 |
| Minäkö muka? En toki... |
Epähuomiossa nappasin Mäntsälän koirakerhon iltakisoihin messiin ilmeisesti Tuhma-Nalun. Tai myönnettäköön, että tuhma speltti on ollut läsnä useasti viimeaikoina myös treeneissä ja kysymys kuuluukin, että mihin se sellanen kiltti kuskin tuijottelija on mennyt? Tuhma-Nalu on siis sellainen hassuttelija, jonka mielestä kentällä olevat esteet voi suorittaa parhaaksi katsomassaan järjestyksessä ja usein tähän liittyy selän taakse sinkoaminen, kun siellä sattuu olemaan jonkin este, joka kaipaa suorittajaa.
Tuhma-Nalu pääsi lauantain ekassa startissa neljä estettä puhtaasti, hienosti, upeasti nopeasti ja sitten oli pakko tulla valssista läpi (omaksi puollustukseksi on pakko sanoa, että valssi oli kyllä valmis ja ohjaava käsikin päällä) tangetin suuntaisesti. Koska tämän mallinen koira palkkautuu tekemisestä, paras muistutus oli nappaa koira kainaloon ja poistua vähin äänin kentältä. Neljän esteen ennätys siis, yey :D
Hyppärillä Herra Jalbert oli taasen huikaisevan hyvä ja kartalla! Jotta virheet menee tasan, niin puskin sitten keppien aloituksessa päälle, joten koira aloitti väärältä puolelta... Huooooh! Mutta niin paljon hyvää baanalla oli, että itseäni voin tuosta ruoskia myös vähin äänin lisempi. Todella hyvin ohjauksissa, nopea ja siitä huolimatta jopa ehkä ensimmäisen kerran onnistunut putkijarru kisoissa. Tästä radasta Nalu sai sitten palkkaa ainakin kahden radan edestä, koska tälläisen koiran kanssa aksa on absoluuttisen parasta. Kun kokoajan ollaan vähän on the edge, mutta kuitenkin kontrollissa ja ohjaaja määrää silti suunnan ja koira vauhdin.
 |
| Aasi, mutta komea sellainen |
Vikalla agiradalla menikin sitten taas ihan hassutteluksi. Taisipa ottaa hyllyn esteeltä numero kolme ampaisemalla puomilta mun selän takana olevale esteelle sen sijaan, et olisi ihan vaan ottanut sen hypyn, jota kovasti tyrkytin. Koska radan loppuvaiheilla oli pätkä, josta en etukäteen osannut koiran etenemää ja omia ohjausvalintoja päättää, halusin sen silti testata, joten jatkettiin vielä hyllyn jälkeen rataa. No sittenhän se hassutteli vähän lisää tulemalla kepeiltä pois kesken (en jaksanut korjaa, koska hylly alla ja olisi aikaa palanut), joten pyörittiin sitten tovi päämäärättömästi ysihypyllä, kun ohjaaja hukassa ja koira kadoksissa. Nää on niin näitä uran huippuhetkiä kyllä... Loppuradan otus veti sitten tosi tyylikkäästi ja sain tehtyä putkien lähetykset ja esteen merkkaukset suunnitelman mukaan, vaikka ne rataantutustuessa mietitytti. Parkkiksella Samikin tuli jo kysymään, että mitä ihmettä te oikein puuhasitte siinä hypyllä - Oli siis sattunut seuraamaan suoritustamme juuri siitä parhaasta kohdasta eteenpäin, tirsk!
 |
| Manageri sanoo, että ohjaa ite paremmi ;) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)