Pilkkumit lainaohjaksissa

Vaikka omistaja lepää laakereillaan, onneksi koirien ei tarvitse. Näille voisi jotain frisbeetä heitellä varmaan maailman tappiin ja siitäkin toivutaan pienellä pikalatauksella. Selkeästi tarvetta on ilmeentynyt päästä vähän ajattelemaan, joten pienet päänupit ovatkin päässeet sitten lainakipparien kanssa tuulettumaan.

Heli on napannut molemmat vapaatreenaamaan muutamaan otteeseen ja omina tuhmina hahmoinaan ovat mennä viilettäneet molemmat harmaat lajin parissa. Jonna tuuraa Javalla meitä kimppiksen ryhmässä viikoittain joko Maijun treeneissä tai vapaatreenaten ja luonnollisesti kyllä kolme yhteistä treeniä jo riittää, että voi käydä täräyttämässä nollan ekassa yhteisessä kisastartissa, eikö? :D Eikä huonosti mennytkään, 4./40 ja muiltakin radoilta tulokset. Olipahan vaan onnellinen turkis videolla kisaradoilla! Rohkee veto lähtee tuoreeltaan kisaamaan, mutta niin hienosti kyllä Jonna veti radat, että mitäpä sitä turhia pohtimaan. Huippua!


Tykkään kyllä niin huikeesti näiden työmoottorista, kun palo agilityyn on suurempi kuin ikävä tutun ohjaajan perään. Java on treenannut vain muutaman kerran ylipäätään kenenkään vieraan kanssa ja silti tuosta noin vaan sheltti lähtee hommiin ja kisoihinkin olemaan ihan oma itsensä vuorenkokoisella itseluottamuksella. Näitä koiria ei ole ihan joka kulmassa <3

Mäkin olen tässä pikkuhiljaa toipumaan päin aivotoiminnan osalta, ko enää ei vaan horrosta ja voimia näköjään jo loogiseen ajatteluunkin jossain määrin, niin olen alkanut pieniä juttuja puuhailla koirien kanssa. Tosin se on vähän huvittavaa miten paljon järjestelemistä ja aikaa vaatii jonkun pienen sheippausjutun pohjustus, kun noilla kepeillä elo ei ole kamalan vahvaa ja asioiden kantelu vähintäänkin haasteellista plus ei voi istua esim. lattialla. Mutta se miten onnellisia otuksia mulla on pienenkin naksuttelutreenin jälkeen kertoo aikamoisen alleviivaten miten nuppijumppa on ollut toivomuslistalla.

Niinjoo, "Jalmineista" on kyselty paljon ja muutamia vallan kivoja suunnitelmia on tälle & ensi vuodelle. Kunhan jotain kasvattajien taholta julkaistaan, niin toki tännekin info tupsahtaa! Tässä on vaan juoksuja odoteltu ja sen sellaista, mutta toiveissa saattaisi olla muutama jalminipentueellinen aktiivikoiria :)

Aikaa jälkeen

Blogissa asuu pieni radiohiljaisuus, koska en oikein tiedä mitä tämän kanssa tehdä. Olemme jääneet nyt tauolle kentiltä, koska olen isommanpuoleisen jalkaleikkauksen jäljiltä loppuvuoden sairaslomalla. Ja sitäkin pyysin kirjoittamaan vaan sen kolme kk ensin tyrkityn neljän sijaan. Kiire on kuitenkin normielämään kiinni, koska tämä pakkomakoaminen alkaa maistua aikamoisen puisevalta ja ainakaan minun persoonalleni erittäin epäsopivalta. Kaiken lisäksi tämäkin pitkä postaus oli jo kertaalleen kirjoitettu ja sitten Blogger päättää sen kadottaa. Nice. Tarjoilen siispä rajoitetun version 2.0.

Makoaminen... tyyylsääää!

Elämä on siis aikamoisen kapoista tällä hetkellä, kun ympyrät rajoittuu lähinnä omaan himaan. Koirat ovat lainakipparien kanssa käyneet vähän kentällä höntsäämässä, kun energianpurku lienee kaikille ihan hyvä. Vaan aikamoisen ylpeydellä sitä saa omia koiriaan lainakipparien kanssa katsoa kotisohvalta käsin, kun nollaratavideota pukkaa Javalta ja pikkupirukin päässyt ilahduttamaan vauhdikkailla otteillaan ohjaajaa.

Meidän viimeiset yöreenihassuttelut, soon tyhymmä <3

Mullahan on ollut oikean jalan kanssa enemmän ja vähemmän ongelmia viimeisen 1,5v aikana. Alkuun rasituksen jälkeen ja sittemmin aikalailla kokoajan. Hirveän innokas lääkärissäjuoksentelija en voi myöntää olevani, mutta ensimmäinen diagnoosi oli luonnollisesti rasitusvamma tai limapussintulehdus. Lisää lääkkeitä siis koneistoon, mutta jatkuvana riesana pitkistäkin levoista ja tauoista kipuja ja kaikkein inhottavinta leposärkyä, joka ei millään perusburanalla lähdekään. Fidarileirien jatkuva viikonlopun mittainen rasitus olikin sitten pahimmasta päästä ja siitä kimpaantuneena sitten urheiluortopedille, joka passitti ensitöikseen röntgeniin ja sieltä tulinkin sitten diagnoosi kourassa: vajaakatteinen D-lonkka, noin niinkuin koirakielellä ja sen näin ihan itsekin näytöltä, että eihän se lonkka tuolta pidä näyttää. Varjoainemagneetti vahvisti vielä varsinaisen kivun aiheuttajan, kun siinä nähtiin sitten ihan kädestä pitäen palasina oleva labrum -rusto.

Koska minulla sattui olemaan varsin kattava vakuutus työn kautta, ortopedi tarttui luuriin ja soitteli Ortoniin samantien tutulle ylilääkärille, että nyt olisi mahdollinen lonkan periasetabulaarinen osteotomia potilas tässä. Aha. Vaihtoehdot oli käytännössä siis hyvinkin vähäiset: jatka särkyjen kanssa, käytä jalka loppuun niin, että siellä on nivelrikkoa ja sitten joskus vaihdetaan tekonivel (uusintaleikkaus aina n. 10v perään, jes) tai tehdään vähän massiivisempi fiksaus, kun ikää on vähän ja nivelrikko puutuu: irroitetaan koko lonkkamalja ja käännetään se parempaan asentoon. Ts. aksat on aikalailla aksattu tai sitten koitetaan tulisko siitä vielä soivaa peliä ja harrastukset jatkukoon tulevaisuudessa.

Olen siis viime aikoina liikkunut enemmän tai vähemmän huonosti ja välillä on ollut päiviä, että en ole pystynyt koiria edes korttelin ympäri käyttämään. Fidarilla taisin olla tuttu näky jääpussitrikoissa treenien päätteeksi ja viime kaudella tosiaan jouduin omat fysiikat jättämään kokonaan pois, jotta pystyy edes jotenkin varsinaiset treenit tekemään. Myös kaiken muun ylimääräisen treenin jätin pois, koska itsepintaisesti halusin tehdä kauden 2016 päätökseen Javan kanssa - sehän ihan oikeesti alkoi olla niin makea, että ei mitään rajaa. Tottakai mattoa vedetään juuri silloin jalkojen alta, kun palikat on viimein paikallaan, mutta ainakin tämä on opettanut hyvinkin konkreettisesti nauttimaan joka ikisestä sekuntista sen parissa, mitä rakastan: noiden koirien kans puuhailua. Itsepäisyydestä ja tyhmyydestä siirtää kevät-talven leikkaus syksyyn täytyy olla silti tyytyväinen, kun vedimmekin ohjaajan vajavaisuuksista huolimatta elämämme kisakesän maajoukkuepaikkoineen ja Ionan sain aikalailla kisavalmiiksi rakennettua. Siitä tulee niin huikea iskänsä jalanjäljissä, että en malta odottaa.

Sairaalaviikonlopun parasta viihdettä: lähes toimiva mm-livestream

Leikkaavan lääkärin kanssa oli sovittu, että kuukautta aiemmin varataan leikkauspäivä, joka jo itsessään tietty aikamoista luksusta, että leikataan minulle sopivaan ajankohtaan, eikä silloin, kun jonossa tulee vastaan. Vaan puhelimeen tarttuminen oli aika vaikeaa, kun eihän tälläiselle ikinä mikään aika ole sopiva. Aina on jotain tärkeämpää. Vaan jatkuvana muistutuksena oli kuitenkin se särky ja jos joskus sattui olemaan pieni hetki ilman särkyä, samantien sitä alkoi toivoa ihmeparantumista ja asian korjaantumista ihan itsessään. Eipä sellaisia oikeasti tapahdu.

Hyvin mahtuu, vaikka kainaloon. T: Piipaa

Nyt mennään reilu kolme viikkoa leikkauksesta ja parempaan päin. Haasteita on matkan varrelle sattunut ihan itse leikkauksesta lähtien muihin takapakkeihin, jotka alkaisi minulle jo riittää. Marraskuun lopulla välikuvat, joiden jälkeen toivottavasti saa luvan jopa seisoa kahdella jalalla ja ennen joulua toivon kävelylupaa. Ensi vuonna sitten opetellaan kävelemään ja juoksemaan. Tällä hetkellä kotikuntoutusta tehdään vähän enemmän kuin mitä on määrätty joka päivä, kun leikkauksen jälkeiset pehmyskudosvauriotkin on aikamoisia. Hermoissa ja lihaksissa jalassa kuullunymmärtämisen ongelmaa, joka toivottavasti tässä pikkuhiljaa palautuu. Leikattu koipi aka raatojalka on ihan nimensäveroinen spagetti reiden osalta. Turhauttaa ihan kamalasti, kun jalka ei vaan tottele.

Olen kyllä todella onnekas kaikesta korvaamattomasta avusta, jota olen perheeltä ja ystäviltä saanut. Olen saanut mm. kukkia, herkkuja, ruokaa, uunituoreita leivonnaisia, koiria on viety treeneihin ja lenkeille (tänään nokkelot olivat mm. bullikävelyllä edustamassa pitkiä neniä), on tultu tekemään rakennekynnet takaisin (a little bit of glitter never hurts, right ;), kotisohvalla saatu osteopatiaa jne. Ylipäätään niin mahtavaa, että jengi tullut vaan juttelemaan niitä näitä, kun ylenpalttinen puhelimessa puhuminen on tässä tilassa jotenkin väsyttävää. Kiitos rakkaat <3

Ykköshuoltaja <3

Koirat ansaitsevat myös jättimäiset plussat. Normiarjesta poiketen aktiviteettitaso on tippunut aikalailla ja silti meillä ei kiipeillä seinillä. Toki otukset ovat valmiina toimeen kuin pienet partiolaiset, jos kysytään ja vienoja ehdotuksia tehdään, mutta niiden sopeutumiskyky on ihan huikea.  Tässä syy minkä takia minulla ei ole ns. agilitykoiria, vaan kotikoiria. Java on ottanut tilanteen suurella vakavuudella ja käytännössä se on koko tämän kotonaoloajan nukkunut juuri siellä, missä minäkin ja jalan vieressä. Ja pieni harmaa kopioi isukkiaan ihan kaikessa, joten tuplalämmitys usein saatavilla - monesti jopa tripla myös managerin liittyessä seurueeseen.

Jaajaa, mitenniin kopio, P1 & P2

Aikaa ennen

Yllättäen ei rima pysynyt :D

Vuoden vikat kisat käytiin kisaamassa syyskuun puolessa välissä Jyväskylän Haukkuvaarassa Pop Dogilla, kun olin joka tapauksessa Mikkeliin viemässä koiria hoitoon. Ja muutenkin kiva käydä kyllä näiden pk- seudun piirien ulkopuolella haistelemassa kisatunnelmaa, kun näkee ihan uusia koirakin radalla tositoimissa ja toisaalta taas tuttuja näyttää radanlaidalla olevan paikassa kuin paikassa. Itselle tuli yllätyksenä, että kisat oli hyvinkin epätasaisella ja kaltevalla luonnonurmella (voisi harkita vaikka niiden kisakirjeiden lukemista muutenkin, kuin aikataulujen osalta...). Mitään yllärimonttuja siellä ei onneksi ollut, eikä koiralle liukas tai vaarallinen, mutta kuten allaolevista kuvista näkyy, esteet oli ihan kenallaan joka suuntaan ja rimat sitä myöten aika herkässä. 

Eka rata menikin sitten vähän tuntumaa hakiessa ja matkan varrella kympin verran lenteli rimaa ja muurin palikoita. Tokalta agiradalta taiteilimmekin sitten varsin kelvokkaan nollan, joten ensi kesän SM-nolla jahti jäi meiltä nyt vain yhden irtoaginollan päähän. Ja sellainenhan pitäisi pystyä kyllä loppukeväästä tekemään, mikäli ylipäätään mihinkään Lappeenrantaan kannattaisi kisojen takia lähteä. Kolmannella radalla Nalpella meni vähän menovaihde päälle ja se karkasi putkeen, joten tyylikäs hylly sieltä sitten. Tosin oli hieno baana muuten ja monet tulikin kommentoimaan, että olipas  upeaa menoa. Tuomaritkin vitsaili palkintojenjaossa, että onneksi ihan joka radalla ei mennyt putkeen.

Juuri näin on keinu opetettu! Nooooot :D

Vaikka oli aikamoisen haikeaa ylipäätään aksata viimeistä kertaa ties miten pitkään aikaan, nautin kyllä ihan joka sekuntista. Se nyt vaan on niin siistiä vetää ton karvatursaksen kanssa, ko toinen niin niin täpinöissään koko agilitystä ja sheltiksi se nyt vaan on niin kovin tuhma, että osaa kyllä omat ratkaisut radalla tehdä <3 Muutenkin tuolla maakunnissa on vallan rento kisafiilis ja jengi keskittyy muuhunkin, kun vain siihen omaan tekemiseen. Oli myös iloinen ylläri, että Paula oli samoissa geimeissä ja mukana toki iki-ihana Taisto -jalmini! 

Ylläolevat kuvat Jenni Nieminen ja alla vielä videotodisteet niin hyvässä kuin pahassa :D

Family fotooo! Java ja kaksinkappalein jalminiä <3

Nakit ja muut ojennukseen!

Käytän palkkaamisessa vähän tilanteen vaatiessa joko lelua tai nameja. Pääasiassa Javalla treenit nyt menee lelulla, mutta kun pikkutursas opettelee vielä agilityn teknisiä kulmia, on noiden namien kanssa pitänyt pelata enemmänkin. Minähän nyt olen muutenkin klikkeri-intoilija aksan kouluttamisessa ja siihen ajatteluun ruoka on vallan toimiva palkka, kun saa vähän kierroksia alaspäin ja samalla toivottavasti aivotoimintaa ylöspäin.

Meillä taloudessa asuu kuitenkin ultimaattisen nälkäinen mummokoira, jonka ruokareseptorit on viritetty aikalailla äärimmilleen. Se siis kyllä huomaa, jos joku nappula on sohvan alle lentänyt aktivointilelusta tai mikä pahinta, jos joku ruokaamuistuttava on jäänyt treenitakin - tai housujen taskuun. En edes oikeasti tiedä kuinka monet taskut tuo allaolevassa kuvassa näkyvä musta pikkupeto on mahdollisesti pistänyt ilmastoiden, koska ruoka on ihan riittävä tekosyy tehdä muutama lisäreikä vuoreen. 

Uusin ase taskujen puhtaanapitoon on siis Viewtainer! Jenkkiläinen maailman yksinkertainen säilytyskeksintö kaikelle pienelle tavaralle: purkki, joka ei tarvitse kantta. Se on siis ohutta pehmeää muovia kauttaaltaan ja puristamalla vastapuolelta sieltä voi ravistella sitten sisältöä esiin. Voisihan tuota varmaan heittäkin koiralle vähän niinkuin namimunatyyliin ja mennä sitten itse rutistelemään koiran kanssa sisältöä, mutta minun suurinongelma oli tosiaan taskut likaavat namit. Sinne siis nakit ja naksut!

Tämä pieni Viewtainer 2''x4'' saapui about 7 eurolla Ebaystä, joten ei nyt ihan ole hinnallakaan pilattu. 

Pikkunokkelo tuli tuolta, oli tässä ja tonne se meni

Ensinnäkin nokkelon huikea modelointiura on nyt lähtenyt varsinaiseen nousukiitoon ja otukseen voikin törmätä vallan vahingossa monessa nettikaupassa :D Näitä Pomppakuvia otettiin aikamoisen hikisenä kesäkuun perjantai-iltapäivänä Kivikon hiihtohallissa, jolloin sisätilojen pakkaskontrasti oli aikamoinen ulkoilmaan verrattuna. Pikkutursas veti kyllä hienosti kuvaukset, vaikka oli salamavaloa ja räpsettä ja menoa ja meininkiä ja tuo ns. lumi oli niin jäinen kumpare, että siinä meinasi pannuttaa kaksijalkainen ihan jatkuvasti. Mutta kyllä se fuksia ja merle on vaan jäätävän näyttävä kombo, eikö?

Kävi tuuri ja sain napattua Ionalle kahden viikon Jennan treenit Akatemialle. Nämä kun olivat sitten sattumoisin meidän tämän vuoden viimeiset treenit, niin jäädään ainakin määrättömälle tauolle loistavin mielin. Viime viikko oli aikamoisen teknistä rallia, jossa putkien houkutus oli ilmeisesti isukin geeneissä saatua ja Jenna vaati siihen oikeanlaisen suorituksen, jossa koira menee putkeen vasta ratapiirroksen mukaisessa järjestyksessä. Tällä viikolla vaihteeksi saatiinkin sitten vauhtirallia, joka oli jatkuvaa järkytystä kipparille: Miten voi kokoajan olla näin paljon myöhässä :D

Ja pikkaisen putketkin huuteli taas pikkukoiralle. Loppuun hyödynsin vielä mahiksen treenaa erilaisilla kontakteilla, kun tuolla Akatemialla valot osuu aina vähän erilailla kontaktien sijoittelusta riippuen, niin loistotsäänssi työstää yleistämistä. Ja tällä viikolla puomi oli myös ihan suoraan seinään kuutisen metriä, jota ei ole treenattu ollenkaan, kun ulkokentällä ei tule seiniä vastaan, vaan hyvinhän tuo kipsutteli.



Ompa vaan mahtava fiilis treenata tuon pikkuotuksen kanssa, se on niin makee! Ja mokailun määrä on jotain eksponentiaalista, mutta siitähän sitä oppii. Niin koira kuin kaksijalkainenkin. Pitkä on vaan vielä tie, ennenkuin se on ihan oikeesti kisatasoinen osaamiseltaan, mutta aihio on ainakin vallan lupaava. Nokkelo kun tykkää niin kamalasti juosta :) Ja totean sen vielä kerran, kannattaa oikeasti varoa mitä toivoo, sen voi todellakin saada. Mullehan oli alusta alkaen selvää, että "jalmini" sen olla pitää, siis sitä samaa huikeutta mitä isukkikoiran kanssa tekeminen on ollut ja jos jotain lisää, niin pistetään yks vaihde. Sitä todellakin on saatu!

Pennusta varsin näppäräksi nuoreksi

Kaiken muun hässäkän lisäksi myös pikkukoira on käynyt silloin tällöin reenaamassa. Sitä on hyvin maltilla treenattu ja hyvä jos kerran viikkoon on jotain touhuttu, joten siihen nähden olen kyllä ihan huikean tyytyväinen sen osaamistasoon. Puomilla en ole käännöksiä vielä tehnyt ja muutenkin toistot aika vähissä, kun oma juokseminen on vähän niin ja näin. Sen sijaan olen panostanut kontaktien erotteluun tekemällä samassa treenissä kaikki kolme kontaktia, jotta vahvistuu eri kriteeristö ja toisaalta koira taas ymmärtää ennen esteelle menoa mitä siltä odotetaan.

A:lta se pannutti itselleen elokuussa muutaman viikon lepoloman, kun vauhtia oli enemmän kuin järkeä. Itse se nyt ei ollut moksiskaan, mitä nyt hieman hämmentynyt, mutta samantien olisi jatkanut hommia, vaan kaksijalkainen suhtautuu näihin äärimmäisellä vakavuudella. Siinä syy minkä takia minulla nuori koira ei treenaa ollenkaan A:ta (eikä treenaa muutenkaan monia esteitä..) ennen kuin kroppa on valmis, kun se vaatii vain pienen arviointivirheen ja lopputulokset voi olla vakaviakin. Apina pääsi Jerry Ketolan hyppysiin ja muuta vikaa siitä ei löytynyt, kuin toinen kylki oli selkeästi jäykempi. Se mitä tulee esteiden turvallisuuteen, niin en nyt tämän takia olisi A estettä lajista kieltämässä, vaan syy oli ihan ja täysin vain minun. Olisi pitänyt osata heittää pallo paremmin, niin, ettei matkan varrelle osu houkuttelevaa A:ta. Muutenkin turvallisen ja hallitun suorituksen opettaminen ko. esteelle on se ykkösprioriteetti ennen asiassa eteenpäin hätäilyä.

Elokuussa järkkäsin Jalmini -poppoolle parit Maijun treenipäivät ja sen lisäksi vielä Jennan buukkasin iltapäiväksi. Niimpä Piipaa on päässyt ihan jopa opetuksenkin pariin! Sillähän ei ole yhäkään mitään viikkoryhmäpaikkaa, vaan käy tuurailemassa Javan ryhmässä ja lähinnä siis lyhyiden omatoimitreenien varassa. Vaan se vaan yllättää joka kerta osaamisellaan! Tässäpä Maijun treenistä pätkää, muut taitaa olla vielä puhelimessa editoimatta.


Eniten ylpeä olen ehkä sen kepeistä tällä hetkellä! Minähän opetan kaiken kunnon sekatekniikalla toimien rusinat pullasta eri tavoista sillä perusteella, että miten mun koira toimii ja mistä se milloinkin hyötyy. Talvella se teki silloin tällöin kujia ja vasta kesällä havahduin, että aivan, sillähän ikä riittää jo keppitreeniin ja tadaa, tältä näyttää neiti otuksen keppiosaaminen muutama kuukausi myöhemmin:



Ongelma suorilla kepeillä oli sen lievä kaahotus, jolloin muina ankkoina se jätti sieltä täältä välin pujottelematta ja jatkoi matkaa. Mun siis piti saada se ajattelemaan mistä se palkka oikein tulee ja ei tartte ko sen yhden lampun syttyä pikkukoiran päässä ja se yhdistää keppien eri osat (sisäänmeno, rytmi, loppuun asti pujottelu, ohjaajahäiriö/liike/sijainti jne.) sulavasti kokonaisuudeksi. Eilen pääsin testaamaan ekaa kertaa keppejä radalla ja sehän todellakin menee ne! Siitä on kehittynyt kyllä varsin taitava koira, jonka estefokus on todella vakuuttava jo nyt (esim. keppien osalta siirrymme nyt palkkaamaan enemmän muita esteitä, koska se bongailee keppejä tällä hetkellä liiaksikin, ihastuttava ongelma sheltin kanssa :D).

Satu Tuominen kävi ottamassa huikeita aksakuvia muutama viikonloppu sitten sinisestä raketista ja näitä on paljon niiin ihania, että näitä riittää blogipostauksissa viljelyyn. Suurkiitos Satu!

Kisataan kuin viimeistä päivää

No teknisesti ottaen se on ehkä "viimeisiä viikkoja", mutta joka tapauksessa kesän kiireiden jälkeen olen tässä muutaman peräkkäisestä viikonlopusta napannut sen kisapäivän. Oman seuran kisaviikonlopun jälkeen kirmasimme viime viikonloppuna HAU:n kisoissa tuplanollavoiton verran, joten SM-kisasaldo olisi enää kahden aginollan päässä. Lotto on vetämässä vielä HEILU:n kisoihin ensi viikonlopulle, tosin slovenialaistuomarilla saattaa olla muutama ässä hihassa ratasuunnittelun suhteen.

Mutta ei se ainakaan yrityksen puutteesta jää kiinni ja koirahan kyllä kulkee, vieläkun ohjaajakin pysyisi kyydissä. Huvittavaa kyllä, takaaleikkauksethan tuolla on parantuneet todella paljon ja näppärästi meni hyppäri yli vitosen etenemällä lukuisilla takaaleikkauksilla, mm. renkaan takaaleikkaus 180 astetta meni ihan noin niinkuin reenaamattakin. Kokeneen koiran kanssa harrastamisen etuja, että koira pystyy suoriutumaan, vaikkei ohjaaja liikukaan ihan totuttuun tapaan.

Laitetaampas vielä Sanni Rajalan ihania kuvamuistoja HSKH:n geimeistä:

Javan tulkinta "maahan" - joo, ihan on etukoipiset maassa

Ei jääny ainakaan epäselvää sivuirrotuksessa

Rimakin pysyi!

Hirveän paljon ylimääräistä ei tuohonkaan hyppyyn jää

Lähtöloikka

Leijona varjossa? :D

Tassua lippaan, asia selvä!