"No ihan täydellistä, sori, tää on tänään tällästä tylsää kouluttamista"

Näillä sanoin Jenna kommentoi viime viikolla meidän treenejä pikkutursaksen kanssa, kun virittelimme erinäköisiä tehtäviä päivän baanasta ja toinen vaan tuumasi, että asia selvä. Samaa mietiskelin tuossa treenipäiväkirjaa päivitellessä näiden treenien jälkeen, kun päivän onnistumisten lista oli ihan lonkalta hirmupitkä ja haasteet & treeniaiheet varsin lyhyt luettelo. Toki tylsää meillä ei ollut ollenkaan "wau" -hetkien kanssa, kun se nyt ei lähtökohtaisesti ole se keskimääräinen treenien lopputulos yleensä.

Ainut selkeä kehityskohde oli keinun palkkaamattomuustreeni - se kun tulee täbää keinun päähän, heiluttaa häntää ja tuumaa, että palkkaa kiitosnam. Ja jos ei palkkaa ala tulla, se lähtee etsimään sitä :D Olen ollut siis aikamoisen järjestelmällinen siitä, että keinulla koiran ykköspaikka on keinun päässä, eikä vapautuksessa ja Pipantin ajattelu on varsin kirkas asiassa. Täytynee ruveta lisäämään palkkaus jatkavan esteen jälkeen.

Iona teki ekaa kertaa kaikki kontaktit radan osana ja sen puoleen alkaa jo näyttää aikamoisen lupaavalta. Toki puomin osumat se voisi tehdä alemmaksikin, mutta oli taas aika haastavava eteenirtoaminen minun taaksejäännillä, joten ihan kaikkea ei voi aina vaatia kerralla. A:lla pysyi kontrolli ja keinukin oli hirmu kiva. Oikeastaan kisavalmiudesta sen erottaa tällä hetkellä vaan toi keinun palkkaamattomuustreeni ja haluaisin sille ymmärryksen puominjälkeisen elämän suuntakäskyjen erottelusta, vaikkei sen nyt niitä ykösissä tarttekaan täysin hallita.

Minulla oli taas tuplatreenit ostettuna, joten myös herra Jalmari pääsi kirmaamaan. Eikä ollenkaan suotta! Oltiin molemmat Jennan kanssa aikamoisen hämmästyksestä soikeena sen puomeista, koska sille oli tosi iso juttu edetä suoraan siitä huolimatta, että mä jäin voimakkaasti taakse. Sinäänsä treeni muuten oli aikamoisen piisofkeik herraskoiralle, joten vaikeutettiin vähän kokeilemalla erilaisia ohjauksia.

Ei silleen yhtään hassummin, että könkkäävä ohjaaja, kaksi koiraa ja kaksi nollaa. Tosin pistäähän se vähän naurattamaan, että alle kaksivuotias möllitason koirani on aikalailla yhtä taitava, kun soon-to-be-veteran 7,5-vuotias kisaotus. Nostan siis Javalle isosti hattua maailman parhaasta opetusmestariduunista! Jotain on selkeesti työkalupakkiin tarttunut itseään tässä vuosien varrella opettaessa ja pikkukoira pääseekin vähän vähemmän kivettömämmin liikenteeseen. Kieltämättä iso hyöty tulee jo siinä, että näissä on tosi paljon samaa asenteessa ja tekemisen meiningissä, niin aikalailla tutunoloisiin puikkoihin on Ionan kanssa voinut loikata.


PS. Videolla Pipantin vika veto ja pikkukoira on väsynyt, mut aikamoisen hienosti se painaa siitäkin huolimatta :)
PPS. Kuvat viikonlopulta. Eräs harmaa esiintyy aina niin viksuna kuvissakin <3