Agilityä huipulta ja sen vierestä

Nalpe kattoo streamia vähän lähempää. Mun piti vaan muistuttaa, että herra vois olla ruudun toisella puolella mikäli rimat ei olis lennelleet karsionnoissa :D

Mitä isot ensin, sitä pienet perässä?

Viikonloppuna kisattiin pohjoismaiden mestaruuksista Turkkusessa ja pitihän se nyt hyvänen aika paikan päälle raahautua, kun kerrankin taas nämä geimit jopa tällä puolella Itämerta. Alkuperäisen sunnitelman mukaisesti minun piti tosin olla parisataa kilsaa pohjoisempana, mutta koska Tuusulan kisojen aikataulut olivatkin keikauttaneet medit viimeiseksi, näin näppärästi vapautui yksi sunn untai agilitylle.

Niimpä Allun kanssa startattiin retkiryhmä erittäin epäeettiseen aikaan klo 7 Vantaalta. Tosin onneksi varsin nopeasti tuo matka taittuu motaria pitkin ja oltiinkin täysin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti klo 8:25 Liedossa, joka kyllä kannatti, kun saatiin hurrata, jännittää ja taputtaa ihan koko rahalla. Kyllähän nyt yhden sunnuntain voi huippuaksalle uhrata! Oli kyllä kiva nähdä tuttujen lisäksi pohjoismaista läpileikkausta mitä lajille kuuluu ja parasta ehkä tajuta sekin, että eipä olisi Nalpen kanssa tarvinnut noissa geimeissä läsnäoloaan anteeksi pyydellä. Turkissilakka olisi sujahtanut porukkaan vallan luontevasti.

Pohja oli vaan valitettavan liukas. Aiemmin ATT:lla kisatessa en ole moista huomannut, mutta näköjään vähänappulaisella kengällä sopivasti painopisteen ollessa takana sai hakea pitoa ihan tosissaan. Näytti kumirouhe olevan ruohosta irti ja se kasaantui sitten läjiksi käännöspaikkoihin. Kurja juttu, onneksi koirilla ei ollut sentään pito-ongelmia. Toinen pointti oli kontaktivirheiden jäätävä määrä. Siellä oli opetettuja juoksareita ja "juoksareita" sekä hyviä että epäonnisia pysäreitä. Turhia vitosia siis, kun sivuirrotukset ja ansaesteet edessä oli aikamoisen pahoja kaikissa kokoluokissa. Myös keinulla oli vähän vaihtelevaa kontaktituomarointia, kun samanlainen rajatapaussuoritus oli välillä vitonen ja välillä ihan jees. Lisäksi takaaleikkausten käyttöä välteltiin pienemmikssä kokoluokissa erityisen runsaasti ajoittain, vaikka sillä olisi sen "voittavan linjan" saanut helposti.

Sekin ajatus konkretisoitui, että noihin kehiin haluaa ehdottomasti itsekin! Sitä vaan en tiedä onko se tämän koiran, sitä seuraavan tai ties kuinka monennen kanssa, koska kyse ei ole siitä, että "mä haluuuuun" vaan siitä, että ollaan valmiita. Näkisin, että pakolla vääntämällä nykyisellä systeemillä kympin sakkiin pääseminen on karsinnoissa vallan mahdollista, mutta totuus on ainakin omalla kohdalla se, että mielummin vedän täysiä ja opitaan virheistä kuin lähtisin käsijarru päällä varmistelemaan. Siinä vaiheessa kun meidän lujaa pitää rimat ja kontaktit, ni avot, silloin voin lähteä hyvillä mielin isompiin ympyröihin :)

Kuva: Sanna Piironen

Sitä odotellessa olemme käyneet parit kisat kirmaamassa ihan vaan pientä tatsia hakien. IHAHilta yksi kolmossija hyppäriltä siitäkin huolimatta, että Nalpella oli takakaarteessa pieniä pito-ongelmia ja joutui vähän hakemaan hyppyjä ja JAU:n perinteikkäissä elokuun geimeissä kolmossija niin ikään, vaikka kontaktilla sain odotella herra Hässäkän tassuja maahan asti sen verran pitkään, että olisin eväät ehtinyt syödä. Hyppärillä liideltiinkin sitten aika näyttävään voittoon radalla, josta olen itseasiassa aikamoisen tyytyväinen. Sieltä ei monesta paikkaa olisi enää saanut nipistettyä aikaa pois, kun ohjaus oli mukavasti ajoissa ja koira toimi valtavan hyvin (kerran se vilkaisi minua radalla, joten siitä sais muutaman kymmenyksen kyllä :D).

Näitkö, otin kontaktin? Kuva: Ida Alexandersson

Satu ystävällisesti kuvasi, joten tässäpä siis JAU:n voittohyppäri viime viikonlopulta. Kiitos kuvaajalle!

Paavo Pesusieni pannalla ei voi hävitä :D

Se kyllä toimii aika kivatsusti näin lomaperunamoodissa, vaikka treenejä ei ole viiden viikon latauksen jälkeen kovin montaa. Pari kertaa päästy Jaanan treeneihin ja yhden tuurauksen sain ostettua Juhalle, jossa oli kyllä niin Jalmarin baana. Siellä sai todellakin vetää lujaa ja kääntyä ohjaajan lähellä ja kaukaa ja sehän sopi Nalperolle erityisen hyvin. Välillä se tosin irtoili vähän vallattomasti, eikä sitä kiinnostanut mun huutelot tai pysähtymiset, kun "meninjo!", mut sei kyllä sheltin kanssa haittaa. Mielummin meno maistuu, kun on maistumatta. Niin ja arvokisanollien suhteen tilanne on varsin kiva jo näin elokuussa uusien kriteerienkin kanssa. Tuplanollia on jo kaksin kappalein, voitto löytyy ja irtonollista ollaan vaille enää yhtä aginollaa, johon uskoisin tässä tulevan kauden aikana meidän pystyvän ehkä just ja just.

Peräsin pystyssä, ni kepeillekin löytyy täydellinen rytmi! Kuva: Ida Alexandersson