Nalpen ekat kisat sitten helmikuun meni pari viikkoa sitten vähän hurlumheihin ja radalta löytyi enemmän esteitä, kuin tuomari oli suunnitellut. Sen kanssa oli kuitenkin ihan sairaan siistiä mennä ja meillä oli vaan niin hauskaa! Se, että se nyt vähän lipeää ekstraesteille on aikamoisen pientä siihen nähden, että se teki mm. täydellisen juoksarikäännöksen käännöskäskyllä ja sen lisäksi toisella agiradalla upean juoksarin suoralla jatkolla muuten vaan. Oli henkselinpaukutuksen paikka tehdä se loistojuoksari, kun meitä ennen siinä oli moni juoksaria käynyt yrittämässä vitosen arvoisesti. Harmi, kun ei ole videoita, mut eipä niitä tarvitse tän loistofiiliksen tallentamiseen. Vähänku päästään reenaamaan taas, ni eiköhän se tatsi löydy :)
Kisoista kiidettiinkin sitten puolisisarustärskyillä treffaamaan Javan nuorinta pentuetta, jotka täyttivät vuoden tuossa maaliskuussa. Puuttui vaan Varjo -poika täydellisestä perhekuvasta! Oona (Snowwhite)-jalminin kanssa käytiin helmikuussa lumiralleissa ja Nalaa (Bluebelle) näinkin ekan kerran sitten kuusiviikkoispotrettien. Ja olipa vaan hieno neitokainen kasvanut! Siellä kovasti treenataan tokoa ja agilityä ja Oonankin kaksijalkainen palvelusväki on ihan innoissaan aloittamassa nyt, kun muuttorumba on ohi.
Nala
Keväinen sheltti-istutus: Nati -mummo, Minni -äitee, Inka (Oonan "isosisko"), Herra Jalmari, Nala -jalmini, Oona -jalmini ja Iona -jalmini <3
Inka fanittaa Javaa <3
Piipaa <3
Ihanat merlet!
Pieni poseeraus Nalalta. Nala on aikamoisen passelinkokoinenkin, n. 37cm.
Nala - Iona, Iona - Nala?!?! On niissä joo jotain samaa :D
Ja ihan pakko onnitella vielä Katjaa ja Elmo -jalminia tuoreesta agilityvalion arvosta! Elmo on nyt siis FI AVA FI AVA-H Käpylaakson Elmo ja isukki on oikein ylpeä jälkikasvustaan. Myös tuoreempi erä on aktivoitunut episten saralla, kun Ionan Touho -velipoika (Käpylaakson Ilon Viejä) on päässyt kirmaamaan putkiralleissa ja supermölleissä jo palkintopallisijoituksia. Onnea myös sinne Minnalle, siitä se lähtee! Piipaa keskittyy vielä kaahailuun enimmäkseen, tässä tyylinäyte eräältä sunnuntai-illalta:
Viime aikoina elämä on ollut aikamoisen intensiivistä liitoa paikasta A paikkaan B ja se luonnollisesti näkyy myös blogin puolella. Viimeisen kuukauden sisään lentokoneessa tullut vietettyä varmaan yli 30000km, aikaa lentokentillä ihan liikaa, pitkiä työpäiviä, autossa istumista. Ammatinvalintakysymyksiä tämäkin kai... Palasin lomalta sellaiseen sirkukseen, että loman välittömät vaikutukset oli aika nopeasti kumottu :D Onneksi taitaa vielä olla viikon verran lomia käyttämättä viime vuodelta, jotka pitää käyttää ennen uuden lomakauden alkua, joten jossain vaiheessa sitä pääsee vetämään vielä henkeä.
Koirillakin ollut siispä vähän rauhallisempaa viimeaikoina. Onneksi ne rakastavat ihan vaan peruslenkkeilyä ja frisbeenjahtaamista, joten ovat sitten vallan tyytyväisiä kotonakin. Kaiken muun lomassa olen ehtinyt jopa pariin otteeseen buukkaamaan juoksenteluseuraa Ionalle, koska sille varsinkin tuo sosiaalinen rallaaminen on kovin tärkeää. Pitkästä aikaa nähtiin viime viikonloppuna velipoika Touhoa ja sunnuntaina Piipaa liikutteli sitten kahta herraskoiraa nohevasti.
Viikon paras uutinen oli Ionan terveystarkkien viralliset lausunnot. Ne näköjään tuli selkää myöten reilussa viikossa, joten jännämistä ei kestänyt kovin pitkää. Ja nythän se on ihan virallista, että neiti Iona on ihan priimaa! Oon kyllä niin huikean iloinen, että minulla on sheltti, joka on luustoltaan ihan täydellinen, rakenteeltaan erittäin toimiva, pääkopaltaan kultaa, silmät täysin terveet, kaikki hampaat suussa, luonnonkorvilla, hurjan nätti ja mikä parasta: puolet geeniperimästä on suoraan elämäni koirasta, Javasta. Se on kyllä pieni kultakimpale näissä arpajaisissa.
Neiti Priima pääsi myös torstaina taas treenaamaan. Ja onhan se ihan hulvatonta kyllä jokaikinen kerta. Itsellä aikamoinen työ vaan oppia taas ohjaamaan vähän huolellisemmin, kun Java alkaa mennä jo automaatilla vähän huonommallakin ohjauksella, kun taas pikkuapina tarvitsee vielä loppuun asti tehdyt saatot.
Tehtiin vähän kujakeppejä lopuksi. Siinä taitaa olla isompikin ripaus putkiaivoa, kun sinne kepeille se vaan änkesi, vaikka putkeen olisi pitänyt lopuksi :D Eipähän ainakaan kepit näytä ällöttävän esteenä.
Nyt mä fiilistelen vielä hetkisen aikaa kiireetöntä lauantaiaamua ja sitten lähdetään Javan kanssa juoksemaan muutama startti oman seuran kisoihin. Siitä voi tulla aikamoista hassuttelua, kun treenaamaan ei pieni eläin ole oikein ehtinyt loman jälkeen ja silloin jarrun löytäminen on joskus vähän haasteellista. Mutta eipähän tuo haittaa, mennään pitämään kivaa!
Viimeaikojen jännittävin juttu oli kuitenkin Ionan terveystarkit! Halusin ne otattaa aikalailla hetimiten vuoden jälkeen, koska minä en vaan voi juuri tuota agilityä tehdä, jos en tiedä, että koira on siihen fyysisesti kykenevä. En siis halua olla syyllinen oman koirani rikkomiseen, joten mielummin otamme iisisti, tsekataan ensin ja katsotaan sen jälkeen tulevaisuuden suunnitelmia.
Käskettiin odottaa nätisti. Asia selvä!
Pikku iltapäiväkännit hienolla irvistyksellä!
Kipaistiin keskiviikkona siispä Mevetiin. And looking good! Huh! Axelsson tuumasi lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät täysin terveet ja selkä normaali. Toki Kennelliitto tekee sitten lopulliset lausunnot, mutta kyllä näillä kelpaa liidellä. Tässä vielä puhelinräpsyt näytöltä:
Nyt on taas lomat lusittu tältä erää ja tulipahan vaan tarpeeseen. Luonnollisesti tämäkään loma ei ihan ilman kommelluksia mennyt, vaan harrastin mm. Amazing Race rallia Pariisin lentokentällä, kun American Airlines oli ystävällisestituttavallisesti tulkinnut jatkolenton peruutetuksi, kun Helsingin kone saapui vähän myöhässä Pariisiin, vaikkei boarding ollut edes alkanut. Siinä siispä juoksenneltiin pitkin poikin terminaaleja sen jälkeen etsimässä Finnairin ticketingiä, jotta pääsisi seuraavalle lennolle: minultahan lähti tosiaan risteily jo lauantaina, joten perjantaina oli _pakko_ päästä perille. Ja kaikki sähläys tuntui erityisen hulvattomalta siinä vaiheessa, kun alla oli ma-to kestänyt varsin rankka Barcelonan työreissu, josta kotoiduin to-pe yönä, kun 7:35 perjantaiaamuna lähti Pariisin lento.
Standbylipulla pääsin sitten Air Francen iltapäivälennolle ja tässä vaiheessa oli jo aikamoisen selvää, että tavaroista on turha uneksia. Luonnollisesti en osannut kuitenkaan aavistaa, että niitä ei tulisi näkemään kokonaiseen viikkoon, joten seuraavat päivät sisälsivät pikashoppingin Sawgrass Millississä ja risteilyn varsin rajallisilla tarvikkeilla. Eipähän siinä, hyvin sitä näköjään pärjää luovuudella ja vähemmälläkin, vaikka illallisille piti olla dresscoden mukainen pukeutuminen. Parissa viikossa ehdimme pyyhkäistä viikon Karibian risteilyn Puerto Ricoon, St. Thomasille (US Virgin Islands) ja St. Maarteniin ja sen päälle roadtrippailtiin Floridassa Tampaan, Orlandoon ja Keyseille. Näistä enempi matkablogissa, mutta kunhan jaksan kuvia purkaa, niin eiköhän tännekin pieni reissutuulahdus.
Koirat olivat viettäneet hulppeaa lomaa Mikkelissä koko poppoolla. Siellä ohjelmassa taisi olla aikapaljon frisbeenheittoa ja jäällä vapaana juoksentelua, joka kombona pitää kylä ainakin minun laumani varsin iloisesti rauhallisena sitten sisätiloissa. Ilmeisen hyvin oli siis reilun kolmen viikon lomajakso sujunut. Lähdin siis samantien perjantaina otuksia moikkaamaan, kunhan kone vaan oli laskeutunut ja matkalaukun ehtinyt heittää kotiin. Vastaanotto oli vallan ilosävytteinen ja etenkin Nalpe tuumasi, että nytton paree kyllä pysyä puolen metrin etäisyyden sisältä mamasta, kun se vihdoin sieti saapua paikan päälle.
Olen tässä tämän viikkoa kärsinyt ultimaattisesta jetlagista, joka on ihan päässyt unohtumaan, kun enimmäkseen viimeaikoina lomaillut Aasiassa, jolloin pahempi jetlag iskee siellä kohteessa, eikä ollenkaan niin paha. Sain vielä jonkun nuhankin samaan syssyyn, niin pää on ollut erityisen sumea alkuviikon. Nyt alkaa onneksi hieman asiat hahmottua omassa nupissa, joten ehkä tämä tästä.
Koirat on sen verran päässeet treenin makuun, että Piippi kävi tuuraamassa Javaa maanantian viikkotreeneissä oikein pätevästi ja tiistaina Java pääsi sitten Jennan radalle kirmaamaan. Ja aikamoista kirmaamista se kyllä olikin, se oli ihan lapasesta. Koira, joka yleensä briljeeraa huikealla kääntymistaidolla sinkoili ja irtoili ja lepatti menemään ihan onnessaan naama nauraen ekan kymppiminuuttisen. Sen jälkeen se malttoi jo vähän kootakin itseään kaikessa vauhdin hurmassa, jolloin meno alkoi tuntua tutummalta. Ehkä se tästä alkaa arki taas hahmottua?
Koirat vetävät kuukauden verran lonkkaa aivan kaikesta harrastelusta. Sillä välin kaksijalkainen osasto käy ensin viikon työreissulla ulkomailla ja suuntaa siita suoraan Floridan auringon alle pariksi viikoksi. Sitä odotellessa siis :D
Lauantaina sheltinpullerot pääsi taas hakumetsään katsomaan jäikö alkuvuoden treenirykäyksestä mitään mieleen. Oltiin sen verran pienemmällä poppoolla, että minulta pääsi koko trio tositoimiin, sen lisäksi jalmini-Elmo Katjan kanssa ja asiantuntijana Jenni kapteeni Nemon ja mustavalkoisen wannabe-sheltin kanssa. Parissa tunnissa koko orkesteri ehti pariin otteeseen käydä maalimiehen etsinnässä, joka oli vallan mainiota!
Java on sen pari kertaa käynyt raunioilla, kerran aiemmin hakumetsällä ja nyt se oli ihan tassu lipassa samantien lähdössä maalimiehen hakuun. Ei tartte paljon hetsata puuhkaa, kun kaveri haukkuu ja vetää hihnassa, että täytyy mennä. Odoteltiin ilman näköyhteyttä Jennin piiloutumista ja sitten vaan koira irti ja hommiin. Nappasin videolle jälkimmäisen vedon:
Ihan huikee laji kyllä vahvistamaan koiran itsenäisyyttä ja itseluottamusta! Javakin unohtaa ihan samantien, että mamma mukana, kun on annettu "hae" käsky. Videolta näkyy hyvin milloin se saa hyvän ilmajäljen ja sieltähän se Jenni tosiaan kuopasta löytyi. Sen verran testattiin kanssa jäljestääkö se vai ottaako oikeesti ilmavainua, kun Jenni oli vielä tarkoituksella välttänyt keskilinjan käyttöä piiloon mennessä ja kiertänyt vasenta reunaa. Nenällähän tuo viipottaa :)
Olisi pitänyt ottaa Ionakin touhuista videota, kun toinen oli niin intona töissä. Tehtiin alkuun pari lyhyttä näkölähtöä ja lopuksi sillekin vielä ilman näköyhteyttä haku. Soli vallan mainio, kun lähti luonnollisesti ihan täysiä, sitten tuli räyräyräy juostessa, ko näkynykkää missään maalimiestä, räyräy toiselle puolelle keskilinjaa ja sit se kaivoi työkalupakista nenän! Ja sieltä se maalimies löytyikin lihapullapurkin kanssa puun takaa ja kyllä vaan oli nohevaa flikkaa takaisintullessa. Lopuksi frouva Managerikin pääsi oikeisiin töihin ja voi hyvänen aika, kun osaa pieni sheltti olla tohkeissaan. Hienosti ensikertalainenkin pääsi tekemään vikaksi ihan oikean haun, joka nipimaiseen tapaan oli hyvin täynnä tapahtumaa ja touhua, mutta hetkeksikään ei mustikki luovuttanut. Olihan tosi kyseessä, kun lihapullat piiloutuneet metsään!
Nämä muut lajit on kyllä aivan mahtavaa balanssia tuolle niin hektiselle aksatouhulle. Koira pääsee olemaan koira ja työskentelemään täysin itsenäisesti, jolloin kaksijalkaisesta tulee ihan vaan matkustaja. Aikaahan se toki ottaa, mutta voiskai sitä huonomminkin aikaansa käyttää, kun kavereiden kanssa metsässä hengaillessa. Toivottavasti lumet sulaisi pian ja päästäisiin taas raunioille jatkamaan touhuja! Kiitos pätevälle treeniseuralle :)
Tämän kauden fidarin osalta vitosleiri on paketoitu ja aivan mahtavissa fiiliksissä. On se kyllä vaan niin jäätävän tehokasta viettää noita intensiiviviikonloppuja lajin ympärillä, kun yksittäisten treenien sijasta se on kokonaisuus, jossa opitaan tekemällä, katsomalla ja juttelemalla. Ja luonnollisesti huippukoutsien silmien alla.
Koko kauden eniten odotettu kouluttaja oli luonnollisesti mediohjaajalle Martina Klimešová ja Martinan treeniin päästiinkin heti lauantai-illan ratoksi. Sen verran myöhään tosin, että meinasi ilta kääntyä jo yöksi, kun Martinan aikataulut vähän repsotti tai niitä ei oikeastaan edes ollut. Niimpä meidän ryhmä pääsi tosi toimiin noin pari tuntia aikataulusta myöhässä, klo 22 lauantai-iltana. Silloin sitä on aikalailla parhaimmillaan, luonnollisesti - tosin tämä paljon parempi minulle, kuin esim. klo 7.
Mm-voittaja 2014
Martinan oma systeemi on ihan täysin päinvastainen siitä, mitä me noin niinkuin yleisesti ollaan täällä totuttu tekemään, joten aikalailla kaikki tungettiin sinne kuuluisalle epämukavuusalueelle näissä treeneissä. Koiratkin oli välillä aikamoisen kysymysmerkkejä, että mitäääääääää, ohjeitaaaaaaa! Mutta tärkein oppi ehkä tästä kaikesta on, että löydä ne omat vahvuudet ja pelaa niillä. Sillä mitä ne on, ei ole merkitystä, jos ne toimii just teillä koirakkona.
Martinan peruspilarit
Katkeamaton kontakti. Ei siis mitään vastakääntöjä tms. vaan kokoajan pitää olla koiraan yhteys.
Vahva esteosaaminen koiralla
Jojo -periaate: energian siirto koiran ja ohjaajan välillä. Lukitaan jojona esteelle ja energia palautuu esteenjälkeen, kun koira tulee lähemmäks ohjaajaa: hypylle ei mennä kääntämään tiukasti.
Käännöskäskyt. Martinalla on yhdeksän (9!!!) erilaista käännöskäskyä erilaisille suoritukselle, jotka vahvistavat koiran suoritusta muiden ohjeistuksien lisäksi.
Martinan mallissa koiran on helpompi olla täydellinen ja oikea-aikainen agilityssä kuin ohjaajalla.
Kaikessa on kyse ajasta ja koiran laukoista. Sinäänsä ei ole väliä hyppääkö koira supertiukasti vai vähän flaikkaamalla, kunhan se on koiralle optimaalinen tyyli. Ja ohjaajan tehtävä on minimoida turhat laukat esteiden välissä, jotta koira tietää 2-3 estettä eteenpäin (tässä siis tulee noi ohjauskäsky ja ohjauskombot)
Puomille on pysärit ja juoksukontaktit (taaksepäin menoissa pysäyttää)
Kädet tekee suurimman osan ohjauksesta (!). Esim. pelkästä vastakädestä koira tietää tulla esteen sisäpuolelta.
Minulle tuli ainakin uutena infona, että Kiki on hyvin pehmeä koira, joka on varsinainen mielensäpahoittaja ja saattaa hupi loppua vaikka äkilliseen käsien läpsäytykseen. Niimpä Martina yrittää olla koiralle mahdollisimman reilu ja huolehtia siitä, että koiralla on riittävästi infoa tulevista esteistä, jotta koiruus voi itsevarmasti suoritttaa tehtävät.
Treeni tehtiin kahdessa osassa 1-15 & 14-30. Se mikä tuli vähän yllärinä oli koulutuksen tavoite: kaikki treenaa nimenomaan Martinan tyyliä, eikä ehkä mietitä mitkä osat olisi sopivia omaan settiin. Oli vähän vaikea saada koira ymmärtämään pelkkiä käsiä, kun aiemmin sen perusohjaus on rakennettu nimenomaan jalkoihin, liikkuvaan ohjaajaan ja rytmiin. Mutta toki me parhaamme yritettiin, ei se ihan yhtä ylvästä ollut kuin itse maailmanmestarin meno ylemmällä pätkällä :D
Vapaa tulkita radasta
Mulle oli tosi vaikeeta olla liikkumatta ja kun kaikki ajatus piti laittaa omien askelien säästöön, sitä oli vähän skillsien äärirajoilla sitten muun kanssa. Koitin muistaa vatkata käsiä ja miettiä omia etäisyyksiä plus säilyttää kokoajan kontaktia koiraan. Harmillisesti kakkospäitkää ei ole videolla, jossa oltiin enemmän sitten omalla tontilla, kun sai liikkua ja sen yhteydessä oli helpompi sitten suorittaa näitä samoja periaatteita. 17-18 väliin sipastiin sokkari ja vastakädellä koira ohjattiin 18 sisäpuolelle ja siitä sulavasti valssi keinun suuntaan. Liikkeelle täbää, koira haltuun pituudelta vastakädellä ja painonsiirrolla lähetys hypylle 22 vippaustyylisesti. 24-25 väliin ehti sitten sokkarin ja pyöräytyksellä lähetys 26:lle. Loppupätkässä kontaktilta haltuun oikeella kädellä, siitä vaan heitto 28 ja loppusuora.
Mielenkiintoista matskua siis! Ja ennenkaikkea se, että asiat voi tehdä niin monella tapaa. Kyse on vaan vähän siitä mikä sopii kenellekin ohjaajana ja koiralle. Minusta esim. tuo vastakäden merkkauksen opettaminen on ihan kutkuttava asia, jota luultavasti pohdiskelenkin tässä tulevaisuudessa. Sen lisäksi Martina palkkaa lähestulkoon aina treeneissä keinun etupalkalle vahvistaakseen eteenpäin fokusta myö sniissä kisatilanteissa, joissa lähdetäänkin taaksepäin. Niinjoo, ja palkka aina maahan. Siitä hän oli tosi tarkka ja halusikin toimia palkkaajana. Plus parempi esteosaaminen työn alle!
