Meidän poppoo on viettänyt lomaa varsin tehokkaasti tässä heinäkuun. Neljä viikkoa on loppujen lopuksi aika lyhyt aika, kun kaikki pimeinä kuukausina kertyneet asiat TO DO -listalta pitää tunkea sitten juurikin siihen neljään viikkoon. Mutta niinkai se menee, että aika lentää kun on kivaa :) Koska koiratouhut vie aikapaljon aikaa aktiivisella kaudella, kesä on sitten enempi kaksijalkaisille. Niimpä koirat saavat lomailla hyvillä mielin myös.
Nati on meillä varsinainen lomailun asiantuntija. Pikkumusta vietti taas tänäkin vuonna pari kuukautta mökkielämää porukoiden ilona, seurana ja riesana ja se on kyllä puikkonokan mielestä parasta mitä on olemassa. Natihan on varsin huoleton hoidokki, senkun muistaa ruokaa tuupata nenun eteen kaksi kertaa päivässä (eikä tarvitse edes muistaa, Nippe osaa muistuttaa ;) ja yöksi löytyy pehmeä pesä, jossa nukkua. Mökillä juhlistettiin myös managerin 9-vee synttäreitä, jossa sankarin suosikkiohjelmanumerot oli syönti ja frisbeenheitto.
Pikkukoira Piipaa kehitteli juoksunsa heinäkuun alkuun, jota vähän etukäteen taas huokailin. Että onko ihan pakko pilata taas tämäkin loma, kun edellisen kerran juoksenneltiin juurikin loman aikana loppuvuodesta. Onneksi herra Jalmari on sen verran asiantunteva herraskoira, että juoksut itsessään aiheuttaa vaan tarpeen todeta asia, mutta tärppien aikaan se kyllä tietää mikä jutun juoni oikein on. Siinä sitten saa pelata tetristä kotona sijoittelemalla koiria ja koiraportteja strategisesti. Onneksi on vaan tuo yksi juoksuhanuri enää, kahden kanssa menisi jo maku :D
Näin pian lähestyvässä 1,5v iässä tuli mieleen, että Ionahan ei ole koskaan ollut missään julkisessa liikennevälineessä, kun tuo auto kuljettaa niin näppärästi kaikkialle. Niimpä nappasin pikkukoiran mukaan, kun lähdettiin Suomenlinnaa valloittamaan huvin ja urheilun vuoksi, jotta näkee mitä se mahtaa tuumata junasta, Stadin keskustasta ja Suokin lautasta. Ei mitään :D Se on kyllä niin huikean hyväpäinen koira, jonka mielestä edellä olevissa asioissa ei ollut mitään Vantaan pientalolähiöstä poikkeavaa - paitsi enemmän rapsuttajia, jee! Turistit olivat ihan haltiossaan pienestä eläimestä. Ja minä siitä, miten helppoa tälläisten koirien kanssa oleminen on. Ionalla ei ole ollut mitään "sosialistamisohjelmaa", vaan se on lähinnä kulkenut pentuna minun mukana ja kohdannut uusia asioita siinä sivussa ilman, että niistä on tehty mitään numeroa tai ihan asiakseni olisin päätäni sillä vaivannut.
Kahvilassa oli lievä vastatuuli :D
Jonottaminenkin hallussa
Joko mennään!
Ravintelissakin osataan käyttäytyä
Pikkaisen utelias
Ja näin junassa
Java ehti lomailun lisäksi kipaista pari starttia, joista nopein rimavitonen ja voitto. Sen lisäksi vähän ehditty treenikentällekin jo palata teknisiä juttuja muistuttelemaan. Olen myös käynyt muutamaan otteeseen hallissa treenaamassa ihan vaan muistutellakseni keinonurmipohjan pitoa. Aikalailla lyhyitä täsmätreenejä pyritty tekemään, ratatreeniä muistutellaan maanantaina ja viimeiset silaukset ennen Norjaan lähtöä tiistaina Jennan yksärillä pm-teemaan. Myös huolto on käyty tekemässä Marilla ja kaikenkaikkiaan varsin hyvässä vedossa oli loman jäljiltä koko tursas. Tällä mennään!
<3
Kippari on ehtinyt muutamaan otteeseen pyörähtää Suomen rajojen ulkopuolella, kulinaarireissulla Tallinnassa ja vajaan viikon huumorimatkalla manner-Espanjassa akselilla Madrid-Cordoba. Sää oli mitä mainioin, n. 39-45 astetta ja täyttä aurinkoa. Keskimääräistä Suomen kesää parempaa siis. Koska näiden reissujen teema on aina huono huumori, niin siinähän se viikko menee heikkoa vitsiä vääntäessä, maha kippurassa hekottaessa (kerran jopa lensi päästä verta, kun piti lyödä nuppi sängynpäädyssä olevaan koristenappulaan akuutissa naurukohtauksessa - en tiedä pitääkö se aina paikkansa, että nauru pidentää ikää :D) ja hyvin syödessä.
Loman lopuksi pyöräytin organisoida vielä tukiepikset minun ja Jonnan pm-reissun kustannuspuolta ajatellen. Seuralta saatiin kentät, ihania kavereita talkooavuksi, palkintopusseja täyttämään Murren Murkina & Eläinlääkäriasema Valjakko, sää mitä mahtavin ja runsaslukuisesti kilpailijoita perjantaisena iltanan Ojankoon, niin eipä olisi voinut olla täydellisempää lopputulosta! Kynä ja paperi -metodilla ja noin kymmenen hengen osaavalla talkooporukalla hyvin pyöriteltiin kahta rataa ja nähtiin niin iloisia suorituksia yksi toisensa jälkeen. Ei se lopputulos, vaan oikea asenne :)
Näillä eväin episillan kimppuun :D
Niin saa olla nöyrän kiitollinen. Monesta ja paljosta. Tässä päällimmäiset:
Minun täydellisen epätäydellisen ihanista koirista. Javasta on tullut kuin ihmisen mieli ja miten se täydestä sydämestään tekee tätäkin lajia, se on vaan <3
Ystävistä. Ei ole ehkä sanoja miten käsittämättömän hienoa se on, että ihmiset tulevat vapaaehtoisesti tuhlaamaan oman perjantai-iltansa siihen, että auttavat episten läpiviemisessä. Ja ne halausten ja onnittelujen määrä, kiitos! Ihan jokainen vie meitä matkallamme eteenpäin ja lämmittää ihan huikeasti.
Murren Murkina & Eläinlääkäriasema Valjakko: Miten huippua on, että nämä pienet paikalliset yritykset lähtivät tukemaan meitä riviharrastajia unelman toteuttamisessa osallistumalla palkintoihin. Sponssitiedusteluja sai laittaa maailmalle kyllä useita. Minä yritän parhaani mukaan rahankäyttöni ohjata ulkomaisten pääomasijoittajien omistavien ketjujen sijasta paikallisille yrittäjille, tehkää tekin niin.
Runsaslukuinen kisaajien joukko. Ihanaa, kun jengi oli niin hyväntuulista koko illan, vaikka meidän perinteikäs kynä ja paperi -yhdistetty ilmo ja tulospalvelu ei ehkä se kaikkein nopein liveserviisi. Ja kuulutuskin oli perinteikästä huutelua sekä FB-päivittelyä. Sentäs joku asia moternia :D
Universumin huikein liitoturkis järjesti melkoisen yllätyksen askartelemalla viikonloppuna yhteistyössä kipparinsa kanssa kolme nollaa, joilla loppusijoituksemme maajoukkuekarsinnoissa oli huikea kahdeksas. ja sitä myöten maajoukkuepaikka PM-kisoihin Norjaan! Nalu <3 <3 Ja neljännellä nollalla meillä olis ollu mahikset ihan mihin tahansa, huhuh! Mä olen aina tiennyt, että Java on upea aksaeläin ja viime aikoina olen ollut sitä mieltä, että koira on ihan elämänsä kunnossa, liikkuu ja hyppää hyvin, mutta että näinkin paljon - se on yllätys. Perusnollarata on nykyään neljänkymmenen pisteen veto, eikä senkään tarvitse olla täydellinen ja viikonlopun ekalla radallakin ohjaussuunnitelmat ehti muuttua kolme kertaa pelasteluksi ja silti sieltä yli 20 pistettä.
Kuvat: Sirpa Saari, suurkiitos taas tähtihetkemme ikuistamisesta!
Siitä tuli meille siis viidestoista Fidarileiri kaikenkaikkiaan. Vain yhdestä jouduttiin olemaan pois oman lomamatkan takia koko kahden vuoden aikana, joten oppia on haettu varsin tiiviisti. Koska ensi kaudella meillä jää aksailut pois, jää tämä myös meidän toistaiseksi viimeiseksi FD-kaudeksi. Sen verran timanttinen kattaus olisi kyllä ollut taas tulossa, että ehdottomasti olisin taas treenaamisen perusrungon ilmoittautunut hakemaan sitä kautta.
Kello jotain kuuden ja seiskan välillä, ainut ketä nukuttaa on kippari?
Vika leiri oli ehkä myös vähän uusia alkuja, kun pikkutursas pääsi jakamaan kolme treeniä Javan kanssa. Nalpen mielestä se oli luonnollisesti persiistä ja epistä ja ihan tyhmää, koska hänen apiliti, mutta aina ei isiturkikselta kysellä. Kävi vielä sen verran hyvä tuuri, että jostain syystä meidän aamuvirkkuryhmässä oli vain kolme koirakkoa, joten sitä myöten aikaakin oli varsin runsaasti käytettävissä ja sehän ei ollenkaan haittaa. Samasta syystä meillä ei myöskään ollut ihan joka reeniin ketään kuvaamassa, koska aina joku joku jäähkäämässä tai lämppäämässä tällä kokoonpanolla, mutta eipä se mitään: voin todeta molempien olevan vallan rautaisia otuksia!
Mä en ole kovin innokas aamuhahmo, mutta kummasti sitä vaan itsensä saa revittyä hallille vaikka viikonloppuna seitsemältä, kun tarve näin vaatii. Ja viimeistään herää siinä vaiheessa, kun alkaa koirien perässä juokseminen. Aloitettiin siispä Jennan treeneillä, johon oli tungettu vähän kaikkia kikkakolmosia kääntymisineen ja erotteluineen. Javan kanssa haasteena oli otuksen lievä vallattomuus, ko vähän oli kaasu pohjassa vähäisen agilityn takia ja aina ei ihan ehtinyt kaikkia ohjauksia niin katsella, kun mentiin jo. Pikkutirri pääsi myös kirmailemaan samoja kuvioita ja täytyy sen eduksi todeta, että kääntyminen oli enemmän sillä hanskassa kuin isukillaan tällä kertaa. Juhalla oli myös ratatreeni, mutta tein sen tekniikkatreeninä. Palkkailtiin hyviä juttuja ja testailtiin vaihtoehtoja. Sen lisäksi vähän puomirallia, niin sai Smartia vahvistettua samalla.
Joko?
Sunnuntaina ampaistiin taas suurinpiirtein kukonlaulun aikaan Akatemialle Isabellen ja Jounin treeneihin. Isabellellä oli varsin ruotsalaishenkinen ratapläjäys, jossa piti viljellä japskeja ja vippauksia. Jälkimmäiset ei oikein kuulu meillä ohjelmistoon, niin en sen enempää jäänyt Jalmarin kanssa niitä hinkkaamaan. Vähän puomitreeniä, juoksarikeskustelua ja toiselle pätkälle pikkuapina kehiin. Sen kanssa käytettiin aikaa sitten varsin paljon yleiseen jutteluun ja alkeistreeniin, että mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Esimerkiksi enemmän äänikäskyjä tulee olemaan Piipaan repertuaarissa, kuin isukkiturkiksen kipparoinnissa. Japanilaisen alkeistreeniä tehtiin myös, kun taustalla häämöttävä putki meinasi imaista aina pikkukoiran siihen malliin, että välistä saattoi kiireessä yksi hyppy jäädä.
Siihen on syynsä minkä takia pikkuapina ei ole kertaakaan A:ta vielä harjoitellut: menee sinne ihan käskemättäkin ko hulppeat näköalat :D
Samalla kaavalla tempaisin myös Jounin treenit. Ionan pari pätkää videolla, suurinosa puuhailtin toisessa päässä hallia, joten niistä ei nyt todistusaineistoa (jotenkin oon editoinu tuohonkin videoon tuplana samat rallit? voi siis lopettaa katsomisen viimeestään puolessa välissä :D). Vaan kyllähän se ihan sukkelasti kulkee ja hyvinkin rajallisesta treenimäärästä huolimatta esittää ihan oikeaa apilitikoiraa. Ainakin jos kippari menee alta pois ja antaa ohjeita ajoissa :)
Näitä leirimuotoisia koulutuksia on anonyymeillä nettipalstoilla kauhisteltu, kun on neljä ratatreeniä viikonlopussa ja triljoona hyppyä koirilla ja miten sitä kaikki koirat on ihan rikki ja väsyneitä ja mistään ei tuu mitään. Kuka niitä käskee ratatreeninä tekemään, vaikka siellä numerot onkin osoittamassa suunniteltua etenemisjärjestystä? Monet voi joo toki tehdäkin, mutta ihan itse valitsin tehdä molemmille tekniikkatreeninä kellotellen, testaillen ja palkkaillen eri vaihtoehtoja. Ja hyvinhän tuo Javakin on kyllä tehnyt neljän ratatreenin viikonloppuna ja hyvin riitti paukut viimeiseenkin treeniin. Toki pidettiin siitä huolta, että leirin alla ja jälkeen oli riittävästi lepoa.
Lepo!
Ja kokoajan ei ole kiire uudellekierrokselle, vaan ihan voi jutella koutsien kanssa kaikessa rauhassa. Erityisesti nuoren koiran kanssa on saanu tosi paljon irti nyt näistä leireistä, kun käyttänyt tuota "vähemmän-suomalaista" kouluttajaporukkaa omien ajatusten reflektoinnissa ja käynyt juttuja hyvinkin perustasolta läpi. Se on kuitenkin aikapaljon vaikeampaa uudelleeen opetttaa itseään ja koiraansa myöhemmin, kuin tehdä alusta alkaen asiat "oikein". Piipaan kans korjaillaan aiempia mogia ja keksitään ihan uusia :D
Tänä vuonna SM-skabat tuli vähän omalla painollaan. Aluksi kun oli vähän epäselvää päästäänkö messiin ollenkaan, mutta sittenpä edellisviikonloppuna Java touhusi tassunsa kanssa ja piti sitten tsekata mitä siellä nyt oikein on. Ta-daah, anturasta tuli mätää! Selvisi kertaheitolla syy etujalan taannoiseen ontumiseen, jota tässä on reilu kk lepuutettu.
Tassuun oli ilmeisemmin mennyt jotain epäorgaanista ja sen jälkeen reikä siististi umpeutunut, joten kovasta tutkimisesta huolimatta siellä ei mitään löytynyt. Ottanut aikansa sitten tulla ulos. Treenaamaan ei siispä päästy juuri ollenkaan treenisuunnitelman mukaisia juttuja, mille ulkokauden alku oli suunniteltu, joten oli aika selvää, ettemme mitenkään erityisen valmistautuneina paikalle pääse. Erityisen iso hitti tämä oli juoksarien osalta ohjaajafokuskäskyn treeniin, jota ei päästy tekemään.
Silti oli niin parasta ja upeaa ylipäätään vaan päästä pilkullisen koirapojan kanssa tekemään sitä aksaa yhdessä! Pääsin ottamaan parit virittelystartit iltakisoissa ja vaikka ohjaajan tatsin puuttuminen näkyy rytmityksen ja lukituksen puutteessa, sei himmenna ollenkaan sitä miten jäätävän hienoa rataa se koira tekee. Se liikkuu ja hyppää todella hyvin ja erityisen onnellinen olen kyllä noista puomeista.
Sen lisäksi päästiin vielä Jennan SM-treeneihin vähän hiomaan teknisiä jekkuja parina edeltävänä viikkona. Muuten sm-viikon lentoturkis saikin sitten tyytyä lepälyyn ja lenkkeilyyn.
Omaa fiilistä meinasi vähän latistaa perinteinen lähtönumeroiden "arvonta". Minun uskoni arvontaan alkaa olla aika koetuksella, kun kolmena vuonna olen SM:ien lähtöviivalle kipittänyt ja myöhäisin lähtönumeroni on ollut kuusi. Kuusi, kolme ja ta-daaaaaaaaaaa YKSI! Virallisesti oltiin kakkosstarttaajia, mutta ykkönen oli poissa kisoista, joten saimme hienon etukäteiskunnian startata ihan medien ekana. Eka vuosi meni yikes -tunnelmissa, toka sillä ajatuksella, että "ok fine, treenaillaan me taas tätä ekojen joukossa lähtöä, niin ensi vuonna sitten jonkun muun vuoro" ja tänä vuonna päällimmäinen ajatus oli, että mitä mun pitää muuttaa tiedoissa, että "arpaonni" olisi meille edes joskus suosiollinen. No, kun ei asialle minkä voi, niin eihän siinä sitten auta kun elää sen kanssa ja asennoitua ekana sinne starttiviivalle menemään taas. Sen verran etukäteisfiksu olin, että hotelli oli varattu Lahdesta juurikin tämän varalta.
Joukkuetouhu velvoitti koko köörin olemaan paikalla koko lauantain, joten starttasin siispä kaaran nokan kohti Nastolaa seiskalta lauantaina. Meillä oli vallan kova seurajoukkue kasassa, joka jäi kontaktivitosen päähän hopeasta, mutta silti hienosti oltiin lopulta 7/79 sillä nopeimmalla vitosella. Sen verran tuli päivälle mittaa, että olin hotellilla vasta joskus ysin pintaan ja aikalailla takki tyhjänä. Eikä tarvinnut kovin pitkälle myöskään unta odotella. Seurahuone oli ystävällisesti aikaistanut koko viikonlopun täyden aamiaisen 6:30, joten me aamustarttaajatkin saatiin nauttia oikeesti kunnon aamiaisesta leivänkäkkärän sijaan ennen Nastolaan suuntaamista.
Keli oli sataprosenttisen hanurista ja kenttä lainehti vettä siihen malliin, että hätäisempi olisi voinut tulkita urheilukentän olevan osa Päijännettä. Onneksi vesi tai lätäköt ei liitoturkista haittaa, vaan aksaa voidaan vetää nuppi kaakossa kelistä huolimatta. Meinasi käydä vaan hassuhko hässäkkä rataantutustumisen jälkeen, kun ystävällisesti seurakamu lupautui Javaa kävelyttämään tutustumisen ajan. No koiraa ei sitten löytynytkään mistään tutustumisen loputtua, kun järkkärit eivät olleet päästäneet Katria tuomaan koiraa, vaan vaatimalla vaati kiertämään kaikki kentät toisesta päästä. Minähän palloilin sitten ihan väärällä suunnalla ja puhelimestakaan en saanut kiinni, kun Katrin puhelin oli jo vaihtanut omistajaa, jotta joku saa kuvattua miniradalla starttaajan. Tässä vaiheessa koira oli onneksi saapunut jo lähtöalueelle ja siitä lentävä saapuminen sitten starttiin.
Jalosen karsintarata oli onneksi varsin kiva ja siihen ei lähtöpaikalla ollut merkitystä, hyvin ehti viidessä minuutissa radalla miettiä omat kuviot valmiiksi. Harmillisesti tupeksin itse nelosen niiston rutiinin puutteessa, kun lähdin ennen koiran lukitusta liikenteeseen, vaikka oikeasti ei edes ollut mikään kiire jatkon kannalta. Muutenhan rata soljui kuin vettä vaan, Java oli hyvä ja taitava ja sillä radalla muuten olisin ilomielin lunastanut meille finaalipaikan. Lievää harmitusta oli radan jälkeen ilmassa, mutta koira sai luonnollisesti maailmanmestarin palkan maalissa. Ohjaajan mokasta sen ei tartte kuitenkaan kärsiä :) No, jonain muuna vuonna sitten meidänkin vuoro! Harmillisesti puhelin sippasi, joten tätä ei saatu videolle. Ehkä se jostain striimistä näkyy.
Päivä oli aikamoisen pitkä kisakirjoja odotellessa, kun ne sai vasta kolmen maissa. Onneksi en ollut checkannut itseäni ulos hotellista, joten mentiin Javan kanssa vielä aamupäivänä takaisin hotellille pötköttelemään ja vaihtamaan kuivia vaatteita päälle aamun kaatosateen jäljiltä. Iltapäivä menikin sitten kavereita kannustaessa ja tuttujen kanssa jutellessa, josta päästiin starttaamaan kotia kohti sitten livestreamin ääreen finaaleja katsomaan.
Postauksen kaikki kuvat lauantailta ja niistä kiitos Sirpa Saari!
Minunhan piti olla tälläkin hetkellä 8. Fidarileirin luennolla ja muissa hurvitteluissa, mut kävipä vaan niin, että Piipaan pötsi meni yöllä sekaisin. En viitsi järjestää itselleni potentiaalista suursiivousiltaa jättämällä tälläisen koiran illaksi itsekseen kotiin tai edes autoon työstämään yllätystä, joten parempi vaan itsekin asemoitua kotiasentoon. Olin sopivasti vielä päättänyt alkuviikosta tehdä perjantain etänä töistä, joten mistä ne aina tietääkin, että nyt voi tuplasti paremmalla syyllä valvottaa yön... Eipä silti, ylimääräinen vapaailta on vallan tervetullut ja toisaalta hyvä tsäänssi näin viimeisen leiriviikonlopun alla vihdoin läpikäydä sitä edellistä.
Toukokuun leirillä halusin vielä toisaalta lepuuttaa omaa jalkaa, Javaa, mutta en myöskään myydä leiriä, kun paikalla oli varsin timanttinen koutsikattaus: Juha, Jenna, Silas Boogk ja Zeljko Gora. Nooooh, onneksi on siispä kaksi agilityaiheista koiraa, vaikka kyllä mietin kovasti miten Piipaa jaksaa treenata kaksi täysmittaista treeniä samaan päivään, kun pentuapina treenannu oikeasti sen kymppiminsan tyyliin kerran viikossa aiemmin. Lähdettiin siispä kokeilemaan ja kyllä vaan voi olla ylpeä pienestä koirantaimesta! Näkyi, et alkoi väsyttää, mutta niin hienosti se jaksoi yrittää ja lelussa roikkua. Sen lisäksi ihan uusi treenipaikka ja aika vahva häiriö kentän laidoilla ja viereisillä kentillä.
Aloitettiin Silas Boogkin kuvioista. Siellä olikin aikamoinen estesoppa ja niihin Silaksella oma ajatus mitenkä haasteet selätetään. Mä jopa luulen, että treeneistä saattoi saada enemmän irti tuollaisen vauvakoiran kanssa, kun oikeesti päästiin tekemään juttuja perusteista keskieuroopan malliin. Esim. toi koiran puoleisen käden pakkovalssi tulee meillä ohjelmistoon. Oli oikein kiva ja perusteellinen treeni, tykkäsin!
Illalla oli Zeljkon treeni, jossa samaan hengenvetoon otettiin tekniikkatreeniä radan sijasta. Alkuun treenattiin takaakiertopäällejuoksun lukitusta, sitten takaakiertoja täydestä vauhdista ja loppuun vähän putkilta takaakiertoja. Videoita meillä ei tainnut tästä olla, kun treeni oli moniosainen ja oikeastaan kokoajan piti olla joko rataantutustumisessa, verkkaamassa, pitämässä koiraa lämpimänä tai radalla. Piipaa meinaa tarttua liikeeseen sen verran nohevasti, että nollakulmainen takaakierto jää ottamatta ja toisaalta taas kipparille jälleen kerran hyvä oppitunti askelta vähemmän suomalaisesta aksasta.
En siis halua tehdä päällejuoksuja takaakiertoon, ellei kyseessä ole saksalainen ja siitä vaan pitäisi päästä eroon - helpompaa koirallekin. Valtavan hienosti pikkutursas jaksoi yrittää ja tsempata, vaikka jouduttiinkin vähän hinkkaamaan! Kävi sitten vielä loppuun kunnon törmäysepisodi, kun Ionahan ei todellakaan radalla väistä ja päsäytti putkesta ihan suoraan mun jalkoihin. Itse vetäisin sellaiset megalipat siinä, että sai itseään kasailla ja juuri samalla hetkellä sattuivat isolla räminällä sulkemaan hallin nosto-oven. Meinasi vähän Piipaan korvat pyöriä, että mitähän täällä tapahtuu, kun jäätävä törmäys, maassa pyörivä hattuuntunut kippari kämmenenkokoisen luumustelman kanssa ja sitten vielä räminäshow. No, reipas penpu tuumasi, että mama ota sylkkään ja siitä hetkisen maailmaa katseltuaan olikin jo episodit täysin unohtuneet ja jatkettiin agilityä. Hirveän herkkis se ei siis tosiaan ole ja onneksi suurimmat vauriot tärskystä tuli kippariin, eikä koiraan :D
Sunnuntaille onneksi ihana Heli osti Juhan treenit meiltä, kun jalka otti aika pahasti rasituksesta ja törmäyksestä itseensä. Me mentiin Piipaan kanssa sitten iltapäiväaksaamaan vaan Jennan treenit ja olipahan vaan mukavaa. Eikä apina muistanut mitään edellisen illan törmäilyistäkään, vaan huusi suoraa huutoa, että nyt sitä agilityä tänne kiitosnam! Vai miltä tää meno näyttää? :D
Se on kyllä ihan huikee, näihin treeneihin oli aivan mahtavaa päättää seiskaleiriviikonloppu. Nuoren koiran kanssa tuolta saa kyllä niin paljon, kun koulutuksessa ei voi lipsua "tuota ja tuota ja tuota pitää vielä treenata" -osastoon, vaan niitä juttuja sitten ihan oikeasti treenataan. Rankkaa toki, mutta uskalsin Piipaan kanssa lähteä, kun tiesin, että sen vire ja draivi riittää väsyneenäkin työskentelyyn. Tänä viikonloppuna olisi tarkoitus sitten molempien koirien kanssa päästä treenaamaan, katsotaan miten saa treenejä jaettua :)
Kuten ehkä seuraavasta voi päätellä, meillä on otettu aika iisisti viime viikonloppuna.
Tämän lisäksi Piipaa pääsi käymään Niinulla tuuraushommissa ja olipas vaan mahtavaa. Ihan niinkuin oikea apilitikoira! Luonnollisesti myös minuun tekee vaikutuksen, kun koutsin ensimmäisiä kommentteja on, että mikä kropanhallinta ja liike pikkukoiralla. Sitähän se on, pieni liukas salakka ja jäätävä draivi.
Piipaa pääsi myös kaahailemaan toisiin supermölleihinsä. Kas tässäpä taas pientä kaaosagilityä, apina kun haluaa mennä putkeen - onko selvä? Ja käy vielä neuvottelemassa toistamiseen, että josko kuitenkin sinne putkeen. Hönö! Paikka oli sen verran hasardi, että en olisi uskaltanut törmäämisen uhalla radalle lähteä uusintakierrokselle, mutta onneksi Heli saatiin paikalle juuri passelisti palkkaamaan loppusuoran irtoamista
Ulkokauden myötä meidän juoksariprojekti on saanut taas ihan uuden mahdollisuuden, kun on loistava säädettävä puomi ja riittävästi tilaa. Me vaan toivotaan varpaaatkin ristissä, että kukaan ei kävisi taas rikkomassa tuota puomia, kun voimalla sen säätäminen on erittäin huono idea ja silti aina joku menee vääntämään säätimet rikki. Hallin leveys ei vaan riittäny pallon heittoon (pomppaa seinästä takaisin, jolloin koira oppii jarruttamaan, eikä kiihdyttämään), joten jätettiin homma vähän hautumaan. Sen lisäksi otin vähän pakkia pelkässä Silvian metodissa, jossa tähdätään vauhtiin - piti saada myös koira ajattelemaan mitä se tekee, koska sille oli ihan sama miten ne jalat siellä on, kuha mentiin kovaa ja palloa riitti, tuloksena liikaa loikkimista. Palattiin pelkälle alastulolle ja ruokapalkalla, jotta kierroksia saadaan alas ja sitä myöten virettä oppimisen mahdollistavalle tasolle.
Nyt itseasiassa tilanne on jo vähän sellainen, että olen alkanut itse ymmärtää miten sairaan lujaa se OIKEASTI puomilla tulee (videolla on useita suorituksia, jossa se vaan lähtee tarjoamaan puomia ja nimenomaan alarampin kiihdytystä, mutta myös niitä kokonaisia). Joten siispä ihan varmuuden välttämiseksi olemme taas aloittaneet 2on2off -treenit lankulla :D A:lle se änkee ihan itsekseen, vaikka kertaakaan sitä ei ole sinne yritetty saada ja ihan nättiä suoritusta sieltä tulee noin niinkuin luomuna. Keinu on myös valmistunut näköjään sen enempää asiaa miettimättä, se osaa vallan hienosti jo asiaanliittyvän kriteeristön yhdistettynä hyppy-keinu-hyppy -komboon.
