Tee sitten itse paremmin -kortti

Koska minua kiinnostaa aina kaikki ja vielä vähän enemmänkin, niin luonnollisesti olen myöskin seuraillut kaikenmaailman keskusteluja myös tuolla shelttien fb-yhteisössä. Ja sen sijaan, että vaan hihittelisin paitaani taka-alalla, olen myös lusikkani soppaan tunkenut. Ylipäätään aiheena tuo shelttien jalostus/jalostamattomuus/määränlisäys on sellainen, jonka koen tärkeäksi, vaikka minkäänlaista kokemusta ei kasvattamisesta ole. Ja heti kärkeen hatun nosto kaikille kasvattajille ja asiasta enemmän tietäville, jotka uskaltavat julkisesti noihinkin keskusteluihin ottaa kantaa, joissa keskustelun jalo taito ei ihan aina ole läsnä :)

Monesti noissa keskusteluissa heitetään "tee sitten itse paremmin" -kortti pöytään, kun tälläiset keltanokat jotain kommenttejaan huutelee. Ainakin omalta kohdalta voin sanoa, että mielestäni myös kasvattamatta jättäminen on statement. Ja nimenomaan sen käytettävissä olevan materiaalin ja omien korkealentoisten tavoitteiden suhteen. Se, että yhtään pentuetta ole ole tai määrä on rajallinen, ei tarkoita sitä etteikö asia kiinnostaisi, vaan myös sitä, että on varaa jättää pentue tekemättä vaan tekemisen riemusta.

Minullahan on ollut vallan etuoikeutettu asema omistaa sijoitusnarttu, jonka pentuprojektia olen saanut seurata nelisen vuotta lähietäisyydeltä. Ja tässä yhteydessä erityinen kiitos siitä, että yhteistyömme Sarin kanssa on ollut todellakin mutkatonta ja sujuvaa. Olen saanut keskustella, kysellä ja jopa mielipidettäkin on tiedusteltu monessa vaiheessa, jossa ei ns. sopimuksen mukaan olisi edes tarvinnut. Tuloksena sieltä elämäni koira, Herra J, joka on opettanut erittäin paljon siitä mitä sheltiltä kaipaan (puutteensa siinäkin on, mutta ne voin sentään myöntää ihan avoimesti ;).

Nyt kun näin mitä hienoutta voi sieltä tulla, kriteerit eivät ole yhtään pienemmät. Muutamia mielenkiintoisia urosvalintoja olen joutunut laittamaan taka-alalle, kun stragiani on ollut ajoissa tiedustella onko mahdollista saada käyttöön ja sitten jäädä vuodeksi vielä seuraamaan mitä tuleman pitää. Aina tulos ei vaan ole ollut odotetunlainen. Sukutauluja on tuijoteltu, koiria ihailtu niin kuvissa kuin livenä, nettiä on käytetty, omia exceleitä tehty, ihmisten kanssa on juteltu.

Sekin on vallan selväksi tullut, että täydellisyys on legenda. Kompromissit on aina läsnä. Mutta on kuitenkin tiettyjä asioita, joista en ole valmis tinkimään. Ne on luonne ja terveys. Jos pää ei kestä elämää, niin priimakroppa ei auta sellaista koiraa laisinkaan. Ja toisaalta taas sairauksia on eriasteisia. Minulle skaala menee siinä kuinka paljon haittaa siitä on koiralle ja kuinka paljon myös omistajalle. Yhdistelmässä ei tule tuplata samoja silmäsairauksia (vaikka CEA, CRD, PPM on lievänä koiralle itselleen ihan yks ja sama), luustoterveys (ei vain koiran itsensä, vaan myös suku, jälkeläiset + indeksit ratkaisee), kohtuullinen jälkeläismäärä, oikea purenta ja hampaisto (peitsihampaisten käyttöä en ymmärrä, kun se on JTO:ssakin kielletty ja selkeästi perinnöllisistä, muutama välihammaspuutos vielä menee) ja kirsikkana kakun päällä shelttien ns. kinnervika (ilmeisesti oma suhtautumiseni asiaan on yhä hyvin naiivi, kun haluan tehdä parhaani välttääkseni koiria, joilla näitä jälkeläisiä on).

Jälkimmäisin näistä tuppaa olemaan tällä hetkellä se haastavin. Tietoahan ei ikinä tule KoiraNet:iin tms. julkiseen tietokantaan, ellei omistaja itse sitä ilmoita shelttien terveyskyselyyn. Siispä julkisesti suuri kiitos kaikille niille, jotka ovat näin tehneet ja myös niille, jotka ovat asiasta avoimesti blogissaan, naamiksessa, naamakkain tai kotisivuillaan kertoneet. Vaikkakin kinneroperaation jälkeen lähes kaikki koiruudet toipuvat ennalleen ja palaavat arkeen & harrastuksiinsa, työ sinne on tuskainen projekti. Se vaatii pinnaa niin omistajalta kuin koiralta ja vie aikamoisen loven lompakkoon. Jotkut sanovat, että kaikissa suvuissa se tulee vastaan, kun tarpeeksi käytetään. Mutta siitä huolimatta haluan uskoa siihen, että jalostustyöllä on merkitystä. Ainakin epävirallinen oma "tutkimukseni" näyttää siltä, että esim. 80 kpl kinnerkoira-aineistossa miltei 50%:sta tapauksista vastaa neljännes uroksista (ja en ole edes ehtinyt näidenkään sukulaissuhteita kaivaa, jolloin tulokset voivat olla hyvinkin erilaiset - samaan hengenvetoon nartullakin on oma tonttinsa asiassa, mutta kun monesti niiden jälkeläismäärä on rajoitettu jo lähtökohtaisesti).

Ei ole helppoa ei :) Näin ollen voi olla, että ennemmin jätän Natin käyttämättä, kuin teetän mitään puolivillaista (riskit ovat kuitenkin ihan todelliset pennuttamisen kanssa). Sen lisäksi, että edellä mainitut prioriteetit on kohdallaan, yhdistelmästä pitää tulla SE fiilis (ja tämä on näköjään minulle se haastavin, kun periaatteessa kivoja ylläolevat kriteerit täyttäviä uroksia on). Siitä pitää saada hymy huulille ja pulssi nousemaan, koska sieltä odotan koiria, joiden kanssa itse haluaisin tehdä töitä (ja niin kauan kuin sheltti kuuluu FCI1:een paimenkoiriin, mielestäni sen tärkeämpi funktio on kyetä puuhaamaan kuin näyttää kivalta sohvakoristeelta - vaikka rotumääritelmän mukainen sheltti on vaan upea). Sinäänsä olenkin onnellisessa asemassa, että minulla on valinta jättää "ihan kiva" toteuttamatta (kun rodun rekisteröintimäärät on jo yhä tuhat joka tapauksessa) ja toivoa, että joku muu onnistuu siinä, mitä minäkin havittelen.