Juoksarimetodeita ja -opetustyylejä tuntuu olevan aikamoinen kavalkadi ja haaste tuleekin sitten omalle otukselle sen sopivimman löytämisessä. Sen lisäksi taitava kouluttaja vielä osaa tulkita koiraansa niin, että ei tyydy orjallisesti vaan hakkaamaan päätä seinään, kun koirimo ei jotain tajua, vaan ottaa käyttöön ylähyllyltä plan B:n sulavasti blandaten. Muutenkin kouluttajalla tulee olla joko paksu kallo tai tukeva kypärä, koska pään seinään hakkaamiselta ei vaan voi välttyä tällä jännittävällä matkalla.
Koulutustavan valintaan vaikuttaa luonnollisesti myös moni muukin asia, kuin päätös siitä, että "haluan tehdä juuri näin". Ihan aina kun ei saa mitä haluaa, vaan sitä mitä on tarjolla.
Pohdittavia seikkoja
- Käytettävissä olevat resurssit: Meillä kaikilla ei ole omaa agilitykenttää takapihalla, joten mitä on seuralla saatavilla (mattoa, lankkua, täysin säädettävät puomit, vähän säädettävät puomit, ei ollenkaan säädettävät puomit, irrotettavat rampit, tila, kontaktien kunto/pito, pääsy erilaisille puomeille jne.)
- Käytettävissä oleva aika: milloin pitää olla ns. valmista? Miten usein mahdollista treenata oikealla puomilla, miten usein vaikkapa pihalla?
- Koiran ominaisuudet: ohjaajapehmeys/kovuus, virheiden sieto, kropan hallinta, kropan tietoisuus, taistelutahto, lelu/namipalkattava, luontainen ohjaaja vs. estefokus, kyky yleistää
- Koiran tausta: Tyhjä taulu vai uudelleenkoulutettava?
- Kriteerin määrittely: Selkeä kuva etukäteen "good enough" visiosta
- Käytettävissä oleva apu/koulutus: Tunteeko joku lähipiirista jonkun metodin, osaako opetttaa? Saako jostain läheltä ostettua koulutusta?
- Omat tavoitteet: Mihin juoksarin pitää riittää?
- Resurssiuhraukset: Miten paljon aikaa, rahaa, hermoja ja mielenterveyttä voi laittaa likoon?
- Priorisointi: Mikä tärkeämpää, kisaaminen vai koiran kouluttaminen?
- Plan Ö: Selkeä suunnitelma "mitä jos" skenaariosta
Näillä pääsee jo lähtökuoppiin ja sitten se matka vasta alkaakin.
Ennenkuin aloittaa puljaamaan noilla itse esteillä ja edes propseilla, lienee hyödyllistä nostaa esiin myös pohjatyön merkitys. Minullahan on olllut ilo ja onni työskennellä kahden hyvin eri lähtökohdasta startanneen juoksariprojektin kanssa ja mikään ei opeta niin paljon, kuin nämä kaksi vesseliä. Javan kanssa on tehty huomattavasti vähemmän pentuna esim. kropan hallintaa, täyden vauhdin juoksemista ihan kaverikoirien kanssa, temppuja, sheippaamista, tarjoamista, lelupalkkauksen opettamista jne. ja sen kyllä huomaa. Sen lisäksi olen itse panostanut ihan eri tavalla koiran liikkeen opetteluun ja näkemiseen: milloin se liikkuu täysiä, milloin ei, miten jalat menee, mikä on se täysi "extension" oman koiran liikkeessä, mikä vajaa jne. Piipin kanssa minulla on ollut siispä laajempi valikoima keinoja ja opetusmetodeja käytössä, kuin Javan ja luulisin, että ehkä lopputulokseenkin pääseminen sukkelampaa. Siitä tosin tässä vaiheessa on hyvin vaikea sanoa yhtään mitään :D
Perusduuni
Ennenkuin aloittaa puljaamaan noilla itse esteillä ja edes propseilla, lienee hyödyllistä nostaa esiin myös pohjatyön merkitys. Minullahan on olllut ilo ja onni työskennellä kahden hyvin eri lähtökohdasta startanneen juoksariprojektin kanssa ja mikään ei opeta niin paljon, kuin nämä kaksi vesseliä. Javan kanssa on tehty huomattavasti vähemmän pentuna esim. kropan hallintaa, täyden vauhdin juoksemista ihan kaverikoirien kanssa, temppuja, sheippaamista, tarjoamista, lelupalkkauksen opettamista jne. ja sen kyllä huomaa. Sen lisäksi olen itse panostanut ihan eri tavalla koiran liikkeen opetteluun ja näkemiseen: milloin se liikkuu täysiä, milloin ei, miten jalat menee, mikä on se täysi "extension" oman koiran liikkeessä, mikä vajaa jne. Piipin kanssa minulla on ollut siispä laajempi valikoima keinoja ja opetusmetodeja käytössä, kuin Javan ja luulisin, että ehkä lopputulokseenkin pääseminen sukkelampaa. Siitä tosin tässä vaiheessa on hyvin vaikea sanoa yhtään mitään :D
Metodeja juoksu-A:lle
Aloitetaan metodien pohdinta vaikkapa juoksu-A:sta, joka on verrattain yksinkertaisempi projekti. Miksi? Siksi, että A:lle riittää kun koira oppii "patternin", saman tavan suorittaa se joka kerta. Useimmalle tämä kaava on kaksi hittiä ylösmenolle, hallittu harjan ylitys ja kaksi hittiä alastulolle. Isot ja pitkät laukat lähtee menemään 1,5 ja pienet kolme. Tällä tavoin osutaan ylös-ja alasmenoon, vaikka koira teknisesti hyppäisi, eikä juokse. Vaikeutta toki tekee eri materiaalit ja lähestymiskulmat.
- Boksi
- Bumpperit
- Takaperinketjutus
- Kohdematto/target
- Länget
Metodeja juoksupuomille
Ja sitten se hauska osuus, puomi ja juosten! Puomit ovat eripituisia (10.8-11.4m vaihteluväli), ramppien kaltevuuskulma eri (korkeus 1,2-1,3), materiaalit erilaiset (toisessa pito huomattavasti parempi) ja se mikä pysyy, on kontaktialue 30cm x 90cm. Siihen on vaikeampi rakentaa yhtä kaavaa, jos koira ei osaa joko koota tai lyhentää laukkaa sen mukaan, miten tällä kertaa ollaan alastulolle tulossa.
- Etupalkkaus, ns. Daisy Peelin menetelmä
- Läpijuoksutus ("luck, no luck")
- Silvia Trkmanin täyden vauhdin juokseminen
- Kohdematto/target
- Länget
- Bumpperit
- Kepin kierto
- Boksi
Sitten niitä kokemuksia, mietteitä, näkemyksiä! Osa III sisältää siis pohditaa lisempi näistä ja siihen luonnollisesti pieni keskustelu on aika bueno. Puuuttuuko listalta jotain metodeja? Entä etukäteen pohdittavia juttuja? Tai muuta olennaista metodin mietinnästä? Minkälaisia ajatuksia sinulla on ollut prosessia ennen, aikana, jälkeen?
Aalle olen valinnut menetelmäksi boksin ja aan vähittäisen nostamisen (vaatii korkeussäädettävän aan). Nyt täysikorkeaan aahan päästyä on boksi vaihtunut bumperiin. Vähittäinen korotus sen takia että harjan ylitys on turvallinen. Medi sheltillä sai helposti 2+2 kosketusta.
VastaaPoistaPuomilla meillä on pysähdys, koska en usko että ehtisin kunnolla ohjaamaan nopeaa koiraa juoksupuomin jälkeen ja toisena että en ole törmännyt vielä systeemiin jossa kontaktin ottaminen olisi varma. Olen nähnyt liikaa virheellisiä suorituksia ja näissä kaikissa on ongelma lähtenyt jo puomin lähestymisestä jolloin viimeinen laukka ei ole riittänyt enää alastuokontaktille saakka. Samoin tiukat käännökset tuntuvat olevan vaikea opettaa juoksupuomille.
Jos jollain tavalla juoksupuomia opettaisin niin lähimpänä on Jenny Dammin systeemi etupalkalla. Onko se suunnilleen ama kuin Daisy Peelin menetelmä?
Itseasiassa on minulla kokemusta yhden koiran juoksupuomista ja aasta :D Silloin kun olen agilityn aloittanut 90 luvulla oli meillä perhoskoiran kanssa länget käytössä. Millalla olikin hyvät puominkontaktit 2 luokkaan saakka, mutta sen jälkeen ei toiminut enää. Nykyään olisi viisaampi ja käyttäisin länkiä treeneissä lähes aina, jotta suoritustapa pysyy vakiona. Millan kohdalla virheitä tehtiin kun jätettiin länget pois kun alettiin kisaamaan. Aika monta treeni ja kisakertaa ne kontaktit hyvänä pysyivätkin. Aan kontakti oli sellainen luomu juoksu, eikä se ollut ikinä ongelma.
Korkeussäädettävä A on ihan ässä juttu mitä tahansa A:n suoritustapaa treenattaessa! Itsekin tässä harmittelen, kun sellaisia on hallissa ollut, mutta ilmeisesti liian iso käyttäjävoluumi meinaa sitä, että niitäpä ei enää pitkän päälle sitten säädetäkkään mihinkään suuntaan, kun joku sankari käy mekanismit laittamassa rullalle. Sama kävi korkeussäädettävälle puomille, huoh!
PoistaSuurin ongelma taitaa olla, ettei niitä käännöksiä ole oikeasti opetettu puomille. Ja kuulemma nyt on käyty ihan tuomarienkin keskuudessa arvokisojen osalta keskustelua, että ei ole mitään järkeä jakaa mitaleja juoksupuomilla loppusuoralla. On siis varsin todennäköistä, että jatkossakin mm-kisoissa ym. kontakteilta käännytään ja sama trendi näkynee myös Suomen baanoissa. Pelkillä suoraan juoksuilla hyöty on siis varsin vähäinen.
Monilla mikrokoirilla luomujuoksut jopa onnistuukin! Laukanpituus kun on sen verran lyhyempi, että säätämättä laukka osuu kontaktialueelle asti, vaikka siitä vähän loikkaisikin. Toisaalta taas vauhdin kasvaessa saattaakin olla käsillä los probleemos, kun koira havaitsee, että itseasiassa täältähän voi hypätä jo korkeammalta jeee :D Näidenkin kanssa kiinnittäisin huomiota ja palkkaisin nimenomaan juoksemista, niin saattaa suoritus pysyäkin kasassa.
Minä tunnustaudun maailman laiskimmaksi propsien häivyttäväksi, koitan siis pohtia mielummin tuhat ja sata konstia treenata asiaa ilman mitään härpäkkeitä, niin säästyn häivyttämisen vaivalta ja sen pohtimiselta. Länkien kanssa treenaavilla erityisesti olen tehnyt saman huomion kuin sinäkin, että ne pitäisi kyllä treeneissä sitten pitää, mikäli toivoo ajatuksen säilyvän koiran päässä.