Spektaakkeli ilmassa

Viime viikonloppu oli kyllä vallan erikoinen kisapäivä. Sattuipa nimittäin niin näinä päivinä, että varsin kuumottavan työrupeaman päätteeksi tottakai se syksyinen flunssa saapui myös meidän osoitteeseen. Siinä vaiheessa, kun kepo aloitti alkuviikosta täyspäivänuhailun, miltei osasin jo veikata mistä ko. taudin löytää loppuviikosta. Ja niinhän se sitten juurikin teki. Keskiviikon iltatilaisuudessa alkoi oireet sen verran ottaa jo otetta, katsoin parhaimmaksi julistaa torstain etäpäiväksi ja peruuttaa kaikki paltsut siltä osin. Välillä sitä tehtiin kuolemaa ja välillä töitä.

Niimpä näistä asetelmista koittavaa piirimestisviikonloppua voinee ihan hyvällä omallatunnolla kuvata sanalla 'kutkuttava'. Etenkin kun koiralle ei ollut näytetty minkäänlaista akilitiä n. puoleentoista viikkoon, duunin ja muiden kiireiden takia. Raahasin sitten puoliväkisin ruhoni hallille perjantai-iltana ajatuksena palkata muutama kontakti ja täytyy myöntää, että ikinä ei oo sekään homma ollut noin raskasta. Pari kontaktipalkkausta, lämpät ja jäähkät. Ja kaksijalkainen puuskuttaa niinkuin ei olis ikinä räpylä liikkunut toisen eteen edes tasamaalla verkkaiseen tahtiin. Siinä sitä sitten olikin mukava pohtia perjantai-iltana, että pystyykö sitä starttaamaan ollenkaan seuraavana päivänä. Onneksi lääkkeet on keksitty.

Jeeeeeee! Ja kyllä, klassikko räkäkuplakin taas mukana menossa :D (Kuva: Paula Häkkinen)

Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta sain revittyä itseni ja koirani lauantaiaamuna Purinalle.  Oli flowagilityt todella kaukana tekemisestä, kun joko jalat ei toimi tai vaihtoehtoisesti yksinkertaisesti happi loppuu, mutta siitä huolimatta Nalperolle varsin kelpo tulossarja (meille, montaa muuta saattaisi jo ahdistaa). A-kisasta ohjaisin sen ite esteen ohi, piirimestisagiradalta varmistelu-nolla, piirimestisjoukkuekisasta kyseenalainen vitonen (sattui voittajajoukkueen edustaja olemaan A:n kontaktin vieressä ja kuulemma todellakin osui, vaikka Saviojan käsi nousi - vaikkakin kriteerin mukainen suoritus se ei toki ollut) ja piirimestishyppäriltä sitten vielä toinen varmistelunolla. Joutui ihan analysoimaan eri vinkkelistä ohjausvaihtoehtoja, kun yleensä ottaa sen sujuvimman, mutta nyt piti a) pitää rimat olemalla alta pois b) ottaa huomioon, ettei jalat vaan toimi ja c) selvitä hengissä. Jos radan jälkeen oma ensimmäinen kommentti (kun henki saatu pihisemään ja syke normaalien ihmisten skaalan sisään) on "se oli ihan kamalaa", sen on kans pakko sitä myös olla.

Otetaas yks keinu täs eka, ni tuun sit (Kuva: Paula Häkkinen)

Putkijarruahan se ei kyllä _todellakaan_ osannut ja flaikkasi noin Espoon kautta, mutta tulos sitä myöten mieluisa, että kohdat a-c toteutui myös hyppärillä. Näillä eväillä tosiaan Nalperolle HSKP:n piirM-2 2014. Piirimestisratoja ei kameralta löydy, kun kaikki oma efortti meni ihan vaan siihen, että pystyy starttaamaan. Onneksi kuitenkin joukkuebaana oli ystävällisesti tuttavallisesti päätynyt filmille ihan pyytämäti, tattis Markolle!


Päivä oli vähän liian pitkä tuohon omaan kuntoon nähden, kun Purinalla tuli vietettyä aamuysistä iltakasiin. Onneksi kentänlaidat olivat tuttuja täynnä, niin se sentään edesauttoi tuntien kulumista niin, ettei asiaa edes huomioinut. Vasta himaan päästessä ymmärsi oikeesti miten puhki ja loppu sitä voikaan yhdestä puolikuntoisena vedetystä kisapäivästä olla. Sunnuntai menikin sitten kokonaan nukkuessa. Mut hei, täskin suosta on noustu ja tiistaina uskalsi jopa Jannen treeneihin itsensä taikoa.

Takuuvarma listahitti tiistain tehistelyihin oli ainakin mukana viety uunilämmin omppupiirakka piirimestisrykäisyn kunniaksi. Sen kyytipojaksi Janne olikin sitten taikonut juoksenteluhenkisen (paitsi, jos oli ovela ja ohjasi kylmän viileästi rytmityksellä ja takaaleikkauksilla, thih) harjoitteen, joten olihan se vähintäänkin tärkeää jotenkin treeneissä kadonneet kalorit korvata. Teemana oli siis tiukat käännökset erikoisesteillä niitä hajoittamatta. Nalpero oli aavistuksen vallaton ja sen oli todella vaikea ymmärtää miksi pituutta ei esim. saisi suorittaa sivusta, jos se sattuu näkökenttään. Hän kun on nykyään niin omatoiminen, että esteet löydetään ihan pyytämättäkin ja monesti ne on jopa niitä oikeitakin. Sitten on näitä päiviä, kun Liitävä Karvalakki vaan päättää miten se rata voisi mennä. Selkeästi siis loputtomalle treenilistalle tämäkin - vastakäännökset erikoisesteille niin, että sieltä jopa käännytään.