Näinkin raflaavan aiheen alla käytiin treeneissä varsin hyvää keskustelua Jennan kanssa. Piippanen on koulutettu vähän eritavalla kuin Java (tai suurin osa suomalaisista koirista) ja olen koittanut rakentaa sille & minulle sopivaa ohjaussysteemiä. No, ihan ei vielä olla perillä, vaan se työ jatkuu niin kauan kuin otuksen kanssa aksaillaan, mutta ainakin jotain raameja on saatu tauluun paikalleen.
Eniten olen ehkä innoissani asioiden tekemisestä eri tavalla ja siitä oppimisprosessista. Joissain mennään ehkä vähän metsään ja joissain enempi maaliin, vaan joka tapauksessa opitaan kokoajan jotain uutta. Tärkein tavoite kun ei ole kuitenkaan tehdä siitä sitä huikeintaövereintämegatsämpioonmaailmanmestaria - sen sijaan korjailen virheitä ja puutteita, joihin edellisen kanssa tullut törmättyä ja sen lisäksi rakennetaan vahvuuksien päälle sopivia juttuja. Toki mieluusti otetaan vastaan kaikki mahdollinen menestyskin, se ei kuitenkaan ole se meidän päämotivaattori.
Tämän viikon treeni oli aikamoisen tekninen ja vaikea, etenkin tuollaiselle kaksivuotiaalle, joka ei ole edes mölliradalla startannut. Jälleen kerran tosin pikkukoira todisti vääräksi kuvitelman "vaikeudesta", jos tehdään samoja asioita, joita on ennenkin treenattu, vaikka esteet olisivat vähän hassusti. Teemana siis pitkiä estevälejä, esteiden ohituksia, leijeröintejä.
Ohjaajafokukseen haluaisin pikkukoiran vaihtavan ihan vaan käskyllä estefokuksesta. Se toimii ehkä 70% tapauksista, mutta joskus liikesuunta on houkuttelevampi indikaattori. Tässä treenissä piti ohitella niin hyppyjä, putkia ja keppejä, joista kepit meinasi olla absoluuttisesti vaikein. Jostain ihmeen syystä pikkukoira pitää kepeistä :D Ei ehkä se yleisin aksahaaste kuitenkaan...
Meidän piti vähän testailla sitten vaihtoehtoisia ohjauksia muutamiin ohituksiin, mutta siinä sitten vähän pohdiskeltiin, että omassa systeemissä pitäisi kuitenkin pysyä ja sitä treenata. Ja pitäisi uskaltaakin antaa sille koirallekin haasteita ja toisaalta tsäänssi onnistua isosti. Mitäpä sitä suotta hinkkaamaan asioita, joita sekin osaa. Kontrolliagiltyä jos meinaa välttää, niin virheisiinkin pitäisi suhtautua varsin neutraalisti. Puolivalssin tai vastakäännösten sijaan vahvistetaan ohjaajafokuskäskyä ohituksissa silloin, kun se olisi ykkösvaihto - tämän, kun pitää mielessä niin siinäpä ehkä sauma kehittyä eteenpäin sen sijaan, että menisi taaksepäin ja Jennakin oli tästä samaa mieltä. Jos sen saa opetettua tarpeeksi hyväksi, se saattaa olla heittämällä nopeampi kuin oma steppailu linjan muutoksessa.
No, harjoitukset jatkuvat ja olen aidosti hämmästynyt jokaikinen kerta, kun sen kanssa kentälle hipsii. Nuo nyt on kuitenkin arvokisakoirien treenihaasteita ja silti se suoriutuu opettamattakin asioista - kun tässä on tämä ohjaajan pitkä saikkukin alla. Kisakalenteria on sentään alettu jo silmäilemään episten puutteessa, katsotaan tekeekö lapsikoira kisadebyyttinsä oman seuran maaliskisoissa :) Yikes!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)