Huippuagilityäkö-kä-hä?!

Hetki ennen finaalivetoja mm-karsinoinnoissa <3

Minua on vähän tökkinyt jokin ns. huippuagilityssä noin niinkuin omana tavoitteena. Kisoissa vedetään naama kireänä, ainut kelpaava lopputulos on voitto, loppuvuodesta mistään muusta kuin pisteistä ei enää puhutakaan, ainostaan nollaradasta muistetaan se koirakin palkata, hanskat tipahtaa heti ekaan virheeseen jne. Niin kauan kuin kisakaverina on eläin, minulla ei yksinkertaisesti ole tuollaiseen varaa. Meillä nämä perheenjäsenet tuottavat suurimman "arvonsa" siellä arjessa, eikä kisakentillä.

Q - When you achieved certain accomplishments (Having all your dogs qualify for World Championship, winning European Open with four, winning World Champ with two) were these specific goal you set for yourself?

A – No. I never set goals. I've seen way too many people stressed and under pressure to achieve their fancy goals. I don’t want to be under pressure, it’s just a stupid dog sport, so nothing to be stressing about. We do it just for fun, so we go out and have fun and play and we sometimes win and sometimes we learn, but we ALWAYS have fun.

Kuva: Ida Alexandersson

Samaan aikaan toki haluan treenata laadukkaasti, koska käsissäni on vallan lahjakas Herra Jalmari (ja toivottavasti joku päivä myös hänen höntsä tyttärensä... :), joka toden totta rrrrrakastaa agilityä. Sei rakasta voittamista, vaan sitä yhdessä tekemistä. Niimpä mun ykköstavoite on "olla koirani arvoinen ohjaaja", ei niinkään olla paras, nopein, hienoin ja maajoukkueessa ja mitä lienee. Toki kaikkea hienoa voi hyvinkin saavuttaa matkalla, mutta itsetarkoitus se ei ole.

Q - What do you think was the primary influencing factor for those achievements?

A – Right before I won my first World Championships, one of the spectators said to me: “All those people here are really good, because they really want to win and worked hard for it. But I think YOU will win, just because you don’t care and just play.” I think winning is much easier without winning in mind.

Nalpe on ihan samaa mieltä!

Luin tämän Silvia Trkmanin haastattelun ja siinähän se asia olikin ihan sanoiksi puettuna. Olen ollut paljon erilaisien henkisen valkun sessioiden piirissä ja tosi monissa ryhmäkeskusteluyhteyksissä tulee ilmi, että monella siellä paperissa pitää lukea 2016 tavoitteissa maajoukkuekarsintojen top10 paikka, kympin joukkoon sm-kisoissa jne. jne., vaikka resurssit, aika, kapasiteetti ei välttämättä ole ihan linjasssa. Lopputuloksena on herkästi menestymisen ja pärjäämisen pakkoa ja sitä myöten ahdistumista ja riittämättömyyden tunteita, ei sen ilmenemistä sivutuotteena. Unelmia ja tavoitteita toki pitää olla, minä olen vaan omani siirtänyt pehmeämpiin arvoihin.Voittaminen on paljon helpompaa, kun ei tarvitse miettiä voittamista, vaan voi keskittyä olennaiseen - omaan tekemiseen.

Q - What do you wish your students would take away most importantly from their lessons?

A – That making it all super fun for the dog is the most important part of it all.

Hauskuus jää monesti matkustajan rooliin, kun liika kilpailuvietti puskee pintaan. Minusta katsojanakin on valtavan  viihdyttävää katsoa aksaradalla paria, jolla on kivaa ja jotka todentotta nauttii yhdessätekemistä kuin sitten suu viivana väännetystä nollasta. Näitä koirakoita onneksi on ja siihen iloon menestyksestä on myös helppo yhtyä, kun onnistumisia pukkaa.

Q - Who inspires you and why?

Thinking new ideas :D

A – I don’t really follow anybody... I guess I’m still “go out, try and learn” type of a person. The reason I love agility so much is because there is still so much room for improvement, so I’m always on the hunt for ideas on how to make it even faster, more efficient, smoother. I guess my inspiration are failures – things that could still be better always inspire me to come up with new ideas.

Mene ja tee virheitä ja nauti siitä, että niistä voi oppia. Tällä hetkellä itsekin koitan panostaa siihen, että koiran livetessä hyllyradalle minun tehtäväni on yrittää jatkaa rataa sulavasti eteenpäin, koska se opettaa sitä loppuunasti taistelemista ja keskittymisen herpaantumisen estämistä myös niissä paikoissa, kun pystynkin pelastamaan jonkun tilanteen vielä nollaksi. Minusta olen epäonnistut,jos hanskat tipahtaa ja ajatus leviää ja koirakin huomaa, että mitähän tuo eukko sekoilee.

Q - What advice would you give people just starting to compete at agility trials?

A – Don't try to impress, don't try to be trendy or fancy. The only one you have to impress is your dog. So make sure you're super fun teammate to your dog in every trial, from first one on.

Kuva: Paula Häkkinen

Minusta se on valtavan hienosti sanottu, että "The only one you have to impress is your dog" ja niin totta. Minä haluan ainakin olla koirani mielestä huipputyyppi niin treeneissä kuin kisoissa. Eihän se aina ihan onnistu sata pinnaa, kun ihmisiä tässä vaan, mutta tavoitteena varsin kelpoinen. Huomasin tämän juuri viikonlopun FD-leirillä, kun lauantain eka treeni alkoi klo7, johon ei ollut rataa jaettu etukäteen saatesanoilla kuulette sitten paikan päällä, mitä tehdään. Ei oltu myöskään sanottu, että alkuun kaikkien koirien pitää olla lämpimänä, kun tehdään ekaksi ns. kisaveto ja sitten vasta järkässä treenit. Kisoissa jättäisin startin välistä, jos en ehdi lämmittelemään koiraa (ja itseäni) ja nyt jouduin käymään hyvin tiukkaa väänrtöä omassa päässä saanko 10 minsassa verkattua koiran vai jätetäänkö eka osuus välistä. No, en tosiaan oltu parhaimmillaan siinä ekassa vedossa ja tekeminen jokseenkin puolivillaista. Ero ratasuoritukseen, mihin sai tulla koira lämpättynä ja sitä myöten valmistautuneena oli ihan huikee. Harmi, kun minulla ei ole sitä ekaa vetoa ollenkaan videolla, niin olisin ihan julkisesti näyttänyt sen eron. Tässä kuitenkin jälkimmäinen:

Meillä siis tavoitellaan huippuagilityn sijasta hupiagilityä <3

(Lainaukset Silvia Trkmanin haastattelusta http://thatsmysuperdog.com/have-fun-with-your-dogs/)