Tällä hetkellä monilla ohjatut treenit ovat tauolla ja pääasiallisen agilitytreenin muodostaa vapaaharjoittelu. Myös minä olen alkuvuoden tehnyt vain etävalmennuksia, jolloin vapaatreenien laadulla on merkitystä edistymisen kannalta. Tämä teksti on laadittu valmennettavieni muistilistaksi, mutta mielestäni aihe koskettaa sen verran monia, että julkaisen sen myös blogissani.
Suunnittele
Tiedä mitä olet menossa tekemään ennen kuin astut hallin ovesta sisään. Toiset on hyviä suunnittelemaan vihkoihin tai appseihin, mutta ilman sellaistakin voi olla suunnitelmallisuutta. Löydä siis oma tapasi, mutta ole joka kerta suunnitelmallinen. Mitkä on vahvistettavia taitoja kuukauden - 6 kuukauden ja vuoden aikavälillä? Tietämällä mitä pitää tehdä voi etukäteen tehdä piirroksen tai hyödyntää tehokkaasti kentällä olevaa pohjaa.
Vain yhtä asiaa kerrallaan voi vahvistaa
Mieti mitä taitoa haluat harjoitella ja erityisesti mikä osa siinä kaipaa vahvistamista. Voit palkalla vahvistaa vain yhtä asiaa kerrallaan, joten kannattaa etukäteen miettiä mikä se asia on ja palkata sen mukaan.
Noin viisi minuuttia kerrallaan
Joskus treenaamiseen meinaa uppoutua niin, että ajantaju katoaa. Koira oppii laadukkaasti vain noin viitisen minuuttia, joten loput toistot voi olla hyvinkin turhia siitä näkökulmasta ja lisää vain loukkaantumisriskiä, kun väsyneenä tulee toistoja. Treeniajan jakaminen pieniin 5-10min pätkiin onkin toimiva ajatus etenkin vapaatreenatessa, jossa ajanhallinta on helppoa. Useamman koiran kanssa on helppo vaihtaa koiraa, mutta yhden koiran kanssa pitää tauot miettiä harjoitukseen mukaan. Tauot on itsellekin hyvä aika reflektoida harjoitusta.
Laatu ennen määrää
Yksi laadukas toisto oikein palkattuna on arvokkaampi kuin kymmenen sinne päin. Mieti siis jo ennen harjoitusta mitä oikeastaan treenaat, miltä hyvä näyttää ja tiedä minkälaisen palkan koira saa mistäkin toistosta. Ole valmis jackpottaamaan ne huippusuoritukset oikein ruhtinaallisesti ja myös lopettamaan silloin, kun on voitolla. Myöskään mitään universaalia sääntöä ei koirilla ole, että voi lopettaa vasta kun onnistuu. Ei siis pidä hinkata jotain asiaa vain sen takia, siinä menee molemmilla jo fiilis.
Ykkösellä sisään
Koirat ovat varsin fiksuja olentoja ja oppivat nopeasti, että myös toisella yrityksellä on ihan riittävä onnistua autettuna ja saada haluttu palkka, jos ohjaaja näin toimii. Suunnittele harjoitus niin, että koira pystyy tuottamaan mahdollisimman hyvän ensimmäisen toiston omalla tasollaan tai jopa paremmin ja palkkaa onnistumiset ruhtinaallisesti. Virhetilanteet pitää analysoida ennen uutta yritystä ja pohtia oliko syynä huono ohjaus vai koiran puuttuvat taidot vai joku muu. Jos koira ei kolmannella pysty suorittamaan tehtävää, syynä on monesti se, että joku perustaidon osa tehtävän suorittamiseen on vajaa ja sen vahvistaminen on ajankohtaisempaa. Mitä minun pitää opettaa koiralle lisää ja miten sen teen?
"Ei" on turha sana
Harvemmin hyppäämme taksin kyytiin ja yritämme päästä perille vain sillä, että kerromme mihin emme halua mennä. Näin ei siis kannata toimia koirienkaan kanssa, vaan hedelmällisempää etsiä tapoja kertoa mitä halutaan ja miten sen palkan saa :) Etenkin nuorten koirien (ja muutenkin herkkien) kanssa tulee olla aikamoisen tarkkana tässä asiassa, jotta turhautuminen ei kasva liian suureksi. Ei siis haluta sammuttaa tarjoamisen käytöstä kieltämällä, vaan ohjataan mielummin käytöstä haluttuun suuntaan oikeanlaisella palkkauksella. "Ei" tulisi siis varata vain niihin tilanteisiin, jotka ovat aina kiellettyjä (esim. ohjaajan napsiminen), eikä siihen, jos koira yrittää tarjota jotain ja se on meidän mielestämme tehtävään tai tilanteeseen väärin.
Vaatimustaso koiran mukaan
Jokainen koirakko etenee yksilönä. Toisille toiset asiat on vaikeampia ja vaatii enemmän aikaa, kuin toisille. Koiralta voi vaatia vasta, kun se oikeasti osaa ja se mitä muut tekee on huono mittari siihen. Tiedosta koirasi osaamistaso ja asettamasti kriteerit sen mukaan.
Video on hyvä treenikaveri
Harjoitukset kannattaa videoida itselleen, koska niistä näkee monta asiaa jo harjoituksen aikana. Voi olla, että jossain vaiheessa tulee tarve katsoa jotain tehtävää aiemmin ja huomaakin taidon edistyneen aika tavalla, vaikka harjoituksessa tunne voisi olla päinvastainen.
Panosta fiilikseen
Lopuksi - tämä on fiilislaji ja täysin vapaaehtoista, joten pidä hauskaa koirasi kanssa. Kun harjoittelu on koiralle hauskaa, se oppii ja haluaa yrittää sekä kestää virheitä ihan eri tavalla, kuin epävarma koira. Koskaan ei mene vikaan siis palkata koiraa oikeasta asenteesta :) Jos koiran mielentila on väärä, treenaa ensin se oikea mielentila ja sitten vasta ne tehtävät - toisinpäin se ei enää onnistu.
Iloisia treenihetkiä! Herättikö kirjoitus jotain ajatuksia? Oliko sinulle hyödyllisiä ajatuksia, unohdinko jonkun tärkeän asian?
Facebookin kasvattajaryhmässä tuli vastaan kerrassaan mielenkiintoinen aloitus jalostusvalinnoista ja pohdinnoista niiden takana. Koska tämä aihe on itselle tärkeä ja jokseenkin ajankohtainen, ajattelin riipaista blogitekstin asiasta. Mitenkään sitä romaania kun ei oikein vain FB-vastaukseen runnota. Minulle sillä on iso ero onko kyseessä jalostamista vai määrän lisäämistä. Ja voitte tosiaan uskoa, että tuo kolmikko pentulaatikossa on PITKÄN prosessin tuotos ja olen heistä aivan huippuinnoissani - Aysling sanan varsinainen kantamuoto aisling/aislinn kun tarkoittaa "unelma" tai "visio".
Minun visioni lähtee hahmottumaan tyypistä: minkälainen on shetlanninlammaskoira toiminnallisena rakenteena. Ja tästä olen tosi tarkka, koska tyypin kun menettää linjastaan, niin ei jää jäljelle oikein mitään. Niimpä ensinnäkin oma narttumateriaali pitää olla laadukasta ja edustaa tätä tyyppiä. Sen puutteita ei korvata jollain huippu-uroksella, vaan tuloksena on herkästi geenien sekametelisoppa ja hyvin kirjava pentue tyypiltään. Yhdistämällä kaksi samantyyppistä, saan todennäköisesti myös tasalaatuisen pentueen.
Sitten näistä oikeantyyppisistä (esimerkiksi liike on voimakasta, kestävää ja vaivatonta, olematta raskas ja tasapainoinen olemus, rotuisekseen tunnistettava) lähdetään perkaamaan terveystuloksia ja sukuja. Monia sukuja välttelen niiden ylikäytön sekä terveyshaasteiden takia ja näitä varten minulla onkin omia listauksia yli 10 vuoden ajalta, kun kaikki asiat eivät sieltä Koiranetistä aukene. Kintereet on yksi tälläinen. Ja sitten on koirien omat terveystulokset. Samoja vikoja ei kannata monistaa, joten koirien pitää terveyspuolellakin täydentää toisiaan, kuitenkin niin, että perusasiat pitää olla kunnossa. Mitä enemmän tietoa käytössä, sen parempi. Mutta pelkästään koiranetillä tai geenitesteillä ei voi jalostaa, koira on kokonaisuus ja muutakin kuin rtg-kuvat.
Luonne on tärkeä. Koira ei tee a-lonkilla mitään, jos pää on rikki. Ei tarvitse rakastaa kaikkia vieraita, mutta pitää pystyä seisomaan neljällä tassulla ja reippaasti suhtautumaan ulkomaailmaan. Myös koulutusominaisuudet ovat tärkeitä. Halu tehdä töitä ja vuorovaikuttaa ihmisen kanssa, saalisvietti ja sen kanavoiminen, sopiva vilkkaus yhdistettynä tylsyyden sietoon.
Haluan mielelläni itse nähdä seuraavia asioita: Miten koira tekee töitä ihmisen kanssa harrastuksissa? Miten se palkkautuu ja motivoituu? Mitä tapahtuu virheiden jälkeen? Mihin koira on aktiivinen? Miten se liikkuu? Miten se hyppää ja käyttää kroppaa?
Tämä on myös se syy, miksi en pidä pentujonoa tai jaa pentuja värien tai sukupuolen perusteella heti syntymässä. Minulle on tärkeää nähdä niiden koirien yksilölliset piirteet ja taipumukset, jotta voin oman valinnan tehdä ennen kaikkea tämän perusteella ja sen jälkeen katsoa mikä pentu sopisi minnekin kotiin. Se on sitten maalauksen viimeistelemistä omalla tyylillä, kun on ääriviivat paikallaan.
Kaivan kaikeen mahdollisen tiedon ja kyselen. Ionalle on sulhoa etsitty jo vuosia, Suomesta ja ulkomailta. Onneksi tapasin jo ihan pienen Tšekki-pennun sen tultua Suomeen ja ihastuin samantien! Vieläkun terveystarkit oli priimaa, koirasta kehittyi kerrassaan upea harrastuskoira ja sain niin kattavan sukukatsauksen vikalistoineen siitä Euroopasta, kysyin sen saatavuutta jo 2017 Ionalle. Kuitenkaan en halua käyttää liian nuoria koiria jalostustyössäni, koska monet sairaudet ja pelot voi puhjeta myöhemmällä iällä, yhdistelmä pidettiin holdissa tänne asti. Myös geneettinen monimuotoisuus on tärkeää, joten nuorien urosten liikakäyttö on minulle nounou - niimpä oli kerrassaan upeaa saada käyttöön tälläinen uros, jonka pentueiden määrässä on suunnitelma. Muutenkin arvostan valtavasti Karoliinan kanssa käytyjä keskusteluja ja avoimuutta ihan kaikesta.
Työmäärä ennen pentuja on ollut aivan valtava ja yritän myös tehdä parhaani, että heillä on parhaat mahdolliset lähtökohdat elämän starttiruudussa ensinnäkin astuttamalla hyväkuntoisen nartun oikeaan ajankohtaan luonnollisesti, stressittömän kantoajan riittävällä liikunnalla, paljon hellyyttä ja läheisyyttä, tarjoamalla rauhallisen kasvuympäristön pennuille, virikkeitä, laadukkaat ruuat, öljyt yms. Ja silti tämä minun työni alkaa vasta nyt, kun kohta pienet sheltinalut avaavat silmät ja maailmasta tulee paljon isompi paikka. Aikainen sosialistamiskausi neljän-viiden viikon jälkeen on aikaa, kun niille rakennetaan ajatus siitä miten elämä on iso, mahtava ja iloinen seikkailu.
"Happy working sheltie" on minun visioni Aysling -sheltistä, joihin on investoitu paljon aikaa ja sydäntä.
Ihan kuin jotain olisi unohtunut kaikessa hässäkässä. Viime vuoden ISAC kisaraportti! Asiaa tulee myös shelttilehteen, mutta tietenkin vähän kattavammin voi tällä puolella asiasta tarinoida. Ja parempi myöhään, kun ei milloinkaan, eikö :D
Mikä on ISAC?
ISAC (International Sheltie Agility Competition) on vuosittain järjestettävä agilityn epävirallinen kansainvälinen rotumestaruuskilpailu. Kisat ovat olleet eri paikoissa Eurooppaa ja viime vuonna ne järjestettiin Sveitsin Fräschelsissä. Fräschels sijaitsee Zürichin ja Geneven puolivälissä ja siellä on koiraurheiluun erikoistunut keskus Rund Um Hund. Muutamana vuonna on sosiaalisen median välityksellä tullut näitä kisoja seurailtua ja viime vuonna päätettiin itsekin lähteä mukaan katsomaan ihan paikan päälle meininkiä - ei tarvinnut pettyä!
Matkavalmistelut
Matkavalmistelut alkoivat jo keväällä, kun kisojen ilmoittautumisen aikaan toukokuussa piti olla tarkkana. Eurooppalaiseen tyyliin kisoissa on rajattu osanotto ja kaikille taso- & kokoluokille (mini-medi-maksi) löytyy kisat, joten piti olla aikamoisen skarppina ilmoittautumisen auettua, että oli noin 300 koirakon joukossa. Ilmoittautumiset vahvistettiin ja maksettiin vasta elokuussa, mutta aikamoisen nopeasti tuo määrä shelttejä kisoihin löytyi. Lentojen ja muiden käytännön asioiden järjestelyt hoidimme noin kuukautta ennen lähtöä. Toki ensikertalaiset lentokonematkustajasheltimme aloittivat lentoboksiin tutustumisen hyvissä ajoin, jotta se olisi varmasti kiva paikka sitten tositilanteessakin.
Vaikka olisi lautalla mennyt Ruotsiin tai jopa Saksaan, ajamista olisi tullut yllinkyllin ja matkaan olisi pitänyt varata useita päiviä. Sinänsä siinäkään ei mitään vikaa, jos loman kannalta ottaa, mutta ehkä marraskuu ei silti ole se suosikkiaika Euroopassakaan matkustaa. Keväällä ja kesällä olisi eri juttu sekin ja jokseenkin vaivaton. Kustannuksien puolesta oltaisiin varmaan oltu silti aika samoissa, jos laskee ylimääräiset yöpymiset ja laivamatkat auton kulutuksen päälle.
Etukäteisvalmisteluissa piti siispä totuttaa koira lentoboksiin. Omalla kohdalla tämä tarkoitti vähän sheippaamista häkkiin hakeutumisesta ja siellä oleskelun palkkausta - kun "crate gameseja" ollaan jo pelailtu ja mun koirat oikein hakeutuu boksiin tekemisen ja namin toivossa. Ei edes käynyt minulla mielessä autossa ajeluttaa lentoboksissa, mutta sitäkin siis jotkut tekee totutteluvaiheessa. Lisäksi luonnollisesti piti tsekata, että koiralle löytyy passi voimassaolevilla rokotuksilla. Lisäksi käytin koiran hyvällä lenkillä ennen lentoa ja vähän heittelin myös palloa energianpurkuun, jotta nukuttaa paremmin sitten lennon aikana.
Matolääkityksen nappasin apteekista mukaan, kun etukäteen olin varmistanut, että kisapaikalta löytyy eläinlääkäri merkkaamaan ekinokokkihäädön passiin. Se hoitui aikamoisen sulavasti, koiralle lääke suuhun eläinlääkärin silmien alla ja passi kuitattuna takaisin kouraan. Eikä tarvinnut edes maksaa mitään.
Lentäminen koiran kanssa
Ionan kanssa matkaseuraksi saimme seurakaverit Alman & Narrin, joten koirat olivat jo ennestään tuttuja toisilleen. Mutta olipahan vaan jännää laittaa se oma kullanmuru sinne ruumaan ensimmäistä kertaa matkustamaan! Kovin herkästi ihmiset kertoilivat kuulemiaan kauhutarinoita lentämisestä koiran kanssa, kun reissusuunnitelmista tuli puhe, mutta ihanaa oli huomata miten rennosti nämä kerrassaan täysijärkiset koirat siihenkin kokemukseen suhtautui. Zürichin lentokentän matkatavara-aulaan kärrättiin bokseissaan pötköttelevät sheltit, jotka näytti lähinnä oikein hyvin nukkuneilta ja paluulennolle lähtiessä Iona suorastaan tunki häkkiinsä lepäämään, kun ovea vaan raotti.
Lentojen varaaminen vaatii soittoa asiakaspalveluun, kun yhdelle lennolle menee ruumaan vain kaksi koiraa, joten ennen oman lipun ostoa tämäkin asia piti tarkistaa. Muuten se oli ihan näppärää ostaa oma lippu siinä puhelun aikana, kun koirapaikkojen saatavuus oli varmistettu. Varmista, että lentolaatikko on oikeankokoinen ajoissa, sillä lentohenkilökunta voi evätä pääsyn koneeseen liian pienen boksin takia. Meidän kaksi medikokoista matkustivat Ferplast Atlas50 ja Varikennel Skykennel50 malleilla. On nimittäin näitäkin tarinoita kuultu, että jengille on tullut pikareissuja Tammiston eläintarvikeliikkeisiin, kun koiran korvat eivät ole laatikkoon mahtuneet sääntöjen vaatimalla tavalla.
Lentokentällä checkin piti tehdä erikoistavaroiden tiskillä ja tähän muuten kannattaa varata aikaa. Vaikka olimme liikenteessä päiväsaikaan pahimpien ruuhkien ulkopuolella, jonottaminen ja kaikki muu hässäkkä voi nielaista kummasti aikaa. Ja lisäksi oli vielä massiivinen lentokenttäremontti meneillään, eikä logistiikka kentällä ole ihan optimaalista. Siitä sitten matkatavaratarrat boksissa kohti erikoistavaroiden jättöpaikkaa, jossa boksille tehdään erillinen turvatarkastus ja luukku vedetään nippusiteillä kiinni, jotta ei aukea lennon aikana. Puolisen tuntia taisi mennä siihen, kun koirat lähti sitten omille teilleen kohti konetta. Koneeseen koirat lastataan vikaksi ja kohteessa sitten ekana ulos. Pyysin koneessa vielä matkustamohenkilökuntaa varmistamaan, että ruumassa on kaksi koiraa ennen lähtöä, koska näitä matkatavaroita emme halua hukata.
Airbnb on pop
Vuokra-autolla köröttelimme reilun tunnin matkan Oberwil bei Büreniin, josta olimme napanneet AirBnB-asunnon mm. kahdella makuuhuoneella ja keittiöllä. Hinta oli erittäin maltilinen siihen nähden, että meillä tosiaan oli koko kämppä käytettävissämme. Harmillisesti emme paljoa ehtinyt aikaa viettää majoituksessa, mutta arvostimme kovasti rentoja iltoja asunnolla ja emäntämme Susan oli muutenkin aivan innoissaan saapuvista koiravieraista, joita kävikin moikkaamassa paikan päälläkin.
Vai miltä kuulostaa se, että hän oli mennyt ostamaan koiranpetejä, kuppeja ja herkkuja ihan vaan meitä varten, koska ”koiranne ovat urheilijoita ja heidän täytyy nukkua hyvin”? Ensimmäisenä yönä naapurin lehmät olivat kovaäänisiä, josta saimme pahoittelevan viestin kuudelta aamulla ja Susan toivoi erityisesti, ettei koiria ole tämä häirinnyt. Juuei, lähinnä meitä vaan huvitti, että Sveitsissä Sveitsin ongelmat.
Kisaelämää paikalliseen tapaan
Viikonlopun ohjelma oli hyvinkin intensiivinen ja kisat alkoivat jo aamuseitsemän jälkeen. Perjantaina kisattiin joukkuekisat, lauantaina yksilöt ja sunnuntaina yksilöfinaalit. Lisäksi sunnuntaiaamusta oli vapaaehtoinen ”hope finals”, jolla voi vielä ansaita finaalipaikan, jos sellainen sattui uupumaan. Aikatauluista oli turha haaveilla: juuri muuta tietoa ei ole kuin aloitusaika, jolloin on kaikkien rataantutustumiset. Hyvinkin siis saattaa mennä neljäkin tuntia ennen kuin itse on radalla asti tutustumisen jälkeen. Kisapäivät olivat pitkiä, mutta toisaalta mikäpäs siinä shelttiagilityä ihastellessa.
Joukkuekisa juostiin suomalais-italialaisin voimin SheltieFIITness -joukkueessa. Joukkueet saa siis kasata itse ja mekin löysimme ihan tapahtuman FB-sivujen kautta Darion ja Giadan sheltteineen. On jopa vähän harmi, ettei Suomessa ole tarjolla enemmän joukkuekisoja, koska nämä ovat tunnelmaltaan ja yhteishengeltään täysin omanlaisensa kisamuoto. Näillä radoilla pikkuvirheitä tuli itse kullekin, mutta kannustus ja joukkuehenki oli kerrassaan ensiluokkaista! Erinomainen tapa myös tutustua muihin shelttiagilityn harrastajiin.
Yksilökisoissa alkoi sitten kulkemaan ihan mukavasti, kun agiradan nollalla Ionan sijoitus oli neljäs, vaikka ohjaaja kävi kokeilemassa keinonurmea radan aikana ja hyppärin nolla riitti upeasti kakkospaikkaan eurooppalaisten maajoukkuekoirakoiden keskellä, joilla siispä tuplasti pääsylippu finaaliin. Myös Almalle ja Narrille hienoja ratoja kerrassaan nousujohteisesti, eikä olleet nollat kaukana. Ionan kanssa kruunasimme viikonlopun juoksemalla erittäin kovavauhtisen finaalin nelosiksi ja en voisi olla koirasta ylpeämpi! Muutenkin oli huippua huomata miten rennosti koirat ottivat kisapaikalla ja pystyi tekemään omannäköisiään suorituksia myös kansainvälisillä areenoilla. Rataprofiilit olivat tuomareilta oikein onnistuneita, virtaavia ja kovavauhtisia.
Kisatunnelmia
Kisapaikan tunnelma ja kannustus ansaitsee myös erikoismaininnan. Katsomot olivat jatkuvasti täynnä ja siellä elettiin niin vahvasti kaikkien onnistumisissa ja välillä epäonnistumisissakin mukana, että oli suorastaan upea tunne päästä viilettämään radalla koiran kanssa. Ja pelkästään kavereille tai isoille nimille ei taputettu, vaan yhtälailla kannustusta riitti myös esimerkiksi meille kahden hengen Suomen osallistujajoukolle. Aikaisin aamusta myöhään iltaan oli katsomossa porukkaa taso- tai kokoluokista huolimatta.
Kisatunnelman lisäksi Sveitsi osoittautui oikein kivaksi matkailumaaksi koiran kanssa liikkuvalle. Meillä oli paluu vasta maanantain iltalennolla, joten meille jäi yksi päivä puhtaasti turisteiluhommiin ja kohteeksi valikoitui luonnollisesti Alppien kiertely Interlaken visiitin kanssa. Koirat olivat erittäin tervetulleita jokaiseen ravintolaan, mihin menimme ja meitä katsottiin jopa vähän kysyvästi takaisin, kun varovasti aina tiedustelimme, että saisimmekohan jossain istua näiden koirien kanssa syömässä. Ravintolasalissa tietenkin siellä missä vaan on vapaata ja aikamoisen huomaamattomia ravintolavieraita nämä meidän shelttiystävät olivat pöydän alla pötkötellessään. Mitä nyt aina ravintolan läpi kävellessä aiheuttivat välitöntä ihastusta ja hymyjä muissa asiakkaissa.
Kaikenkaikkiaan reissu oli upea elämys ja kisamenestyksestä huolimatta parasta oli ylipäätään se kokemus oman koiran kanssa. Ihanaa sheltinhuuruista agilityä koko viikonloppu, upeita sveitsiläisiä maisemia ja viimeisempänä, vaan ei vähäisempänä huippu matkaseura - niin kaksi- kuin nelijalkaisellakin osastolla. ISAC2020 järjestetään muuten Tanskassa marraskuussa, joten joskohan siellä olisi sitten paikalla vähän suurempi suomalainen osanotto? ;)
Ionan ja Tšekin erittäin odotettu kolmikko näki päivänvalon kirjaimellisesti 7.3., kun päättivät sitten aikalailla yllättäen tupsahtaa maailmaan jo lauantaipäivänä.
Äitikoira ja tuoreet koiranalut <3
Edellisenä iltana Iona halusi vielä tehdä pitkän lenkin oikein reippaana tyttönä, kun sai reitin ja vauhdin valita, sen jälkeen ei sitten ruoka maistunutkaan, vaan halusi mennä pentuhuoneeseen lepäämään. Yö oli aika levoton, kun se läähätteli ja vaelteli paikasta toiseen, vähän oli paha olo eikä ruoka maistunut aamullakaan. Tästä päättelin, että eiköhän tässä aleta synnytystoimia lähestyttävän, mutta ihan en arvannut millä aikataululla. Epäilin lämpömittarin kalibroinnin olevan pielessä, kun näytti perjantaina alle 37 :'D
Ensimmäisen pennun se pygäsi maailmaan ihan itse ja huoneeseen tullessa laatikossa olikin kaksi koiraa yhden sijasta. Oikeaoppisesti oli kalvot poistettu, napanuora katkaistu ja aloitettu varovasti nuolemaan kuivaksi tätä ihmettä. Vähän oli äitikoira, kuin minäkin pihalla alkuun, mutta siitäpä sitä päästiin juonesta kiinni kertaheitolla. Tässä vaiheessa täytyy erikseen mainita, että tuo Parempaan pentutulokseen -kirja oli kyllä aikamoisen hyvä henkinen tuki olla käden ulottuvilla, kun asioita rupesi tapahtumaan nopeutetulla aikataululla.
Pikainen tsekkaus, että pennulla on kaikki hyvin, puntarin kautta reipas tirriäinen takaisin maminsa hoiviin. Sitten jäimme odottelemaan seuraavia, jotka putkahtivatkin maailmaan tunnin välein ja täysin samalla kaavalla kerrassaan rauhallisesti. Minkäänlaista synnytysapua Iona ei tarvinnut edes kalvojen rikkomisessa tai napanuorien katkaisussa, vaan hän hoiti erittäin tarmokkaasti äidin tehtävät alusta loppuun. Aivan käsittämättömän hieno narttu kerrassaan, kun saa tälläisen kokemuksen ensimmäiseen pentueeseen, jossa oma rooli on vain tarkkailla vierestä ja ihastella uusia koiranalkuja!
Terhakkaat tirräiset keksivät ihan itse hakeutua maitobaarille, eikä niitä tarvinnut siinäkään tehtävässä paimentaa. Ensimmäisenä päivänä painot laskivat iltaan mennessä normaalisti 15g, mutta sen jälkeen onkin menty kokoajan nousua koko poppoon kanssa. Huomenna ovat varmaan yli 300g pötköjä koko sakki ja lauantaina voi hyvinkin olla jo painon tuplaus lähellä.
Tässä he siis ovat, Aysling 1. pentue (Iona x Tšekki) parin päivän ikäisinä passikuvissa:
Meillä onkin kerrassaan jännä kevät tulossa, kun Ionan pentusuunnitelmissa päästiin tällä kertaa ihan toteutusvaiheeseen ja loppiaisena kävimmekin moikkaamassa Tšekkiä (Smarty Marty Koryfej). Nämähän olivat ihan match made in heaven ja tunnissa oli hurmattu, leikitty, hoidettu astutus ja nalkki pakettiin. Ionahan on varsin omantuntoinen narttu, jonka perberiä on urosten muuten ihan turha katsella "sillä silmällä" tai palaute on aikalailla välitön, mutta oikeana päivänä miehelässäkin aivan totaalisen tyrkky. Onneksi on kotona Herra Nenä, joka kyllä teki selväksi milloin on The Päivä ja niinhän se olikin.
Lohikärmeksiä, vrk 45
Kantoaika on mennyt oikein rennoissa merkeissä tänne asti. Aksat lopetimme aikalailla samantien, käyty vaan muutamia kertoja hallilla jotain mielenvirkistystä touhuamassa ja muuten lähinnä lenkkeilty ja jumppailtu sitten. Tällä hetkellä elellään 7. viikkoa, joten parin viikon päästä pitäisi olla pupseja maailmassa, jos kaikki menee hyvin - aikamoisen jännää! Ja miksipä ei menisi, äitikoira on ollut varsin oma itsensä ja vauhtia & tarmoa on riittänyt entiseen tapaan. Hänestä ei ole kuoriutunut siis mitään surkumamia, vaan pikkukyytiläisille on tarjoiltu oikein kattavasti elämänmakuista arkea.
Pienet lohikärmeksen alut tuntuvat olevan aikamoisen nälkäisiä, joten Iona joutuukin sitten jonottamaan kokoajan keittiössä jotain "pikkusuolaista" heille. Äitikoirahan ei tietenkään itsensä takia, mutta kun pentuset ne haluavat vaan toimivaa huonepalvelua. Mielellään herkkuja, mutta ruokakin menee. Tämähän oli tiineyden selkein indikaattori, kun Ionalla oli pari päivää kovasti pahaolo aamuisin siinä ekan kuukauden lopulla, eikä ruoka maistunut entiseen tapaan. Muuten ei olla kuppiin syljeskelty.
Nälkä, kotona ja kylässä
Ensi viikolla olisi tarkoitus mennä röntgeniin tekemään tarkistuslaskenta h-hetkeä varten, mutta muuten aikamoisen letkeästi otetaan nämä vikat viikot. Mamakoira saa lenkkeillä niin pitkään kuin huvittaa, pentulaatikko haetaan viikonloppuna, aletaan pentulaa valmistelemaan ja totuttelemaan elämään siellä. Mikäli pentuprojektia kiinnostaa seurata, niin ajankohtaisemmin tapahtumat FB:n Aysling Shetland Sheepdogs -sivulla sekä Instassa @javanasagility kuulumisia!
7. viikkoa urakkaa takana
Pentue on herättänyt valtavasti mielenkiintoa ulkomaita myöten ja ihania koteja on tarjolla moninkertaisesti siihen nähden, mitä pentuja. Uskon, että kodit löytyvät jo näiden nykyisten kiinnostuneiden joukosta, kunhan saadaan pennut maailmaan ja nähdään mitä niistä kasvaa ja kehittyy. Tässä vaiheessa ei siis kannata laittaa uusia tiedusteluja (ellei tietenkin ole ylipäätään kiinnostunut kasvatustyöstäni), kiitos kaikille viestejä laittaneille. Toki ilmoittelen FB:n puolella mikäli tilanne muuttuu!
Loppuvuosi meni ihan vaan lomaillessa niin palkkatyöstä, koulutuksista kuin itse lajistakin. Ja tuli kyllä kerrassaan tarpeeseen se, että puolitoista viikkoa pää oli ei-mitäänniä taajuuksilla ilman aikatauluja tai sen ihmeempiä suunnitelmia. Vuodenvaihteen paikkeilla palattiin minitreenikonseptilla ihmettelemään aksan saloja ja sen verran näköjään alkoi jo lajiin pari houkutella, että menin myös Tiia Vitikaisen luennolle agilitykoiran treenaamiseesta ja rakentamisesta. Tiiahan on harvoja täysin operantisti kouluttavia aksan parissa, joten sitäkin suuremmalla mielenkiinnolla näitä tulee kuunneltua.
Ylipäätään kaksi tärkeintä asiaa on tuo koiran ja ohjaajan suhteen kehittäminen ja rakentaminen sekä fysiikkaharjoittelun pohjustaminen sieltä pienestä pitäen. Lajitaidot on helppo oppia, kun koiralla on henkiset valmiudet oppimiseen, fyysiset valmiudet tehdä agilityyn liittyviä tehtäviä ja ohjaajalla taidot kouluttaa haluamansa lopputulos koiralle. Lisäksi keskusteltiin aika paljon siitä yksilöllisyydestä, jokaisen koiran ominaisuuksista ja tarpeesta ohjaajan olla vastuussa oman koiransa polusta. Koiran kehitystaso määrittää aina sopivan harjoituksen, ei etukäteen tehty suunnitelma tai joku valmis kaava treeenaamisen tahdista.
Agilitykoiran treenaaminen pennuille ja vasta-alkajille -luentomuistiinpanot
Suhde & sosialistaminen
Suhde omaan ihmiseen
Suhtautuminen vieraisiin koiriin ja ihmisiin
Vapaanaolo & luoksetulo
Oman vuoron odottaminen
Palkkaustapojen tutkiskelu ja harjoittelu
Fysiikkaharjoittelu
Tukevat harjoitteet, alle 10kk
Monipuolista liikuntaa vaihtelevissa maastoissa ja ikään sopivia leikkejä
Rimoja voi alkaa nostamaan pikkuhiljaa, jos fysiikka kehittynyt
Lisää vauhtia ja kestoa lajitreeneihin
Hyppytekniikka
Pujottelun ja kontaktien aloittaminen
Omat koirankoulutustaidot
"Kyllä minä opin, mutta osaatko sinä?"
Taito on harjoittelun tulosta
Operantti ehdollistaminen on nopein ja tehokkain tie ymmärrykseen (vahvistetiheys alussa), kun aika on koirien kanssa rajallista
Vasta kun koira oikeasti osaa, siltä voi vaatia asioita
Kouluta paljon temppuja
Agilityn lajitaidot
Alle 7kk
Paikallaolo
Lukittaminen (vahvistetaan ylipäätään tehtävään lukittamista, suoritus rakennetaan myöhemmin) esim. kohdetyöskentelyn perusteilla
Irtoaminen
7-10kk
Putki (suorat, eri entryt ja jatkot)
Hyppytekniikka
Hyppykäskyt (erottelu)
10-12kk
Ohjauksen alkeet
Lyhyet hyppy-putki radat
12-14kk
Puomi, pujottelu
Pidemmät ratatreenit
14-18kk
A-este
Putkelta käännökset
Keinu
Pussi
Erottelujen viimeistely
Lopuksi
Anna pennun kasvaa ja kehittyä
Älä keuli - sen minkä lähdössä häviää, matkassa voittaa
Tärkein: onko koiralla kivaa? onko sinulla kivaa? Jos ei ole, lopeta ja jatka joku toinen päivä
Pidä kivaa
Nauti treenaamisesta
Kokeile hupsuja juttuja
Ole joka kerta yhtä paljon mukana tekemisessä kuin koirasi ja aidosti iloinen koirasi suorituksista
Minusta nuo luennon viimeiset asiat olivat niitä tärkeimpiä, jotka tulisi ihan ensimmäiseksi pitää mielessä, kun lähtee kymmenettä pentua tai ihan sitä ensimmäistä mihinkään lajiin tai ylipäätään elämää kohti perheenjäsenen roolia kouluttamaan. Ei tämä lajikaan ole niin vakavaa, että pitäisi otsa rypyssä puristaa tai ahdistua ylipäätään sellaisista asioista, mihin ei voi vaikuttaa. Se mihin voi vaikuttaa, on kouuttaa koiralle lisää taitoja ja osaamista ja tehdä se rakentavassa iloisessa mielentilassa, eikä niinkään ykköspallin kimallus silmissä.
Heitin tuon kysymyksen syksyllä @javanasagility Instan puolella storyyn ja siihen tulikin valtava määrä vastauksia sekä aktiivista keskustelua. Ihan mahtavaa! Iso osa oppimisprosessia on juurikin sen oman tekemisen analysointi ja objektiivinen arvointi, jonka prosessointi muutokseksi alkaa niiden kirjoittamisella. Ja aina iso tassu siitä rohkeudesta jakaa niitä omia kokemuksia muidenkin kanssa!
Suomalaisessa (urheilu)kulttuurissa virheet ja epäonnistumiset on monesti vähän vaikeakin puheenaihe, vaikka niitä tekee ihan kaikki ja helposti niiden perusteella arvotetaan itseä, koiraa ja omaa tekemistä. Muistutan aina koulutettavillekin, että se kuka ei tee virheitä, ei ole ikinä mitään uutta kokeillutkaan ja niihin tulisi suhtautua vain informaationa: asia X on näin, minkälaisen toimintasuunnitelman teen, että saan siitä asian Y? Mitä koirani tässä kertoi? Mitä voisin harjoitella lisää, jotta tämä asia olisi selkeämpi minulle ja koiralle?
Tässäpä esilletulleita teemoja:
Perusasiat
Luoksetulo
Hyvä suhde koiraan
Temput
Palkkaus ja motivointi
Palkasta luopuminen
Leikkiminen
Palkkautuminen lelulla
Leikkimisen konseptin laajentaminen; eri paikat, eri lelut jne.
Suunnittelu ja ajoitus
Lajitreeni vasta vuodenikäisenä
Aiemmin liikaa ja liian nopeasti
Perusasioihin keskittyminen
Laatu vs määrä
Estetaidot
Eri metodit: 2x2 tai takaperinketjuttamalla kepit
Juoksarin perusteisiin enemmän ajatusta, eri tavalla
Hyppykäskyn merkityksellisyys
Kuuntelu
Vahvemmat estekäskyt
Vireenhallinta
Rauhoittuminen
Kehänlaita- ja taukokäytös
Vireennosto ja hallinta
Omat taidot
Parempi suunnittelu
Olla stressaamatta pennun pilaamista
Uusien ja erilaisten asioiden kokeilemisen rohkeus
Vähemmän vakava asenne lajiin
Eikö ole jo aikamoisen pätevä lista, joihin investoida aikaa ensimmäisten vuosien aikana? Erityisesti minua ilahdutti monet kommentit, jossa leikkiminen opeteltavana taitona nähtiin tärkeänä. Jotkut koirat on luonnostaan enemmän saalisviettisiä, jolloin lelun opettaminen on helpompaa, mutta kaikki koirat (kyllä, kaikki koirat) oppii nauttimaan saalistamisesta, kun niille vaan annetaan siihen lupa. Jalostuksella ja käytöksensammuttamisella ne saadaan kyllä passiiviseksi, mutta leikkiminen ei ole pelkästään voimakas puruote, se on oikeastaan juurikin se saaliin jahtaus. Sen takia sen ruokapalkankin pitäisi liikkua koirasta poispäin, eikä suunnata suoraan suuhun.
Lisäksi perusasioiden iso painoarvo lämmitti kouluttajanakin jo minun sydäntä. Jos koira ekan vuoden aikana hallitsee luoksetulon, kropanhallinnan ja on oppinut palkkautumaan, niin siinä on aikamoisen kova kivijalka lajitreenille. Investoisin noihin kolmeen eniten aikaa, kun sinne aksatelineille ole mikään kiire. On aikamoisen helppo lähteä rakentamaan oikeita käytöksiä liitettäväksi aksataitoihin, kun koira pysyy ohjaajan hallinnassa häiriöistä huolimatta, osaa tuottaa kropasta erilaista liikettä ja vieläpä kykenee kommunikoimaan ohjaajan kanssa monisävyisesti eri palkkausmenetelmien kautta.
Ehkäpä kolmanneksi nostaisin vielä ohjaajan henkiset taidot. Eihän tämä laji oikeasti ole niin vakavaa, puuhastelua koiran kanssa, eikä siihen kannata elämän ja kuoleman kysymyksenä suhtautuakaan :) Ensijaisesti tämä on kuitenkin meille suurimmalle osalle ihan vaan harrastus ja sen pitäisi tuottaa iloa niin kaksi- kuin nelijalkaisillekin. Jos näin ei ole, niin on hyvä sauma vähän ottaa lajiin etäisyyttä, tutkiskella omia arvojaan ja miettiä miksi jotkut asiat tuntuu voimakkailta. Pennut ei mene pilalle, kun treenaa asioita hauskuuden kautta ja rohkeasti kokeilee sitä epämukavuusaluetta. Oppiva ohjaaja on se tavoiteltu mielentila, ei niinkään silkka pusipusinaminami tai robottimainen tunteettomuus. Tunteet kuuluu lajiin, mutta se miten niitä käsittelee on pelkästään opeteltava taito ja käyttäytymismalli. Ja jos muistuttaa itselleen, että tämä on tosiaan vaan koirahyppelöä ja olemme oikeasti aikamoisen etuoikeutettuja, että on terve koira kenen kanssa harrastaa, voittajia on ihan kaikki.
Java ja lainakippari-Jonna kisoissa <3
Tuleeko sinulle mieleen vielä jotain, joka listasta puuttuu? Seuraavaan kirjoitukseen voisin näpytellä vähän ajatuksia minkälaista matkaa on tehty Javan koulutuksesta Ionan koulutukseen ja mitä jää sitten seuraavan to do -listalle.
