19.3.2011

Nipa korkkasi kisauran

Ja suoraan rallytokon alokasluokasta, kun oon niin laiska, etten jaksaisi lähteä Porvooseen asti kelaamaan jonkun mölliluokan takia. Meidänhän piti päästä tulille jo helmikuussa Kirkkonummen kisoissa, mutta silloin Nipa päätti aloittaa juoksunsa ja jäi lähtemättä. Liekkö sitten tullut sille jännätys ja mennyt pupu pöksyyn ja hädissään sitten kehitteli vähän juoksuja.

Nipa rölleili sitten upeasti 94p. alokasluokassa ja näin ollen saaden kilpailukirjan korkattua hyväksytyllä tuloksella. Ainoat virheet tuli muutamasta vinosta asennosta, joista on syyttäminen ihan vaan hihnan toista päätä. Pitäisi vaan räpylänsä ojennuksessa, niin Natikin osaa istua juuri niinkuin on treenattu. Ja kolmonen otettiin istu-maahan-maasta liikkeelle -kyltiltä, kun Nipa ennakoi kyltille takaakiertoliikettä. Katsomon puolella oli jo henkeä pidätetty kannustusjoukkojen kesken, että muistaako ohjaaja uusia liikkeen ja muistihan se! Nyt Nati teki aivan upeat istu-maahan siirtymät ja hienon liikkeelle lähdön. Siitä olisi -10 napsahtanut, jos olisi uusinta unohtunut. Jännä juttu, että sitä ei kovin paljon käytetty hyödyksi, ainakaan mä en nähnyt yhtään koirakkoa, joka olisi suorituksensa uusinut.

Ei siis yhtään talutinvirhettä, haahuiluvirhettä tai ohjaajan megakämmiä, joten täytyy olla suoritukseensa tyytyväinen. Muutenkin joukkiomme sai upeita tuloksia kasaan, hyväksyttyjä suorituksia upeilla pisteillä ja jopa se yksi luokkanousu, onnea siis myös Hanna, Elina, Petra ja Sari! Kisat olivat hyvin järjestetetyt ja erityisen kiva oli se, että alokasluokka oli jaettu kahteen ryhmään ja ensimmäisen ryhmän lopuksi (oliko peräti reilu 20 koiraa per ryhmä) sai kisakirjat takaisin ja pääsi kotimatkalle. Tässähän ehtii siis puuhata vielä vaikka mitä lauantai-iltapäivänä, vaikka aamu aloitettiinkin Porvoonkin kautta! Hannalla oli videokamera messissä ja video löytyy täältä. Harmillisesti se näköjään alkaa vasta viidennen suorituksen lopusta, mutta pääsee siitä fiilikseen :D Kiitos kuvausryhmälle hetkien ikuistamisesta.

3 kommenttia:

  1. Onnea, onnea hienosta ralli-uran korkkauksesta hienoilla pisteillä!! Mitä sitä mölleilemään jos osaamistaso kerrran on tota luokkaa!! Hyvä te!! Videota ootellessa:)

    VastaaPoista
  2. Hieno aloitus teilläkin :D
    Mun oli tarkoitus tulla Andon kanssa, mutta pukkasi työvuoroa enkä saanut vaihdettua.

    VastaaPoista
  3. Onneks noita kisoja tulee, niin näkee taas Andoakin! Ja saadaan kaikki "tosi harvinaiset" bimerlet taas esiin, kun tarkoitus olis, että Jalmarikin starttais sitten kesäkuun kisoissa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)