5.4.2013

Üksitoista

Jennalta saapui yhdentoista mittainen haaste, joten otetaampa asiasta koppi ja samalla blogiin taas fyllinkiä :D

– Kerro 11 asiaa itsestäsi
– Vastaa haastajan 11 kysymykseen
– Keksi uudet 11 kysymystä
– Haasta 11 bloggaajaa
– Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät


11 asiaa

  1. Oikea ja vasen on mulle jostain syystä yhä huikean vaikea hahmottaa ja mun pitää ihan miettiä jokaikinen kerta noita termejä käytettäessä, että mitenkä se nyt menikään
  2. Musta ei tullut eläinlääkäriä, koska vastuuttomat ihmiset olisi saanut niin savut korvista, että saumattoman asiakaspalvelun tuottaminen sellaisena hetkenä olisi varsin haastavaa
  3. Nautin enemmän agilityssä siitä matkasta kuin päämäärästä. Jotenkin ne pienet oivallukset ja onnistuminen kouluttajana antaa enemmän kuin huikeat menestykset. Toki ne tietyt tavoitteet ohjaa harjoittelun suuntaa, mutta ei ole itsetarkoitus.
  4. Minun elämääni kuvaa hyvin hallittu kaaos kaikessa tekemisessä ja sata asiaa luonnollisesti aina samaan aikaan tulilla. Jos pääsee jotain unohtumaan, niin en sitten tee sitä tahalteen :D
  5. Voisin vaihtaa veden skumppaan. Vaikea kuvitella hetkeä, johon se ei sopisi.
  6. Siihen kyytipojaksi vielä sushia, niin voisin lähestulkoon kehrätä.
  7. Mua riepoo aivan suunnattomasti "minäminä" ihmiset. Sellaisille suosittelen jotain ihmisen mentävää vakuumipalloa pysyväksi sijoituspaikaksi.
  8. Rinkkareissaaminen on ihan huikeaa! Ne rahat mitä koirat ei käytä tai ei lainaa lyhennetä menee sulavasti matkakassaan odottamaan tuhlausta rajojen ulkopuolella. 
  9. Se harmittaa, että ei nähdä kavereita niin paljon kuin oikeasti haluaisi ja pitäisi
  10. Aamulenkkivastuu koirista on puoliskolla 
  11. Aivolepona nyherrän noita omia geelikynsiä kuosiinsa. Ah sitä dimagien ja glitterin määrää!

11 vastausta


1. Koska viimeksi olet saanut hävetä?

Tämähän sattui. Juuri tällä viikolla viimeeksi tuossa töiden jälkeen koiria lenkille lähtiessä näppärästi kasasin laumani tien reunaan auton tullessa vastaan ja luonnollisesti siihen varjoisaan puoleen vain löytääkseni hanurini tutkimasta maan vetovoimaa. Se oli jotenkin niin tyylikäs liukastuminen lauman kanssa, kun Snipin mielestä just siihen reunaan ei jaksaisi tulla. Autokin veti siinä liinat kiinni ja oikein ryömi ohitse,  kun ei uskonut, että kertalipat riittää jopa minulle. Sen lisäksi kyseisellä viikolla autopesulalinjasto on mennyt jumiin juuri omalla vuorolla (ja takana oleva jono on varmaan hajoillut ihan satasella, että saamarin naiskuski, ku ei osaa ees pesulaa käyttää ;) ja tähän päälle vielä treenivuorosekoilu tehtyjen vaihtarien kanssa. En tiedä hävettääkö minua nyt tämä sohlaaminen varsinaisesti, mutta vähän sellain *facepalm* -meininki kuitenkin :D

2. Miten olet eksynyt koiraharrastuksen pariin?


Mikä nyt sitten on koiraharrastusta, mutta varmaan kotona osaavat kyllä kertoa mistä lähtien kirjasto on tyhjennetty koiraopuksista ja jaksettu ränkyttää koiran hankintaa siihen pisteeseen, että '93 taloon tassutteli ensimmäinen karvanaamari ;) Siitä lähtien on sitten koiran koulutusta ja pääkopan sisältöä opiskeltu suurella mielenkiinnolla. Muut koiraharrasteet on sitten ihan Jalmarin vika, ku se on niin kovin menevän sorttinen työnarkomaani :)


Nakkiakin naurattaa
3. Jännittävintä, mitä olet kokenut?

Track in trees Vilnassa (parhaimmillaan köysissä roikkumista 15 metrissä pitkin puiden latvoja vain omilla varmistusköysillä), torakanmetsästys ennen nukkumaanmenoa Thaimaassa, täpötäyden bussin ovettomassa oviaukossa roikkumista Meksikossa... onhan näitä.

4. Mikä saa sinut ylittämään itsesi?


Aito palo ja halu kohti päämäärää. Kaiuskin totesi mun koiraharrastuksesta jossain vaiheessa, et jos joku junnu pelais lätkää tolla palolla lajia kohtaan, ni se olis niin änärissä.

5. Mikä tekee sinut onnelliseksi?


Näin kun ikää tulee, niin kummasti sitä huomaa yhä pienempiä asioita, joista tulee kovin onnelliseksi. Koiramaisia esimerkkejä vaikkapa Javan tapa kiepsahtaa kainaloon joka ikinen ilta samalla tavalla, Snipin hassu oravanbongausilme, Jalmarin katse agiradalla starttilupaa odottaessa. Tällä hetkellä pelkästään tuo lisääntyvä valon määrä tekee onnelliseksi ja etenkin lähestyvä kesä! 

6. Isoin saavutuksesi?


Tykkään aika paljon mun elämästä tällä hetkellä, että on fasiliteetit kunnossa. On ihana rakas perhe kaksine karvanaamoineen (ja se kolmaski vähän karvanaama ;), kiva kämppä, KTM -paperit, vakkariduuni, ihania kavereita, kiva harrastus jne.
7. Onko sinulla pentukuumetta?


Pentukurssia ei pitäisi kouluttaa, jos ei ole immuuni shelttivauvoille, mutta sen mogan taas tein ;) Pentukuume on pysynyt hyvin taka-alalla tuon pilkullisen ikipennun takia, mutta realiteetti on, että sekin täyttää jo neljä syksyllä. Järki pitää vielä tovin pentukuumeen loitolla, jos muu ei auta :)


Nyt jokainen toistaa perässä "HYI EN HALUA"


8. Mitä aiot tänään tehdä?


Koska kävin jo aamulla hallilla ennen töihin tuloa, tänään meinasin aika paljon laiskotella perjantain kunniaksi. Käydään pitkällä lenkillä otusten kanssa, siivoillaan, pari lasia viiniä... 

9. Kuinka iloinen olet asteikolla 1-10?


Ainakin ysi!

10. Miten päädyit koiraan / koiriisi? Miten ne päätyivät sinulle?


Voi Snipi! Pentua etsin ja monelta kasvattajalta tulikin tosi kiinnostuneet vastaukset tulevista pentueista. Yksi sitten kertoi, että hänellä olisi myös kaksi vähän vanhempaa etsimässä sijoituskotia. Vaikka sanoinkin, että ihan vaan pentua kyllä ollaan ottamassa, mutta pitäähän Kaiuksen päästä tutustumaan rotuun, joten voidaanko tulla kylään? Ja siellä oli sitten Snipi reilu 1vee juoksentelemassa tukkaputkella pallon perässä ja se piti ihan napata sylkkyyn, että näki minkälainen naama sillä on, ku meno oli niin kova <3


Natiainen ekaa päivää meillä

Kävi siis klassiset, kun lähdettiin "ihan vaan kattomaan" ja kotiin tultiinkin kahden sijaan kolmestaan, kun Nati lähti siltä istumalta sitten meille koeajoon. Oltiin siis lähdössä kuukauden reilille silloin, niin ehdittiin vaan viikko koiraa siinä pitää muutenkin ennen sitä. Reilin jälkeen käytiin hakemassa sitten pikkumusta uudelleen ja tällä kertaa pysyvästi kotiin. 

Koska Snii oli sijoitusmallia, tilaukseen laitettiin sininen tyttö. No, Snipi sanoi, että tälläisen tein ja maailmaan putkahti hassu merirosvosilmälappuinen bimerle poika. Kovasti sitä alkuun sanottiin, että harmi kun ei kotiin nyt tule Nati junioria, ku väärää sukupuolta, mutta Jalmari pieni karvatassu päätti toisin. Tomerasti se hivuttautui sydämiin mahtavalla menevällä luonteellaan ja niin se päättäväisyys narttuduosta mureni pienen pilkullisen muuttaessa äitin tykö. Ja kertaakaan ei ole tarvinnut katua kumpaakaan "impulssiostosta" <3 


Miten tälläiselle sanotaan ei, kun hän oli päättänyt, että sininen on poikien väri!? 

11. Äkkipikainen vai pitkään asioita harkitseva?


Ei täällä mitään mietitä, ko kuluu aivosolut sellasesta ;)

11 kysymystä

  1. Jos koirasi olisi ihminen, minkä ammatin edustaja se olisi?
  2. Paras asia koirassasi(/issasi)?
  3. Jos saisit sanoa vaan yhden vinkin aloittelevalle koiraharrastajalle, mikä se olisi?
  4. Mitä ikkunasta näkyy?
  5. Turhin koiralle opettamasi temppu?
  6. Kaivahan esiin parhaiten onnistunein ottamasi valokuva
  7. Minimivaatimuksesi pentueelle, jotta alkaa kiinnostamaan?
  8. Mikä on viimeeksi kaduttanut?
  9. Suosittele yksi leffa
  10. Mikä nauratti viimeeksi?
  11. Jos saat kolme toivomusta vihreältä kääpiöleprikonilta, niin mitäpä toivot?

11 haastetta

Randomointisaattori valitsi blogilistalta seuraavat onnelliset voittajat:
  1. Heli + sheltit incl. soopeli mustin merkein
  2. Satu + typsyt
  3. Sari + Ram&Nef
  4. Hanna + trio Madezen
  5. Tiina + N-tytskät
  6. Jenni + paimenpojat
  7. Hanna + poijjaat
  8. Satu + Savuiset Sumut
  9. Nadja + lauma
  10. Saija + Villahyrrät
  11. Ja tämä slotti on varattu kaikile niille, jotka haluavat ihan vapaaehtoisesti jobiin tarttua :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)