Tässä vihdoin tarina, miten Viidakon-Ykä saatiin takaisin kotiin 15h karkureissun jälkeen:
Viime viikolla meillä elettiin hyvinkin erilaista torstai-iltaa Ojangossa, kun Iona 14kk säikähti kahta metsänläpi paukahtanutta isoa irtokoiraa plus kaikkea hässäkkää, kun kaatosateesen varustautuneista ihmishahmoista lähti sateenvarjoineen ja huppuineen vaikka minkälainen älämälö siinä hässäkässä. Pieni koira ei enää osannut minustakaan sanoa mihin joukkueeseen se oikein kuuluu. Otus olisi todennäköisesti juossut takaisin kentälle ja autolle, mutta juurikin samat ihmiset koirineen lähti polkua vastakkaiselta puolelta tulemaan, jolloin tie oli vähän niinkuin tukkeessa ja koira ampaisi suuntaan XZY.
Minulla ei ollut siis mitään näköhavaintoa, joten ei auttanut kuin ensitöikseen palata kentälle ja autolle sormet ristissä, että jos pieni olisi kuitenkin palannut tänne. Eipä ollut, josta sitten alkoikin kutakuinkin 15 tuntia kestänyt pikkukoiran etsintäurakka. Facebookiin lisäämäni ilmoitus irtobluemerlestä lähti leviämään hurjan nopeasti ja samalla minulle alkoi tulla avuntarjouksia etsintähommiin enemmän kuin pystyi ottamaan. Kiiitos teille kaikille, jotka lähditte kotoa tai treeneistä hyvinkin kamalaa säätä uhmaten etsimään pientä shelttikakaraa siinä kelissä ja siihen kellon aikaan!
Etsittiin siispä tuoreeltaan isommalla porukalla Ojangon ja Hakunilan alueelta, mutta illan edetessä rupesi olemaan selvää, että apinaa on ihan turha kutsua enää ollenkaan nimeltä, isolla porukalla ja ilman minkäänlaista havaintoa etsimme totisesti neulaa heinäsuovasta. Ja kun ei edes tiedetty mitä etsitään: onko koira singonnut vaan juosta johonkin suuntaan, kyyhöttääkö se paniikissa kivenkolossa, onko se juossut auton alle, onko se lähtenyt yrittämään kotiin vai onko se jäänyt Ojangon alueelle?
 |
| Seuraavan aamun lappusten pikatoimitus |
Omistajan ahdinkoa syvensi vielä entisestään hirveä sää, kun vettä tuli ihan kaatamalla. vaatteet läpimärät, kaikkialla pimeää ja pisteenä i:n päälle älypuhelinten olematon toimivuus moisissa ääriolosuhteissa. Kosketusnäyttö ei kerta kaikkiaan toiminut ollenkaan, eikä sitä auttanut mihinkään pyyhkiäkään, kun vaatteetkin oli niin märät: Lisukkeeksi mikkikin oli hörpännyt vettä, joten jos puheluun pysty vastaamaan, se riippui ihan vastaanottajan puhelimen äänenlaadusta saiko siitä ämpäriinpuhumisesta mitään selvää. Kaikeksi hienoudeksi olin siis vailla puhelinyhteyksiä, enkä pystynyt esim. vastaamaan kaikille avuntarjoajille tai viestittelemään etsintäporukan kanssa.
Koitin siispä soittaa ensitöikseen Etsijäkoirien päivystävään numeroon, kun sain lainaksi ystävällisesti Paulan puhelinta, josta tulikin hyviä käytännön vinkkejä ja pystyivät myös laittamaan alustavaa tietoa tapahtuneesta alueen etsijäkoirille plus tekivät ilmeisesti kuvallisen ilmoituksen karkurit.fi:hin, ainakaan en sitä itse ollut tehnyt ja sieltä se löytyi. Tässä ensiapuvinkit kadoneen koiran etsintään, joita eri lähteistä saimme tai muten vaan toimivaksi huomattiin:
- Omistajan pitää pysyä rauhallisena! Koira kuulee paniikin äänestä, joten paniikinvallassa ei kannata tehdä muutakuin hengitellä syvään. Etsijäkoirissa suosittelivat laulamaan, jos meinaa muuten paniikki ottaa niskalenkin.
- Nimellä huutelu lopetettava aika nopeasti, jos koiraa ei kuulu tunnin parin sisään. Katoamisilmoitukseen ei saa laittaa koiran nimeä. Kuva on kuitenkin aina hyvä.
- Sitä voi huhuilla kivoilla asioilla tai lepertelyllä. Lenkillelähtö, syöminen tai hellittelynimet monelle toimivia.
- Omistajan tulisi pysyä mahdollisuuksien mukaan katoamispaikalla ja omistajan auton tulisi olla käynnissä mahdollisuuksien mukaan, koska monelle koiralle se tarkoittaa kotiin lähtemistä ja ääni on myös tuttu. Se ei myöskään saisi lähteä pois paikalta, jos ei ole ihan pakko, jottei lähistöllä olevalle karkurille tule sellainen fiilis, että se on nyt jätetty.
- Koirat lähtevät yleensä hakeutumaan joko kotiin tai jää katoamispaikan läheisyyteen
- Ei saa yrittää ottaa kiinni, mutta voi koittaa houkutella ruualla kyykistymällä koirasta poispäin. Kaikki jahtaaminen on pahasta, vaan kohtaamisissa pitää mennä koiran ehdoilla: jos koira peruuttaa, niin itsekin pitää peruuttaa
- Etsinnöissä mukana vain yksi kaverikoira kerrallaan. Esim. perheen koko laumaa ei saa ottaa, koska laumaan on vaikeampi palata karkurin kuin taas yksittäisen tutun koiran luokse.
- Katoamispaikalle kertakäyttögrilli ja makkaraa, tonnikalaa yms. haisulia. Tämän tarkoitus ei ole herättää koiran nälkää, vaan pitää koira alueen lähellä, kun siellä on kiinnostava haju.
- Makkarat voi antaa kärytä ihan mustaksi, tärkeää, että hajua lähtee paljon ympäristöön ja mielellään jatkuvasti.
- Katoamispaikalle tulisi myös jättää jotain tutuntuoksuista, omistajan vaate tms.
- Omistajan tulisi tehdä hajujälkilenkkejä, jossa vahvin haju palaa aina haluttuun löytymispaikkaan esim. raahaamalla jotain omaa vaatetta tai muutkin voi tehdä ruokajälkeä.
- Karkurin haju pitää eristää. Jos siis on koiran panta, oma harja, oma makuupaikka, niin hajunlähde pitäisi pussittaa tiiviisti, jos myöhemmin on tarvetta etsijäkoiralle. Hajuun ei saisi olla sekoittunut perheen toisien koirien hajua enemmälti. Nyt olisi hyvä sauma kaikilla laittaa minigrip pussiin jokaisen oman koiran karvaa tukko näin etukäteen!
- Facebookissa kannatta ilmoitusten jakajien jakaa alkuperäistä ilmoitusta: silloin status pitää vaan olla julkinen. Näin tieto löytymisestä tavoittaa myös laajasti samantien, kun päivittää alkuperäistä ilmoitusta.
- Etsijoille täytyy tehdä selväksi, että kohdatessa ei saa jahdata tai huutaa ollenkaan. Pitää pysähtyä, käydä kyykkyyn, ei saa tuijottaa, jutella rauhallisella äänellä ja heitellä ruokaa jne. Täytyy siis mieluusti olla välinpitämätön ja saada koira kiinnostumaan itsestä. Koiran elekielen lukeminen tärkeää. Jo koiraan jonkunlaisen kontaktin saaminen on voitto sinäänsä, jos se jonkun namin nappaa, niin sekin hyvä ja havainnot on tärkeimpiä!
- Laumasta erkaantunut koira epäilee aivan kaikkea ja ei luota silmiinsä. Niimpä hajut, äänet, tutut asiat on paljon parempia toivotun käytöksen herättelijöitä!
- Yhteys Etsijäkoirien päivystysnumeroon (040 724 8614) todella hyödyllinen. Sieltä saa tosiaan ihan käytännön vinkkejä, miten eteenpäin ja miten kannattaa ja miten ei kannata toimia, jos paikalle tarvitaan etsijäkoiraa paikalle. Linkki Etsijäkoirien sivulle.
Sain itsekin onneksi illan mittaan kuivia vaatteita päälle ja sadekamat niskaan, joten perusasiat oli sitä myöten kunnossa. Minulle myös ihanat tyypit roudasi ruokaa, kahvia, limua ja suklaata, jotta ei ihan nääntyisi - suurkiitos niistäkin! En tosiaan edes osannut pyytää, mutta muut tiesi paremmin mitä siellä mahtaisi tarvita yön pitkinä tunteina. Siitä oli myös iso apu, että paikalla oli ennenkin karanneita koiria jahdannut Susa, jolta tuli loistavia ideoita ja käytännönohjeistuksia.
Ensimmäinen näköhavainto tulikin sitten yhdeltä yöllä, joka oli aikamoisen helpottava: Iona jolkotteli ihan kaikessa rauhassa Ojangon nurkalla ja olisi varmaan mennyt kentälle, jos ovi olisi ollut auki, kun oltiin juurikin siinä päädyssä aiemmin pikatreenaamassa. Harmillisesti bongaajan luurista oli akku loppu, joten joutui huutamaan ja tööttäämään meille Ojangon toiseen päähän, että nyt on näköhavainto, josta sitten pikkukoira otti näyttävät ritolat hallin viereiseen metsään täysiä spurtaten. Oli kuitenkin aikamoisen helpottavaa, että nyt tiedettiin mitä etsitään: koira voi hyvin, ei ole minkäänlaisessa paniikissa ja on jäänyt tutulle alueelle. Tunnin päästä saatiin toinen havainto, kun samaisessa metsässä etsijä ja Iona tuli polulla vastakkain ja kääntyivät kumpikin tulosuuntaansa.
Kolmen maissa jäätiin Kaiuksen kanssa kahteen pekkaan vielä jatkamaan etsintöjä ja päivystämään karkulaista, mutta täytyy kyllä antaa suurensuuri kiitos näille sinnikkäille etsijöille, jotka jäi yöksi yhtä pientä apinaa etsimään! Ei siinä sitten tullut nukuttua loppuyönäkään ja vähän aikaa malttoi aina jalkoja lepuuttaa, kun oli pakko lähteä lenkkiä kävelemään, kun ei tiennyt missä Iona on ihan itsekseen. Viiden maissa Kaiuskin lähti loppulauman kanssa kotiin nukkumaan muutamaksi tunniksi ennen töitä ja minä jäin sitten itsekseen, kunnes aamulla ihana Irene kirmasi paikalle puoli kahdeksalta take away -kahvin kanssa.
 |
| Ojanko aamun sarastaessa. Niin oli nätti aamu, mutta oma fiilis ihan kamala. |
Koska havaintoja ei ollut yötä tuoreempaa, oli tärkeää saada laputus ja lisäsilmäparit liikenteeseen. Heli kirmasi paikalle muuutaman printtinipun kanssa, jossa siis kuvallinen ilmoitus ja puhelinnumero havaintoihin. Aamun ja aamupäivän aikana aurinkoiseen Ojankoon ilmestyikin sankoin joukoin seurakavereita apuun, joille olikin tehtävää tarjolla: lenkkeily laajemmalla alueella Ojanko/Hakunila ja muiden ulkoilijoiden infoaminen plus alueen laputtaminen. Muuten lähialueen ja metsät halusin rauhoittaa ylimääräistä koiran ulkoiluttajista, jotta mahdolliset hajujäljet pysyisivät sekoittumattomina ja tähän meillä olikin oma lappunsa alueen treenaajille. Perjantai-iltapäiväksi klo 16 oli luvattu etsijäkoira paikalle, pk-seudun huikeita etuja tämäki.
Laput ja reipas lenkkeilijäarmada olikin sitten avain mysteerin ratkeamiseen! Anne oli vienyt lappuja viereisen raksan parakkeihin, jossa kadonneen koiran mysteeri otettiin erityisellä vakavuudella ja viesti lähti samantien duunareiden ja kuljettajien radiopuhelimiin. Sieltä tulikin ekat havainnot, kun pikkunokkelo oli ilmeisesti säikähtanyt joidenkin lenkkeilijöiden koiria ja lähti kirmaamaan ihan täysiä bussivarikkotyömään ja Tieluiskan raksan läpi, josta maisemointikukkulan kautta suoraa tietä kehä kolmosen yli. Minulle tuli myös puhelimeen ekat havainnot heti kun se lähti liikenteeseen, joten siinä vaiheessa olin jo jossain määrin perässä. Helpotus aikamoinen ensimmäisten havaintojen tullessa kehän toiselta puolelta, että siellä on elävä koira vielä.
Iona oli pysähtynyt Länsimäen puolella kallioille, kun se ilmeisesti huomasi olevinsa tuntemattomilla seuduilla. Tässä vaiheessa etsin sen itsekin nähdä ensimmäisen kerran 14 tuntiin, että se todellakin on mun koira. Suuri huoli tuli jo tässä vaiheessa, että nyt se lähtee takaisin ylittämään kehä kolmosta, koska Ojangon se tuntee kyllä kuin omat taskunsa. Kuitenkin yhden onnistuneen kehän ylityksen päiväsaikaan luulisi kuluttaneen pikkukoiran ylimääräistet elämät, joten toiseen ei ole varaa. Anne lähti kiertämään kevyen liikenteen väylää pitkin metsäaluetta, kun itse jäin kallion päälle odottelemaan koiraa, ettei menisi jahtaukseksi. Sainkin pian puhelun, että nyt se näkyy täällä pellolla, joten juoksin pikapikaa autoon ja huristelin pitkin kevyenliikenteen väyliä pellon laitaan.
 |
| Siellä se pieni napottaa |
Tässä vaiheessa Iona seisoskeli paikallaan kehä kolmosen meluvallin vieressä ja Anne oli blokkaamasssa niitä näitä jutellen ja lihapullia heitellen kevyenliikenteen sillan ja meluvallin rakoa, jotta ei pääsisi livahtamaan kehälle. Minä sain sitten hyvin aikaa lähteä tarpomaan mutaista peltoa hyvinkin pidemmän kautta, jotta missään vaiheessa en etene suoraa koiraa kohti ja kaikessa rauhassa touhuilin siinä matkan varrella omiani, vaihdoin suuntaa, menin piiloon, kaivelin maata, murensin nakkeja, rapistelin pussia jne. Etsijäkoiristakin painotettiin, että on hurjan tärkeää antaa sen saada hajusta kiinni ensin, koska ne ei luota silmiinsä tuossa mielentilassa. Mielellään siis lähestytään tuulen puolelta ja kaikessa rauhassa. Kun olin päässyt kymmenen metrin sisäpuolelle, Ionan korvat alkoi vipattaa ja se lähti tulemaan kohti! Tässä vaiheessa omistajaa jo alkoi jännätä, kun kuitenkin piti pitää itsensä hyvin coolina ja rauhallisena. Onneksi pieni ahne sheltti on pieni ahne sheltti ja nakit ja tonnikala houkutteli Ionan suorinta tietä evästämään ja sitten se kiipesi ihan itse syliin <3
 |
| Katoamispaikka oikealla, havaintopaikat X:lla ja löytymispaikka vasemmalla reitin kanssa. |
Voi apua sitä helpotuksen tunnetta, 15 tuntia epätietoisuutta oli vihdoin saanut onnellisen päätöksen! Itse olin valvonut 35 tuntia putkeen tähän mennessä, joten meinasi jo vähän alahuuli väpättää. Siinä oli tullut kumppareissa käveltyä Applen Healthin mukaan yli 30 km sinä aikana ja rakoista huolimatta sitä oli vaan pakko kokoajan uudelle lenkille lähteä etsimään. Koira ei sitä vastoin ollut moksiskaan, reippaasti korvat höröllään se heilutteli häntää muillekin etsijöille ja söi onnessaan lihapullia ja muita herkkuja. Se ei ollut ollenkaan likainen, väsynyt, traumatisoitunut, vaan lähinnä näytti tuumaavan, että tulithan sää mama vihdoin hakemaan. Karkulaista itseään reissussa näytti eniten ärsyttävän persvilloihin kiinni jääneet takiaiset ja tassunväleissä olleet savipaakut.
 |
| <3 |
 |
| Mitäs sitten tehtäis?! Ei ole koira likainen kuin tassuista, vaikka 15h temponut menemään |
 |
| Pellolla on selkeesti oltu |
 |
| Hänen mielestään kylpyrangaistus oli ihan kohtuuton |
 |
| Mutta kylläpä uni maistui oma puhdas tassu suussa sohvalla ja maman jaloissa <3 |
Haluammekin kiittää vielä kerran meitä auttaneita: apua oli saatavilla ja tarjolla enemmän kuin pystyimme vastaanottamaan, kiitos! <3 Yksin näitä karkulaisia ei oteta kiinni, joten kaikki apu on aina tärkeää, vaikkei etsintäjoukkoihin isoa joukkoa alun jälkeen tarvitakaan. Ilmoituksen jakaminen, kokemusten jakaminen, avun tarjoaminen, oikeiden ihmisten yhteystietojen jakaminen (eism. minulla oli suora puhelinnumero etsijäkoiraan jo illalla tarvittaessa), omistajan pitäminen järjissään paikan päällä, vinkit, neuvot, ruokahuolto, koiran herkut, sadetakki, kuivat vaatteet, lappujen printtaus ja jakaminen jne jne. Ihan kaikki, valtavan tärkeää! Seuralle myös iso kiitos, että saatiin käyttää buffan antimia ja sitä kahvia suoraan pannusta aamusella. Ionan seikkailua seurasi kauhulla niin moni tuttu ja tuntematon, joten myötäeläjiä on meillä ollut valtavasti. Onni on, että tällä tarinalla oli onnellinen loppu ja mä todella luulen, että nimi on enne: Ionahan tarkoittaa "blessed".
