22.11.2015

Agilityä messarissa ja naspikoiran ekat edustukset

Leikki on naspen työ! 


Pari viikkoa sitten meinasi tämän daamin kalenterissa olla (taas...) pieni aikatauluhaaste, kun erehdyin (once again) sanomaan kyllä ajattelematta sen pidemmälle kalenteria. Samaan viikonloppuun osui siis vaatimattomasti Fidarin kakkosleiri JA lupaamani agilitynäytöksen järkkääminen Messukeskuksen Lemmikkimessuille. Hoplaa, eipähän siinä muutakun vaihtamaan lajitreenit iltaan ja pakko oli jättäää sitten fysiikat & henkiset valkut väliin, kun niihin ei ollut mitään mahdollisuutta ehtiä. Ei sentään tarvinnut koko leiriä skippaa, which is nice :)

Koirille oli myös selkeät työnjaot: Piippi lähti edustamaan klo 11-17 messuille ja Java sitten klo 17-23 Akatemialle. Olin järkännyt molemmille päiville kaksi aksanäytöstä ja sen lisäksi vielä Piippi pääsi Etelä-Suomen Shelttien standille esittelemään pentupoweria silkalla olemassa olollaan. Aivan loistokas sosialistamistilaisuus siis pikkuapinalle, kun samaan aikaan hallissa oli iso pentunäytely, näytösareena ja standit plus valtava määrä erilaisia kaksijalkaisia. Erityisen haltioissani olin kyllä pentusen huikeasta käytöksestä, siellä se oli kuin vanha tekijä kaikessa hälinässä, pussaili rapsuttelijat, rakastutti kaikki rodunarpojat shelttiin ja sen lisäksi rauhottui kevythäkkiinsä superkiltisti, vaikkei sitäkään ole mitenkään opetettu.

Minäkin haluan show'hun!

Piipin Pusupiste tervetuloa!

Messutuliaisia (koiraa en ostanut, se oli jo ;))

Näytökset meni molempina päivinä tosi hienosti, vaikka paikan päällä vasta selvisi alkuperäisen suunnitelman vastaisesti estepuutoksia. Suunnitelmia voi onneksi vaihtaa vaikka lennosta ja vartin mittaisen aksanäytöksen saa hyvin pyörimään 4-6 koiran logistiikalla siitäkin huolimatta. Ja hyvin lähtee näköjään vartin mittaiset juonnotkin ilman sen ihmeempiä pohtimisia agilityaiheesta. Näytösten jälkeen liidin sitten pikakyytiä kotiin vaihtamaan vaatteita ja koiraa, jotta ehtii erityisen hyvin orientoituneena sitten Fidaroimaan jokseenkin pimeään, sateiseen ja mutaiseen Kivistöön. Onneksi on kumpparit, goretex ja otsalamppu :D Fidarista siispä myöhemmin lisempi!

Kerrankin tarpeeksi shewttejä!

Katsomot ja kehän laidat oli aina täynnä, kun aksaotukset päästettiin valloilleen

Piippi suorittamassa tärkeää työtehtävää: koemaistoa

Ja näin rennosti pentukoiranen lööbaili menemään myös sunnuntaina


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)