Itsepäisyyspäivää

Oikeastaan tänään vasta tajusi miten puhkipahki sitä itsekin on. Tämähän on tosiaan mun ensimmäinen ns. lomapäivä sitten heinäkuussa loppuneen kesäloman, joten käytännössä siis olen viettänyt ihan vallan duunissa jokaikisen arkipäivän. Niimpä oli aikamoisen luksusta nukkua pitkään perjantaina, juoda aamukahvi rauhassa, lähteä otuksien kanssa pitkälle lenkille kerrankin valoisassa. Ja ensimmäistä kertaa myös lumessa.

Vaikka mun kengät vähän näköjään luovutti ja goretexeistä huolimatta päätti alkaa falskaamaan vettä myös väärälle puolelle pinnoitetta, en antanut sen häiritä mun The Perjantaita. Sukat märkänä räntäsateessa siispä hiippailimme otuksien kanssa pallon heittoon ja siinä sivussa sitten nappailin itsekin talven ekat lumikuvat otuksista. Veikkaan otustenkin arvostaneen arkipyhää :)

Ensimmäistä kertaa ikinä kisaamme myös kuusi starttia viikonloppuna Riihimäellä ja Ojangossa. Noin lähtökohtaisesti en ideasta pidä, vaikka koiran puolesta voitaisiin varmaan vetää vaikka sata starttia putkeen. Sen en ole siis vielä havainnoinut väsyvän niin, että se suorituksiin heijastuisi. Mutta se onkin ihan pölöturkis, joka elää aksalle. Ihan varmasti kolmen päivän treeniputket, joita on syksyyn joitain mahtunut on lähtökohtaisesti rankempia, mutta kisapäivään liittyy aina myös starttien välit lämmittelyineen ja jäähkäilyineen.  Mutta ihan vaan koska halusin ottaa ilon irti tästä perjantaista viikon ainoana vapaapäivänä, kokeillaan nyt sitten tuotakin poikkeuksellista komboa. Mutta ei oteta tavaksi, koska otus todellakin tarvitsee ne lepopäivänsä.

Sen verran oli oma kalenteri sekaisin jo eilen, että olin unohtanut Nipen spa -ajanvarauksen. Kaddäämmnit! Onneksi Tiina laittoi viestiä varttia ennen varattua aikaa, jolloin tässäkin taloudessa tajuttiin, että jotain olennaista oli jäänyt kalenteriin laittamatta. Ajoaika Helsingin koirauimalaan oli näköjään 14 minuuttia, joka riittää oikein hyvin siis siihen, että tulin, näin ja uin :D Nipperton ehti polskutella taasen Nanan kanssa parikymmentä minuuttia enivei, jonka aikana ehtii hakea aika monta kertaa lelua. Tästä lähtien voisin kuitennii muistaa laittaa menot tonne puhelimen kalenteriin tai jos joulupukki tois paris lisätuntia kalendaariin?

Messuisäntä

Viime viikonloppuna oli taasen Lemmikkimessut, johon Etelä-Suomen Sheltit oli kutsuttu jälleen näytteilleasettajaksi. Luonnollisesti vastasimme kutsuun myöntävästi, sillä vastuullisen shelttikasvatuksen, rodun promo ja toimintamme esilletuonti on kuitenkin kaikki sen verran päteviä seikkoja, että vähän voi omasta vapaa-ajastaan sen hyväksi nipistää. Ja messuisäntä-Jalbert on tassu pystyssä ilmoittautumassa vapaaehtoiseksi :)

Lauantaina käytiin pohjille vetämässä maailman eniten hyytävimmässä olosuhteissa Purinalla kolme starttia teemana "Sokka irti" (Javan ihan ite keksimä). Sen verran rairai oli meininki, että kisakirjaan ei tarvinnut mustetta tuhlata, mutta koiranpoikasella oli erittäin kivaa ja hyvin nousujohteisesti kyllä suoritukset parani kolmen startin loppua kohden. Vika oli jo niin lähellä, mutta tärkeintä ehkä se, että tehtiin yhdessä hienoa rataa - lopputuloksista ei niin väliä. Ja onneksi tärkeintä ei olekaan se menestys, vaan loistava meininki, josta kiitos seurakavereille. Yhdessä ko hytisee huonon huumorin siivittämänä, ni paljon sukkelammin sekin menee.

Sunnuntaiaamuna lähdettiin siispä jo ysin pintaan Messukeskukseen. Muuten olisi lähempänä kymppiä riittänyt, mutta innostuin sitten kasaamaan tehiksestä meille agilitynäytösjoukkueen. Mukaan lähti Elina villis-Nellin kanssa ja Anne Tico-sheltin kera. Sellainen yllätys oli hihassa, että siellä ei ollutkaan agimattoa, vaan tuollainen tuplanäytelmämatto väärinpäin. Eli käytännössä pohjana kumimatto, joten sovittiin sitten liiton edustajan kanssa, että tullaan ajoissa sunnuntaina kokeilemaan ja mikäli ei koira alustaan sopeudu tai pysy pystyssä, niin jätetään väliin. Ilokseni hyvinhän tuo otus suhteutti menonsa ei-niin-pitävään pohjaan ja liikkui sipsutellen räkä poskella rälläämisen sijaan. Kepit taisi olla se hankalin, ko ei pääse eteenpäin, vaikka miten yrittää :D

Tässäpä siis päivän aksaosuus (aka Javan mielestä paras palkka ikinä) Elinan videoista. Ensin klo 10 iisimpi rallattelu:



Ja sitten iltapäivän näytös, johon Kari Jalonen oli miettinyt enemmän kommervinkkejä joukkueiden pään menoksi. Ei tosin annettu senkään haitata, vaan suvereenisti tehtiin koko jengi nollat. Hyvä me! Olipas hauska EO-tyylinen haaste, jossa kaikki tekee ns. samaa aikaa ja itsekin pääsi kokeilemaan lentäviä lähtöjä ihan niinku tosi toimissa.



Muun ajan Jalmarsson vietti sitten edustaen ja täytyypä nyt ihan itsekin kehua sen huikean hienoa käytöstä taas jälleen kerran. Siinä on kyllä vaan niin makea koira, joka on messuhälinässäkin kotonaan. Se jaksaa ottaa rapsutuksia vastaan supekärsivällisesti ja häntä vaan heilui koko pitkän päivän. Ei haitannut, vaikka jotkut ihmistaimet hyökkäsi yllättäen takaapäin rapsuttamaan tai ylipäätään ihmisvilinässä tepastelu. Hyvin onnistui tokotreenitkin siinä samassa ruuhkassa :D

Iltapäivän koiravahvuudesta vastasi Javan lisäksi Paavo -junnu, joka oli kyllä taasen ihan pähkinöinä Jalmarista. Se o jännä juttu, miten todella monet nuoret urokset on ihan mielinkielin matelemassa Javalle, vaikka sen ei tartte tehdä yhtään mitään. Tälleen nopeasti miettimällä sama reaktio on ollut jo ainakin kuudella koirankakaralla parin vuoden sisään, joten jotain ilmeisen uskottavaa tuossa pilkullisen otuksen habituksessa on. "Tykkää musta, kun olen niin piäni!" -tyylistä kiehnäystä siis. Jalmari fan club, eh?

Paavo ja Java päivystämässä 

Oikein onnistunut ja hauska messuviikonloppu siispä taas niin koirille kuin kaksijalkaisille! Loppuun vielä pari supertähtifotoa, kun Hippi oli Nadjan kanssa temppushow -hommissa tasatunnein:

Hipin temppushow

Hippi itse töissä

Jalbert sanoo, että olen iso MIÄS enkä mikään sylivauva ;)

Hyvä ettei hiki tullu

Ihan raunioilla

Järjestettiin Jennin kanssa hyvin pikaisella aikataululla shelttien rauniopäivä osa 2 ja koska mukaan mahtui, niin tottakai laukkasimme paikanpäälle myös oman kokoonpanon voimin. Pieni syyspuhuri hiveli osallistujia siinä määrin, että olisi ehkä itseltääkin tukka lähtenyt päästä ilman pipoa. Eikä pitkät kalsarit olleet olleenkaan liioiteltu varuste. Mutta koiraihmiselle tässähän ei ole mitään outoa, että pukeutumiseen pitää panostaa, jotta narina lakkaa.

Olikin hypermielenkiintoista nähdä minkälainen muistijälki sinne pilkulliseen kaaliin oli viime kerralta jäänyt, kun otuksella saatiin lamppua syttymään enemmän ja enemmän. Intoa puhkuen Herra Kalmari oli taas hommiin lähdössä. Alkuun taas pieni makkararinki, jolla muistutellaan otukselle, että mahtavat palkinnot löytyvätkin niiltä ihmishahmoilta ja hienosti se kävi koluamassa tarkkaan pulleroiden rippeetkin kitusiinsa. Siitä siirryttiin tekemään muutama näkölähtömuistuttelu ja voi video miten upeasti se lähti maalimiehen hakuun! Ihan suoraan häntä tötteröllä se paahtoi hakuhommiin, eikä tarttenu minkäännäköisiä apuja.

Toinen veto oli vähän haastavampi, kun maalimies näyttäytyi näköesteen takaa ja sen jälkeen kipitti sivumalle piiloon annetun etumatkan turvin. Nytpä Java joutui ihan oikeisiin hommiin ja olin ihan hämmästynyt miten itsenäisesti se tarttui kadonneen maalimiehen haasteisiin. Se lähti tekemään hienosti pistoja ja hakukaaria, josta kerran lähetin sen uudelleen matkaan ja eipä aikaakaan, kun maalimies ja broileripallerot oli löydetty.

Sitten siirryttiin rauniopuolelle, jotta saatiin myös alustat mukaan harjoitukseen. Ensimmäinen tehtiin maan alle kuoppaan ja toinen tunneliin. Eka olikin haastava Javalle, kun se tiesi, että tuolla se tyyppi on, mutta pohti kovin miten sinne pääsee. Romuramppia pitkin mun piti käydä sille sitten näyttämässä, että tästä näin on niinku lyhyin reitti, kun toinen yritti kovasti pohtia vaihtoehtoista tietä maalimiehen luokse. Hienointa on kuitenkin, että se jaksaa tehdä töitä ja yrittää ratkoa ongelmaa, vaikkei heti meinannutkaan aueta, eikä heitä hanskoja tiskiin, että en osaa. Tämäkin maalimies löydettiin ja tehtiin vielä Jennin kanssa myöhemmin testi toistamalla sama, että oliko sille menny mitään jakeluun ja hyvinpä oli taas lamppu syttynyt.

Innokas hakuilija

Tästä mää menennn

No täällä se tyyppi on alla!

*nuusk* Juu, on

Nyt pitääkin ihan miettiä...

:P

Tehdäänkiin niin, että tuupataan mamma ensin kuoppaan!

Neljäs treeni tehtiin sitten maanalaiseen tunnelistoon. Maalimies käskettiin konttaamaan kolmisen metriä pitkän putken päähän isompaan kammioon ja sinne sitten koiran piti uskaltaa perässä. Supertaitavasti sinnekin sheltit sujahteli ja yhden kanssa meinasi olla enemmän ongelmana se, että miten se saadaan sieltä pois, kun niin olisi ollut luolakoiran elämä siistiä ja mielenkiintoista :D Javakin kävi ensin kurkkaamassa, teki pienen tutkimuskierroksen, että onko tämä ainut reitti ja meni sitten tunnelista hakemaan maalimiehen pois.

Kukkuu maalimies, löysin!

Tulenn!

Sokerina pohjalla otin sitten vielä Frouva Nippertonin kanssa pyörähtämään rauniolla, kun managerikin oli autossa odottamassa. Pitäähän sitä nyt ehta hupinumero olla tarjolla :) Yllättävää kyllä, jopa Nikke oli aikamoisen taitava, vaikka odotuksia ei siihen suuntaan juuri ollut kasattu. Siellä se hiihteli raunioilla menemään äärimmäisen reippaasti broiskupullan reipastamana ihan muina ankkoina ja näyttipä diggaavankin vielä.

Tästä innostuneena ajattelin tehdä sen kanssa vielä muutaman hakuharjoituksen, kun Jenni ja Mikaela suostuivat koekaniineiksi. Hassuteluosuus olikin sitten tähän kytköksissä, kun Jennikin naureskeli pikkumustalle, että se tekee töitä ihaku noutaja. Häntä heiluu hurjasti, hirvee meno päällä kokoajan, jotain piti tehdä, mutta unohtui jo, keppi - oooooo-, ai ei se, oliko mulla jotain muutakiin kadoksissa jne. Heti toisella sekin kyllä tajusi jo jujun, että niin sitä namia saikin tuolta piiloon menevältä tyypiltä, eikä pitänyt keppejä hakea :D Maailman somin Nikke <3

Hurjan hauska ja mielenkiintoinen rauniopäivä vol. 2 siis meidän osalta paketoitu. Koirilla näytti olevan äärimmäisen kivaa ja sen lisäksi oli jälleen suorastaan luksusta todistaa upeita shelttisuorituksia jälleen kerran :)

Laumamme kasvoi

... Onneksi vain väliaikaisesti värivikaisella merlevillakoiralla :D 

Ylpeä mamma Nippe on tämän urotyön takana. Javalta sain pienen tupsun kauluria harjattua irti, mutta pääasiassa siis tuloksesta vastaa ihan täysin tuo pieni musta eläin, joka päätti irroittaa alusvillan. Pieni koira, iso tukka.  

Villakoiran isukiksi veikkaan Natin isointa rakkautta, Karvapasaania. Karvapasaani on siis ehkä universumin rumin lelu, jonka Java on jostain voittanut, mutta Natin mielestä paras ikinä. Sitä kannellaan mukana nukkumaan makkariin, lekottelemaan sohvalle, heiteltäväksi syliin. Samaa näköä lapsensa kanssa, eikö?

Reenilätinää vol. 1308975

Mä alan jo pikkuhiljaa epäillä, että pilkullinen karvalakkini ehkä käyttää minun työpaikalla viettämäni ajan reenaamiseen. Ajoittain kun tulee sellainen fiilis, et miten se voi osata tän ja tän, ko ei sille ole a) opetettu ja b) treenattu. Ehkä mun pitää jotain perunajauhoa tupsutella iPadin näytölle, ni se jää kiinni jauhoisine tassuineen sitten itse teosta ;)

Otus oli nimittäin ihan superpäheä viime viikon Niinun treeneissä! Rata oli jokseenkin haastava, mutta meille äärimmäisen hyvin sopikin taas vaihtelun vuoksi sellainen baana, jossa saa ihan oikeesti jopa mennä eteenpäin, eikä tartte kikkailua kikkailun perään. Ja Jalbert kiitti ja kuittasi mahdollisuudesta ja oli ihan huikean hyvä. Meidän onneksi lepakkovuorosta puuttui pari koirakkoa, joten aikaakin oli vallan ruhtinaallisesti. Ehdittiinkin käydä koko rata läpi ja vähän testailla eri vaihtoehtojakin.

Kepeille asti ei tarvinnut itse pygätä muuta kuin yksi valssi ja takaaleikkaus. Koiruus sai sitten tehdä loput duunista. Kepeiltä tein poispäin käännöksen muurille, jonka Java haki joka kerta ihan superupeasti. Hyvin pystyi leijeröimään kepit, kun se ei edes vilkaissut missä kippari tepastelee, kun hänellä on the Tehtävä työn alla. Seuraava hämmennyksen paikka oli pätkällä 10-19, kun ajattelin ihan huvin ja urheilun vuoksi leijeröidä putken, että jos se menisi. Ja tsiisus, sehän meni :o 10 päällejuoksu ajoissa ja 14 takaaleikkaus. Sen jälkeen hauvalla olikin urku auki pituuden vastakäännökselle asti ja täytyy todeta, että jopa leijeröimällä putki sinne teki tiukkaa ehtiä, kun niin nohevasti Herra Ihanitse päätti esteitä poimia. 

20-26 välillä sen pystyi todella kaukaa lähettämään putkelle 23, jotta itsepääsi merkkaamaan 24 putken. Kepeillä nou probleemos, kunhan vaan itse pysyi liikkeessä, jotta takaaleikkaus oli selkeä. Puomin jälkeen olin itse vähän epäselvyyden partaalla, että miten 27-30 kannattaisi ohjata. Kokeilin siihen ensin 28 lähetystä pimeään putkikulmaan, mutta siinä itselle tuli maailman isoin kiire ohjata enää 29 putkea ulkokautta, joten suunnitelma B esiin. Niinulla olikin hyvä vinkki, että miksipä en ohjaisi 28 putkea itseasiassa leijeröimällä ko. putken pakkovalssiin ja siinähän sitä hämmästelinkin, että miksipä en, koska koira meni sen ihan törkeän upeasti. Oppisi itse vielä nuo paikat hahmottamaan kisoissakin, koska leijeröinnit ei tuolle koiralle näytä tuskaa tuottavan, kunhan ohjaaja viitsii vaan liikkua oikeaan suuntaan.

On se kyllä vaan makea aksaeläin tuo Herra Kalmari, tykkään!

Ainiin, viikonloppuna käytiin katkaisemassa miltei parin kuukauden kisatauko Hyvinkäällä yhdellä startilla. Olin unohtanut, että Hyvinkään hallissa on ihan kamalan liukas puinen A ja oikein pahaa teki kuunnella, kun parit maksit lähti nolla vauhdista sitä ylöskiipeämään suurinpiirtein kynnet kipinää iskien. En oo päässy kertaakaan juoksu-A:ta tekemään puisella kammotuksella, koska oman seuran välineistö on "liian hyvää" ja ulkonakin nykyään joka kentällä kumirouhepäällysteiset a-esteet. Niimpä odotetusti kontaktivitonen radalta ja ihan lopussa vedin otuksen yhden esteen ohi, kun vekkaamalla koira kääntyi superhienosti ja vähän liian voimakkaasti lähdin vetämään seuraavalle ohjaamatta edellistä.

En kuitenkaan lähtenyt korjaamaan, koska koiraa ei voi omista mogista rangaista ja toisaalta taas tärkeämpää saada se sujuva rata, kuin tulos. Samaa jankutan noille omille koulutettavillekin, että ei ole mitään järkeä jäädä jotain väärää putken päätä korjaamaan kisoissakaan, jos koiran on sinne itse ohjannut (ja jos asiaa pitää edes alkaa miettiä, niin silloin vika on yleensä kaksijalkaisessa), kun mitään se ei siitä opi ja voipi käydä ennen pitkää päinvastoin. Koira oppiikin, että ei kannatakkaan edes koettaa tulkita kipparin ohjeistuksia, kun ei kelpaa kuitenkaan. Niimpä maailman paras Jalmari rallatteli maaliin kohti kanafilepalkkaa ja käytiin Hyvinkäällä asti yhden hyllyn takia :)

Viikonloppuna duo pääsi myös taasen raunioille etsimään maalimiehiä, mutta palataan siihen vähän myöhemmin. Kivempi tää blogi on kuitenkin niin, että kuulumiset lagaa vähintään viikon-pari siihen pisteeseen, että unohtaa jo itsekin mitä piti laittaa ylös ;)

Kuvapläjäys

Nythämää vasta hokasin, että en ookkaa vissiin pariin kuukauteen juuri kameran sisälmyksiä blogiin laittanut. Siitä hyvästä nyt tuleekin sitten oikein överi yliannostus karvakasoja syksyllä. Tosin mä en ymmärrä miksi tää bloggeri muuttaa osan sävyt ihan päin hanuria, kun omalla koneella ne on vielä ihan jees. No, koitan selvitä tämän tuskan kanssa :)