Se olis loma ny.

Koirat vetävät kuukauden verran lonkkaa aivan kaikesta harrastelusta. Sillä välin kaksijalkainen osasto käy ensin viikon työreissulla ulkomailla ja suuntaa siita suoraan Floridan auringon alle pariksi viikoksi. Sitä odotellessa siis :D

Sheltinpullerot hakumetsällä

Lauantaina sheltinpullerot pääsi taas hakumetsään katsomaan jäikö alkuvuoden treenirykäyksestä mitään mieleen. Oltiin sen verran pienemmällä poppoolla, että minulta pääsi koko trio tositoimiin, sen lisäksi jalmini-Elmo Katjan kanssa ja asiantuntijana Jenni kapteeni Nemon ja mustavalkoisen wannabe-sheltin kanssa. Parissa tunnissa koko orkesteri ehti pariin otteeseen käydä maalimiehen etsinnässä, joka oli vallan mainiota!

Java on sen pari kertaa käynyt raunioilla, kerran aiemmin hakumetsällä ja nyt se oli ihan tassu lipassa samantien lähdössä maalimiehen hakuun. Ei tartte paljon hetsata puuhkaa, kun kaveri haukkuu ja vetää hihnassa, että täytyy mennä. Odoteltiin ilman näköyhteyttä Jennin piiloutumista ja sitten vaan koira irti ja hommiin. Nappasin videolle jälkimmäisen vedon:




Ihan huikee laji kyllä vahvistamaan koiran itsenäisyyttä ja itseluottamusta! Javakin unohtaa ihan samantien, että mamma mukana, kun on annettu "hae" käsky. Videolta näkyy hyvin milloin se saa hyvän ilmajäljen ja sieltähän se Jenni tosiaan kuopasta löytyi. Sen verran testattiin kanssa jäljestääkö se vai ottaako oikeesti ilmavainua, kun Jenni oli vielä tarkoituksella välttänyt keskilinjan käyttöä piiloon mennessä ja kiertänyt vasenta reunaa. Nenällähän tuo viipottaa :)

Olisi pitänyt ottaa Ionakin touhuista videota, kun toinen oli niin intona töissä. Tehtiin alkuun pari lyhyttä näkölähtöä ja lopuksi sillekin vielä ilman näköyhteyttä haku. Soli vallan mainio, kun lähti luonnollisesti ihan täysiä, sitten tuli räyräyräy juostessa, ko näkynykkää missään maalimiestä, räyräy toiselle puolelle keskilinjaa ja sit se kaivoi työkalupakista nenän! Ja sieltä se maalimies löytyikin lihapullapurkin kanssa puun takaa ja kyllä vaan oli nohevaa flikkaa takaisintullessa. Lopuksi frouva Managerikin pääsi oikeisiin töihin ja voi hyvänen aika, kun osaa pieni sheltti olla tohkeissaan. Hienosti ensikertalainenkin pääsi tekemään vikaksi ihan oikean haun, joka nipimaiseen tapaan oli hyvin täynnä tapahtumaa ja touhua, mutta hetkeksikään ei mustikki luovuttanut. Olihan tosi kyseessä, kun lihapullat piiloutuneet metsään!

Nämä muut lajit on kyllä aivan mahtavaa balanssia tuolle niin hektiselle aksatouhulle. Koira pääsee olemaan koira ja työskentelemään täysin itsenäisesti, jolloin kaksijalkaisesta tulee ihan vaan matkustaja. Aikaahan se toki ottaa, mutta voiskai sitä huonomminkin aikaansa käyttää, kun kavereiden kanssa metsässä hengaillessa. Toivottavasti lumet sulaisi pian ja päästäisiin taas raunioille jatkamaan touhuja! Kiitos pätevälle treeniseuralle :)

Maailmanmestarin opissa - Martina Klimešová

Tämän kauden fidarin osalta vitosleiri on paketoitu ja aivan mahtavissa fiiliksissä. On se kyllä vaan niin jäätävän tehokasta viettää noita intensiiviviikonloppuja lajin ympärillä, kun yksittäisten treenien sijasta se on kokonaisuus, jossa opitaan tekemällä, katsomalla ja juttelemalla. Ja luonnollisesti huippukoutsien silmien alla.

Koko kauden eniten odotettu kouluttaja oli luonnollisesti mediohjaajalle Martina Klimešová ja Martinan treeniin päästiinkin heti lauantai-illan ratoksi. Sen verran myöhään tosin, että meinasi ilta kääntyä jo yöksi, kun Martinan aikataulut vähän repsotti tai niitä ei oikeastaan edes ollut. Niimpä meidän ryhmä pääsi tosi toimiin noin pari tuntia aikataulusta myöhässä, klo 22 lauantai-iltana. Silloin sitä on aikalailla parhaimmillaan, luonnollisesti - tosin tämä paljon parempi minulle, kuin esim. klo 7.

Mm-voittaja 2014

Martinan oma systeemi on ihan täysin päinvastainen siitä, mitä me noin niinkuin yleisesti ollaan täällä totuttu tekemään, joten aikalailla kaikki tungettiin sinne kuuluisalle epämukavuusalueelle näissä treeneissä. Koiratkin oli välillä aikamoisen kysymysmerkkejä, että mitäääääääää, ohjeitaaaaaaa! Mutta tärkein oppi ehkä tästä kaikesta on, että löydä ne omat vahvuudet ja pelaa niillä. Sillä mitä ne on, ei ole merkitystä, jos ne toimii just teillä koirakkona.

Martinan peruspilarit

• Katkeamaton kontakti. Ei siis mitään vastakääntöjä tms. vaan kokoajan pitää olla koiraan yhteys.
• Vahva esteosaaminen koiralla
• Jojo -periaate: energian siirto koiran ja ohjaajan välillä. Lukitaan jojona esteelle ja energia palautuu esteenjälkeen, kun koira tulee lähemmäks ohjaajaa: hypylle ei mennä kääntämään tiukasti.
• Käännöskäskyt. Martinalla on yhdeksän (9!!!) erilaista käännöskäskyä erilaisille suoritukselle, jotka vahvistavat koiran suoritusta muiden ohjeistuksien lisäksi.
• Martinan mallissa koiran on helpompi olla täydellinen ja oikea-aikainen agilityssä kuin ohjaajalla. 
• Kaikessa on kyse ajasta ja koiran laukoista. Sinäänsä ei ole väliä hyppääkö koira supertiukasti vai vähän flaikkaamalla, kunhan se on koiralle optimaalinen tyyli. Ja ohjaajan tehtävä on minimoida turhat laukat esteiden välissä, jotta koira tietää 2-3 estettä eteenpäin (tässä siis tulee noi ohjauskäsky ja ohjauskombot)
• Puomille on pysärit ja juoksukontaktit (taaksepäin menoissa pysäyttää)
• Kädet tekee suurimman osan ohjauksesta (!). Esim. pelkästä vastakädestä koira tietää tulla esteen sisäpuolelta.

Minulle tuli ainakin uutena infona, että Kiki on hyvin pehmeä koira, joka on varsinainen mielensäpahoittaja ja saattaa hupi loppua vaikka äkilliseen käsien läpsäytykseen. Niimpä Martina yrittää olla koiralle mahdollisimman reilu ja huolehtia siitä, että koiralla on riittävästi infoa tulevista esteistä, jotta koiruus voi itsevarmasti suoritttaa tehtävät.

Treeni tehtiin kahdessa osassa 1-15 & 14-30. Se mikä tuli vähän yllärinä oli koulutuksen tavoite: kaikki treenaa nimenomaan Martinan tyyliä, eikä ehkä mietitä mitkä osat olisi sopivia omaan settiin. Oli vähän vaikea saada koira ymmärtämään pelkkiä käsiä, kun aiemmin sen perusohjaus on rakennettu nimenomaan jalkoihin, liikkuvaan ohjaajaan ja rytmiin. Mutta toki me parhaamme yritettiin, ei se ihan yhtä ylvästä ollut kuin itse maailmanmestarin meno ylemmällä pätkällä :D

Vapaa tulkita radasta 

Mulle oli tosi vaikeeta olla liikkumatta ja kun kaikki ajatus piti laittaa omien askelien säästöön, sitä oli vähän skillsien äärirajoilla sitten muun kanssa. Koitin muistaa vatkata käsiä ja miettiä omia etäisyyksiä plus säilyttää kokoajan kontaktia koiraan. Harmillisesti kakkospäitkää ei ole videolla, jossa oltiin enemmän sitten omalla tontilla, kun sai liikkua ja sen yhteydessä oli helpompi sitten suorittaa näitä samoja periaatteita. 17-18 väliin sipastiin sokkari ja vastakädellä koira ohjattiin 18 sisäpuolelle ja siitä sulavasti valssi keinun suuntaan. Liikkeelle täbää, koira haltuun pituudelta vastakädellä ja painonsiirrolla lähetys hypylle 22 vippaustyylisesti. 24-25 väliin ehti sitten sokkarin ja pyöräytyksellä lähetys 26:lle. Loppupätkässä kontaktilta haltuun oikeella kädellä, siitä vaan heitto 28 ja loppusuora. 

Mielenkiintoista matskua siis! Ja ennenkaikkea se, että asiat voi tehdä niin monella tapaa. Kyse on vaan vähän siitä mikä sopii kenellekin ohjaajana ja koiralle. Minusta esim. tuo vastakäden merkkauksen opettaminen on ihan kutkuttava asia, jota luultavasti pohdiskelenkin tässä tulevaisuudessa. Sen lisäksi Martina palkkaa lähestulkoon aina treeneissä keinun etupalkalle vahvistaakseen eteenpäin fokusta myö sniissä kisatilanteissa, joissa lähdetäänkin taaksepäin. Niinjoo, ja palkka aina maahan. Siitä hän oli tosi tarkka ja halusikin toimia palkkaajana. Plus parempi esteosaaminen työn alle!

Suku on parasta

Päästiin lauantaina moikkaamaan koko apinalauman kera ihanaa pientä jalminisähikäistä, Oonaa. Oona on Javan ja Minnin pentueesta trikkineiti, johon on lurahtanut ekstravalkoista ja valloittavaa asennetta. Mukana ralleissa myös Oonan "isosisko" Inka.

Koko crew! Oona, Inka ja minun sirkus

Olenko vähän tomera!

Nipi kuittaa: kepit kuuluvat vanhimmalle

Kaksi apinaa löysi yhteisen harrastuksen

Koordinoiduin muuvein

Valssin lähivaihe

Täysin rauhallista

Osaan poseerata!

Koivumetsää vasten merle on vaan upea! Inka todistaa sen tässä.

Piippi. 1 vuotta. Missä välissä?!

Lauantain syntskäjuhlat!

Viime viikonloppuna meillä juhlittiin. Piippi nokkelo täytti kokonaista yhden vuoden ja kysymys kuuluukin, että miten se on mahdollista!? Vuosi sitten Satun pentulaatikkoon Kotkaan tupsahti hieno paketti Jalmineja, yksi merletyttö, yksi trikkipoika, yksi mustavalkoinen tyttö ja yksi mustavalkoinen uros. Tässä vaiheessa en siis tiennyt, että meillähän on yhden merlen mentävä paikka juuri tarjolla, mutta kahdeksan viikkoa myöhemmin ilmeisesti tiesin.

Kuva: Satu Airaksinen

Nimeähän sillä ei ollut pariin ekaan päivään, mutta sitten siitä tuli Iona. Nimen piti olla lyhyt ja ytimekäs ja sellainen, johon en ole aiemmin törmännyt. Sen piti kuvata pientä taskurakettia ja olla aksassa lausuttavissa. Io -nimeen olin aiemmin törmännyt taivaankappaleena (Jupiterin kuu) ja tykästynyt, sellaisenaan se oli vaan ehkä vähän poikamainen. Niimpä mieleen tuli "ioni", josta väänsin tyttöpäätteisen Ionan ja se oli siinä!

Tuli vähän kiire ottaa vakuutusta tälle ilmavalle 8,5 viikkoiselle....

Ei tullut mieleen googlailla sanaa ennen siihen päätymistä, mutta onneksi se nyt ei tarkoita sitten Suomen rajojen ulkopuolella mitään hanuria tai vastaavaa törkeyttä. Iona on myös ilokseni skottilainen nimi, joka tarkoittaa "blessed". Löytyy myös sen niminen saari Skotlannista, Englannin luoteisrannikolta. Siinäänsä toki hauskaa, että myös isänsä on indonesialainen saari :) Nimiä sille on siunaantunut toki matkan varrella niin montaa, että itsekään ei pysy perässä. Iona - Ipi - Piippi - Pepi - Apina jne. ja sen lisäksi talouden toisen hahmon innokkaasti käyttämä Örkki.

Virallinen 1-vee pose <3

Mikä persoona meitä onkaan ilahduttanut tässä viimeiset kymmenisen kuukautta! Piippi on täynnä energiaa kuin pieni ilmapallo, mutta siitä huolimatta konnuuksia meillä ei ole tehty. Suurin saavutus tuhmuuksien saralla lienee karvalankamattoon ilmestynyt pälvikalju, kun pieni otus keksi, että nykimällähän näitä langanpätkiä tästä saa irti vaikka millä mitalla. Tuolla energialla ja tekemisen tarmolla olisi voinut naperrella jotain muutakin, mutta hyvä näin! Hän tuhoaa omia leluja ja luita siis mielummin.

Perhefoto: Iskä, mummo, tähti itse ja veli

Piipillä on kestona hyvä päivä, täynnä "joie de vivre". Juuri sitä, mitä koirassani etsinkin. Se on osoittanut olevansa innokas töiden tekijä ja rakastaa naksuttelua, temppuja, yleistä apinointa, leikkimistä, leluja, syömistä, ihmisiä, juoksemista, viekussa nukkumista, rapsuttamista jne. Onhan hän on ehtinyt väläytellä osaamistaan varsin pätevänä tokokoirana ja viimeisimpänä lupaavana agilityeläimenä. Minut se  on ainakin hämmästyttänyt ihan täysin kyvyllään yleistää ja siihen nähden miten vähän sillä on tehty mitään aksaa alle vuotikkaana (lähinnä siis esteitä sheipattu ja leikitty kentällä), se on Maijun alkeiskurssilla osoittanut olevansa kyllä aikamoinen paketti. Koira, jolla ei ole aiemmin tehty neljää estettä enempää tekee yhdeksän esteen radan ihan täydellä raivolla, wow! Olen siis yhä enempi vakuuttuneempi, että pennut ei agilityä tarvitse, vaan mielummin temppuja, kropan hallintaa, esteisiin tutustumista ja oikean asenteen kaivamista oppimiseen ja yhdessä tekemiseen ja sen sellaista hassusttelua ja perustaitojen rakentamista. Vai mitä tuumaat seuraavista, neljäs ja viides kerta alkeistunnilla? Toki alkuun palkkailin sille just noita pikkupätkiä, että löytyy oikea ajatus ja sen jälkeen sit vaa baanataan!

My puppy Iona on her very first course training (soon 12 mths) 💕❤️ She is just amazing all the way as this was also her 4th time on the beginner's class. #shetlandsheepdog #sheltie #agilitytraining #agility #agilityshelties #agilityvideo #shetlanninlammaskoira

Video, jonka Satu Tuomela (@satutuomela) julkaisi 11. 02ta 2016 klo 9.32 PST

Juostako vai eikö juosta, kas siinäpä pulma! Osa II: Metodit

Edellinen juoksariteksti irroitti loistavia kommentteja ja sen lisäksi moni on tullut vielä asiasta juttelemaan ihan naamakkainkin, jes! Seuraavaksi kehiin siis osa kaksi, opetustyylit- ja tavat. odotan vähintään yhtä rönsyilevää keskustelua :)

Juoksarimetodeita ja -opetustyylejä tuntuu olevan aikamoinen kavalkadi ja haaste tuleekin sitten omalle otukselle sen sopivimman löytämisessä. Sen lisäksi taitava kouluttaja vielä osaa tulkita koiraansa niin, että ei tyydy orjallisesti vaan hakkaamaan päätä seinään, kun koirimo ei jotain tajua, vaan ottaa käyttöön ylähyllyltä plan B:n sulavasti blandaten. Muutenkin kouluttajalla tulee olla joko paksu kallo tai tukeva kypärä, koska pään seinään hakkaamiselta ei vaan voi välttyä tällä jännittävällä matkalla.

Koulutustavan valintaan vaikuttaa luonnollisesti myös moni muukin asia, kuin päätös siitä, että "haluan tehdä juuri näin". Ihan aina kun ei saa mitä haluaa, vaan sitä mitä on tarjolla.

Pohdittavia seikkoja 

• Käytettävissä olevat resurssit: Meillä kaikilla ei ole omaa agilitykenttää takapihalla, joten mitä on seuralla saatavilla (mattoa, lankkua, täysin säädettävät puomit, vähän säädettävät puomit, ei ollenkaan säädettävät puomit, irrotettavat rampit, tila, kontaktien kunto/pito, pääsy erilaisille puomeille jne.) 
• Käytettävissä oleva aika: milloin pitää olla ns. valmista? Miten usein mahdollista treenata oikealla puomilla, miten usein vaikkapa pihalla?
• Koiran ominaisuudet: ohjaajapehmeys/kovuus, virheiden sieto, kropan hallinta, kropan tietoisuus, taistelutahto, lelu/namipalkattava, luontainen ohjaaja vs. estefokus, kyky yleistää
• Koiran tausta: Tyhjä taulu vai uudelleenkoulutettava?
• Kriteerin määrittely: Selkeä kuva etukäteen "good enough" visiosta
• Käytettävissä oleva apu/koulutus: Tunteeko joku lähipiirista jonkun metodin, osaako opetttaa? Saako jostain läheltä ostettua koulutusta?
• Omat tavoitteet: Mihin juoksarin pitää riittää? 
• Resurssiuhraukset: Miten paljon aikaa, rahaa, hermoja ja mielenterveyttä voi laittaa likoon?
• Priorisointi: Mikä tärkeämpää, kisaaminen vai koiran kouluttaminen?
• Plan Ö: Selkeä suunnitelma "mitä jos" skenaariosta

Näillä pääsee jo lähtökuoppiin ja sitten se matka vasta alkaakin.

Perusduuni

Ennenkuin aloittaa puljaamaan noilla itse esteillä ja edes propseilla, lienee hyödyllistä nostaa esiin myös pohjatyön merkitys. Minullahan on olllut ilo ja onni työskennellä kahden hyvin eri lähtökohdasta startanneen juoksariprojektin kanssa ja mikään ei opeta niin paljon, kuin nämä kaksi vesseliä. Javan kanssa on tehty huomattavasti vähemmän pentuna esim. kropan hallintaa, täyden vauhdin juoksemista ihan kaverikoirien kanssa, temppuja, sheippaamista, tarjoamista, lelupalkkauksen opettamista jne. ja sen kyllä huomaa. Sen lisäksi olen itse panostanut ihan eri tavalla koiran liikkeen opetteluun ja näkemiseen: milloin se liikkuu täysiä, milloin ei, miten jalat menee, mikä on se täysi "extension" oman koiran liikkeessä, mikä vajaa jne. Piipin kanssa minulla on ollut siispä laajempi valikoima keinoja ja opetusmetodeja käytössä, kuin Javan ja luulisin, että ehkä lopputulokseenkin pääseminen sukkelampaa. Siitä tosin tässä vaiheessa on hyvin vaikea sanoa yhtään mitään :D

Metodeja juoksu-A:lle

Aloitetaan metodien pohdinta vaikkapa juoksu-A:sta, joka on verrattain yksinkertaisempi projekti. Miksi? Siksi, että A:lle riittää kun koira oppii "patternin", saman tavan suorittaa se joka kerta. Useimmalle tämä kaava on kaksi hittiä ylösmenolle, hallittu harjan ylitys ja kaksi hittiä alastulolle. Isot ja pitkät laukat lähtee menemään 1,5 ja pienet kolme. Tällä tavoin osutaan ylös-ja alasmenoon, vaikka koira teknisesti hyppäisi, eikä juokse. Vaikeutta toki tekee eri materiaalit ja lähestymiskulmat.

• Boksi
• Bumpperit
• Takaperinketjutus
• Kohdematto/target
• Länget

Metodeja juoksupuomille

Ja sitten se hauska osuus, puomi ja juosten! Puomit ovat eripituisia (10.8-11.4m vaihteluväli), ramppien kaltevuuskulma eri (korkeus 1,2-1,3), materiaalit erilaiset (toisessa pito huomattavasti parempi) ja se mikä pysyy, on kontaktialue 30cm x 90cm. Siihen on vaikeampi rakentaa yhtä kaavaa, jos koira ei osaa joko koota tai lyhentää laukkaa sen mukaan, miten tällä kertaa ollaan alastulolle tulossa. 

• Etupalkkaus, ns. Daisy Peelin menetelmä
• Läpijuoksutus ("luck, no luck")
• Silvia Trkmanin täyden vauhdin juokseminen
• Kohdematto/target
• Länget
• Bumpperit
• Kepin kierto
• Boksi

Sitten niitä kokemuksia, mietteitä, näkemyksiä! Osa III sisältää siis pohditaa lisempi näistä ja siihen luonnollisesti pieni keskustelu on aika bueno. Puuuttuuko listalta jotain metodeja? Entä etukäteen pohdittavia juttuja? Tai muuta olennaista metodin mietinnästä? Minkälaisia ajatuksia sinulla on ollut prosessia ennen, aikana, jälkeen?

Huippuagilityäkö-kä-hä?!

Hetki ennen finaalivetoja mm-karsinoinnoissa <3

Minua on vähän tökkinyt jokin ns. huippuagilityssä noin niinkuin omana tavoitteena. Kisoissa vedetään naama kireänä, ainut kelpaava lopputulos on voitto, loppuvuodesta mistään muusta kuin pisteistä ei enää puhutakaan, ainostaan nollaradasta muistetaan se koirakin palkata, hanskat tipahtaa heti ekaan virheeseen jne. Niin kauan kuin kisakaverina on eläin, minulla ei yksinkertaisesti ole tuollaiseen varaa. Meillä nämä perheenjäsenet tuottavat suurimman "arvonsa" siellä arjessa, eikä kisakentillä.

Q - When you achieved certain accomplishments (Having all your dogs qualify for World Championship, winning European Open with four, winning World Champ with two) were these specific goal you set for yourself?

A – No. I never set goals. I've seen way too many people stressed and under pressure to achieve their fancy goals. I don’t want to be under pressure, it’s just a stupid dog sport, so nothing to be stressing about. We do it just for fun, so we go out and have fun and play and we sometimes win and sometimes we learn, but we ALWAYS have fun.

Kuva: Ida Alexandersson

Samaan aikaan toki haluan treenata laadukkaasti, koska käsissäni on vallan lahjakas Herra Jalmari (ja toivottavasti joku päivä myös hänen höntsä tyttärensä... :), joka toden totta rrrrrakastaa agilityä. Sei rakasta voittamista, vaan sitä yhdessä tekemistä. Niimpä mun ykköstavoite on "olla koirani arvoinen ohjaaja", ei niinkään olla paras, nopein, hienoin ja maajoukkueessa ja mitä lienee. Toki kaikkea hienoa voi hyvinkin saavuttaa matkalla, mutta itsetarkoitus se ei ole.

Q - What do you think was the primary influencing factor for those achievements?

A – Right before I won my first World Championships, one of the spectators said to me: “All those people here are really good, because they really want to win and worked hard for it. But I think YOU will win, just because you don’t care and just play.” I think winning is much easier without winning in mind.

Nalpe on ihan samaa mieltä!

Luin tämän Silvia Trkmanin haastattelun ja siinähän se asia olikin ihan sanoiksi puettuna. Olen ollut paljon erilaisien henkisen valkun sessioiden piirissä ja tosi monissa ryhmäkeskusteluyhteyksissä tulee ilmi, että monella siellä paperissa pitää lukea 2016 tavoitteissa maajoukkuekarsintojen top10 paikka, kympin joukkoon sm-kisoissa jne. jne., vaikka resurssit, aika, kapasiteetti ei välttämättä ole ihan linjasssa. Lopputuloksena on herkästi menestymisen ja pärjäämisen pakkoa ja sitä myöten ahdistumista ja riittämättömyyden tunteita, ei sen ilmenemistä sivutuotteena. Unelmia ja tavoitteita toki pitää olla, minä olen vaan omani siirtänyt pehmeämpiin arvoihin.Voittaminen on paljon helpompaa, kun ei tarvitse miettiä voittamista, vaan voi keskittyä olennaiseen - omaan tekemiseen.

Q - What do you wish your students would take away most importantly from their lessons?

A – That making it all super fun for the dog is the most important part of it all.

Hauskuus jää monesti matkustajan rooliin, kun liika kilpailuvietti puskee pintaan. Minusta katsojanakin on valtavan  viihdyttävää katsoa aksaradalla paria, jolla on kivaa ja jotka todentotta nauttii yhdessätekemistä kuin sitten suu viivana väännetystä nollasta. Näitä koirakoita onneksi on ja siihen iloon menestyksestä on myös helppo yhtyä, kun onnistumisia pukkaa.

Q - Who inspires you and why?

Thinking new ideas :D

A – I don’t really follow anybody... I guess I’m still “go out, try and learn” type of a person. The reason I love agility so much is because there is still so much room for improvement, so I’m always on the hunt for ideas on how to make it even faster, more efficient, smoother. I guess my inspiration are failures – things that could still be better always inspire me to come up with new ideas.

Mene ja tee virheitä ja nauti siitä, että niistä voi oppia. Tällä hetkellä itsekin koitan panostaa siihen, että koiran livetessä hyllyradalle minun tehtäväni on yrittää jatkaa rataa sulavasti eteenpäin, koska se opettaa sitä loppuunasti taistelemista ja keskittymisen herpaantumisen estämistä myös niissä paikoissa, kun pystynkin pelastamaan jonkun tilanteen vielä nollaksi. Minusta olen epäonnistut,jos hanskat tipahtaa ja ajatus leviää ja koirakin huomaa, että mitähän tuo eukko sekoilee.

Q - What advice would you give people just starting to compete at agility trials?

A – Don't try to impress, don't try to be trendy or fancy. The only one you have to impress is your dog. So make sure you're super fun teammate to your dog in every trial, from first one on.

Kuva: Paula Häkkinen

Minusta se on valtavan hienosti sanottu, että "The only one you have to impress is your dog" ja niin totta. Minä haluan ainakin olla koirani mielestä huipputyyppi niin treeneissä kuin kisoissa. Eihän se aina ihan onnistu sata pinnaa, kun ihmisiä tässä vaan, mutta tavoitteena varsin kelpoinen. Huomasin tämän juuri viikonlopun FD-leirillä, kun lauantain eka treeni alkoi klo7, johon ei ollut rataa jaettu etukäteen saatesanoilla kuulette sitten paikan päällä, mitä tehdään. Ei oltu myöskään sanottu, että alkuun kaikkien koirien pitää olla lämpimänä, kun tehdään ekaksi ns. kisaveto ja sitten vasta järkässä treenit. Kisoissa jättäisin startin välistä, jos en ehdi lämmittelemään koiraa (ja itseäni) ja nyt jouduin käymään hyvin tiukkaa väänrtöä omassa päässä saanko 10 minsassa verkattua koiran vai jätetäänkö eka osuus välistä. No, en tosiaan oltu parhaimmillaan siinä ekassa vedossa ja tekeminen jokseenkin puolivillaista. Ero ratasuoritukseen, mihin sai tulla koira lämpättynä ja sitä myöten valmistautuneena oli ihan huikee. Harmi, kun minulla ei ole sitä ekaa vetoa ollenkaan videolla, niin olisin ihan julkisesti näyttänyt sen eron. Tässä kuitenkin jälkimmäinen:

Meillä siis tavoitellaan huippuagilityn sijasta hupiagilityä <3

(Lainaukset Silvia Trkmanin haastattelusta http://thatsmysuperdog.com/have-fun-with-your-dogs/)