Treenimääristä agilityssä, näin meillä

Minulta on useampi kysellyt miten paljon treenaan agilityä tai mikä minun mielestäni on hyvä määrä. Yhdellä sanalla se on helppo: vähän (agilityä, enemmän muuta). Minä haluan omalta osaltani olla rakentamassa harjoittelukulttuuria, jossa koira ei ole harrastusväline, vaan ensisijaisesti perheenjäsen ja kaikki muu on siinä sitten ekstraa. Niimpä myöskään meillä ei koirat vaihda kotia sen takia, että ne eivät olisi aksaan sopivia tai jotenkin rikki, vaan tulevat ihan jäädäkseen.

Nyt kun minulla on nuori koira aloittamassa omaa uraansa ja kisauran loppupäässä oleva otus, treenin määrä on rajallinen itse kentällä. Kumpikaan näistä ei tartte telineillä treeniä määräänsä enempää ja tämä on puhtaasti siitä syystä, että kun koira oppii käytännössä vaan sen ekan viisi minuuttisen, hyöty-haitta -suhde on äkkiä katollaan, kun loukkaantumis- ja ylikuormitusriski kasvaa harjoittelun edetessä. Minulla on ihan kohtalainen insentiivi toisaalta taata Ionalle pitkä ja terve harrastusura ja toisaalta taas pitää Java kondiksessa lajinkin suhteen nyt, kun sen osaamistaso alkaa olla huipussaan.

Tällä hetkellä se siis tarkoittaa sitä, että lajitreeniä nämä tekevät noin kaksi kertaa viikossa. Toinen on yleensä ohjattu ja toinen vapaatreeni. Joskus voi tulla kolmekin, mutta ne on sitten poikkeusviikkoja. Vapaatreenin kesto kentällä on maksimissaan 10min x 2 ja niihin mennään tekemään ennalta suunnitellut 2-3 treeniä. Ohjatut treenit on yleensä sen 12-15min kentällä ja siinä tietty pölinää iso osa ja itse äksöniä pari-kolme minuuttia.

Kun minulla on fysiikaltaan täysin valmis, kisatasoinen koira, jolla lähdetään hiomaan sitten pakettia kasaan, treenin määrä voi olla välillä suurempi. Tällä siis tarkoitan lähinnä 3-6 vuotiasta koiraa, joka pystyy henkisesti ja fyysisesti jo suoriutumaan laadukkaasti vaikkapa treeniviikonlopuista, jossa saattaa se neljä lajitreeniä mahtua kalenteriin. Tai kisoja sattuu viikonloppuun ja silti treenejä saattaa se muutama olla siihen päälle.

Varon nuoren koiran kanssa vetämästä liian äärimmilleen jaksamisen suhteen, jotta en opeta sille käytösmallia, jossa se alkaa säädellä jaksamista radalla siltä varalta, että vielä tehdään lisää vaikkei jaksaisi. Kun radalla ollaan töissä, sinne pitää laittaa 100% likoon. Sen takia ajallisesti siellä ei kannatakaan seisoskella tuntitolkulla. Enkä toisaalta halua koiriani opettaa myöskään siihen, että aina pitää olla sata eri aktiviteettiä, jotta kotona ei roikuta verhoissa samantien vapaapäivänä.

Treenaamalla kerran-kaksi viikossa ei toki huippukoiria tehdä. Sen takia tehdäänkin paljon muuta tukemaan sitä varsinaista esteharjoittelua, koska itse agility on vaan temppuja siinä missä muutkin. Viikossa pyritään tekemään yksi anaerobinen voimatreeni, eism. frisbeenheittoa, mäkitreeniä, hankikahlausta, uimista, koirakaverin kanssa rälläystä. Sieltä haetaan mm. intervallikestävyyttä ja kiihdytysvoimaa. Luonnollisesti jäähdettelyt ja lämmittelyt kuuluu näihin olennaisena osana, jotta saadaan kanssa sitä maitohappoa liikenteeseen.



Temput ja muu lajiharjoittelu kuuluu myös viikottaiseen ohjelmaan. Kehonhallintaa, kehontietoisuutta, ohjaajan & koiran suhdetta, leikkimistä jne. Meillä siis koirat tokoilee viikoittain, jotta ylläpidetään sittä oppimisen ja yhdessä tekemisen mentaliteettia. Samalla vahvistuu myös se sosiaalinen palkka. Esim. paras tapa treenata kääntymistä, kuuntelua ja ohjaajafokusta on juurikin erilaiset temput, eikä itseasiassa aksaesteet.



Välipäivinä palauttavat pitkät kävelylenkit on se tärkein osa viikkoohjelmaa. Mieluusti vaikkapa metsässä vapaana hyvää pitkää ravia. Sen lisäksi koirat pitävät viikossa ainakin sen yhden totaalilepopäivän, jolloin ei tehdä mitään lyhyitä lenkkejä ihmeempää. Työt voi joskus pakottaa enempäänkin, mutta eipähän nuo siitä hermostu. Näiden päivien tarkoitus on toimia myös henkisen palautumisen suhteen.



Jossain tutkimuksessa oli muistaakseni todettu, että koiralla menee neljä päivää kisapäivän jälkeen tiputtaa kortisolit samaan lähtötasoon, joten tuo henkisen puolen balanssi kohtuullisen tärkeä asia myös. Kovaviettinen treenaaminen tuottaa sitä stressiä koiralle ja kokoajan adrenaliinin pitäminen tapissa ei ole hyvä kenellekään. Tämä on koiran henkinen puoli on minun mielestäni turhan aliarvostettua harjoittelun osanan tällä hetkellä ja helposti ajatellaan treenin rasituksia vain lihasten työllä. Kyllä minunkin koirat haluaisi aksata joka päivä, eikä niiltä intoa puutu treenata pidempään - mutta mikä on järkevää, onkin toinen juttu.

Lähinnä minun teesini ovat siis vähemmän on enemmän ja monipuolisuus kunniaan. Treenin lisäksi siis riittävä lepo, laadukas vaihteleva lihashuolto (hieronta, fyssari, osteopatia), tarpeeksi totaalilomaa lajista (vähintään se pari kuukauden jaksoa vuodessa plus lyhyemmät), harjoittelua tukevat lisäravinteet (öljyt, vitamiinit, glukosamiini jne. jne.), säänmukainen pukeminen, laadukas ravinto, kehonhallinta, hyppytekniikka, terveet luustokuvat. Mikään tästä ei takaa tervettä koiraa, mutta tällä ainakin todennäköisyydet on omalla puolella, jos saa vielä ripauksen onnea matkaan. Minä olen hyvin onnellinen 7,5v kisakoiran omistaja, joka on vielä huippukunnossa jatkamaan rakastamaansa lajia ja samaan aikaan minulla on nuori koira, joka on teknisesti jo nyt isukkiaan taitavampi vähällä lajitreenillä ja sen kanssa vain taivas on rajana, jos se pysyy kunnossa. Plus minulla on pian kymppivuotias seniori, josta ei ikää arvaa päällepäin.

Olenko unohtanut jotain olennaista? Kommentteja, mielipiteitä, muita tapoja?