta piti vaihtaa suunnitelma sitten nopeasti keppien vahvistamiseen muutamalla toistolla.

Kieli keskellä suuta? (Kuva: Siiri Rantanen)

Tänään meillä oli sitten vielä puolikas päiväyksäri Teemulle, jossa vedettin kisanomaista baanaa ja muuttuvien tilanteiden hallintaa. Eniten mieltä lämmittää, että nelivitosista huolimatta yksikään rima ei tullut alas, vaikka erityisesti treenattiinkin myöhässä olemista (täähän on muuten niin kamalan vaikeeta ;). Kyllähän toi Nalperolle näytti pikkusunnuntaiaksat maistuvan ja nyt sitten voikin meditoida akunlatauksen parissa iltapäivän.

Heitetäämpäs loppuun helatorstain kotikisojen A-rata. Harmillinen muurinpalikka erotti meidät taas radan voitosta, mutta se on sivuseikka siihen nähden, että muutenhan tuo oli oikein mainiota menoa ja olen kyllä vallankin tyytyväinen.