Mummokoiran sterilaatio ja toipuminen

Nati sai sterkka-ajan sillä siunaamalla sekuntilla, ko Piippi aloitti juoksunsa ja meillä oli täällä sellaista tyttörakkausrallia, että siihen taisi mennä jopa enemmän hermot kuin Javan intoiluun tärppipäivinä. Se on muutenkin kyllä pitänyt sterkata, kun kahdet juoksut ja yksi asioiden päälle ymmärtävä uros on ihan liian kompleksinen yhdistelmä ainakin minun makuun. Ja toisaalta taas kun on kokemusta myös kohtutulehdukseen sairastuneesta Minni -japsista, jolla ei hengenlähtökään ollut kovin kaukana siinä tilanteessa, niin huomattavasti pienempi vaiva hoitaa etukäteen. Asiasta ei näköjään mitenkään ylenpalttisesti ole blogimatskua, joten avataampa meidän kokemusta vähän lähemmin.

Siis mikää? Mihi operaatioon? Heitä nyt vaan sitä palloa!

Selvittelin aika paljon paikkoja ja toimenpiteiden eroja ja lopun kädessä paikaksi valikoitui Eläinlääkäriasema Askel Tuusulassa. Tähystys olisi ollut ihan käypänen vaihtoehto, mutta tämä koira taitaa kokonsa puolesta olla aikalailla rajoilla noin niinko haavojen mitassa tavasta riippumatta, joten se ei tuonut kustannuksensa verran lisäarvoa. Yli kymppikiloisen, etenkin harrastuskoiran kyllä tähystykseen veisin pienempien kudosvaurioiden ja nopeamman paranemisen takia.

Perinteistä sterkkaa tehdään joka niemessä ja notkelmassa, mutta inhalaatioanestesiaa eivät kovin monet paikat tarjoa: isommat paikat ja sitten tämä pikkuasema. Nukutus on mielestäni aina kuitenkin sen verran iso riski, että mielummin haluan koiran olevan asiallisesti monitoroitu ja mikäli jotain komplikaatioita ilmenee, sille voidaan jotain tehdä. Kolmas tekijä oli saatavilla olevat ajat ja tässä Askel otti kyllä pisteet kotiin: toimipaikka, kun on auki työssäkäyviä ajatellen 14-20 ja mitään iltalisää ei esim. veloiteta. Minulle kelpasi enemmän kuin hyvin klo 18 sterkka-aika, niin ehtii työpäivän sutaista huolella ensin.

Lisämaustetta reissuun saatiin omistajan jäätävästä kuumeen jälkitaudista, kun lähti ihan totaalisesti ääni. Siinä sitten ensimmäistä kertaa uuteen paikkaan jo perustietoja täyttämään pihisevällä soundilla, jea! Varustauduin siispä lippulappusilla huolella välttääkseni puhumisyrittelyt ja aikamoisen äkkiä siellä eläinlääkärilläkin totesivat, että nyökkää tai pudista päätä, ok :D Ja vastaanottohuoneessakin juoksutettiin iso kuppi teetä siinä, kun odottelin Natin rauhoituksen vaikuttamista. Uninen Nippe tultiin hakemaan toimenpiteesen ja luvattiin ilmoitella tekstarilla, kun otus haettavissa vajaan parin tunnin kuluttua.

Sieltä tulikin viestiä jo hyvissä ajoin ennen kasia, joten kiiruhdin potilasta hakemaan kotiin. Sieltähän se Nati tupsutteli kävellä jo omin jaloin takahuoneesta hoitajan kanssa, joten yllättävän pirteä toipilas meillä oli jo tässä vaiheessa! Eläinlääkäri tuli vielä sanomaan, että olipa hyvä, että toin koiran nyt sterkkaan: siellä olisi jo seuraavien juoksujen jälkeen voitu hoitaa kohtutulehduspotilasta :o Munasarjojen lisäksi sieltä lähti siis kohtu, jossa oli jo muutoksia. Lompakko keveni 425e.

Ei nukuta yh-tään!

Olin jotenkin odottanut, että haen opiaattipäissään olevan piippaavan koirahahmon, joka enemmän pihalla kuin alkutalven lumiukko. Mutta sitä vastoin siellähän olikin oikein skarppi pikkumusta, jonka kanssa päästiin kotiin 20:15 ja puolen ysin jälkeen se oli jo kerjäämässä keittiössä ruokaa. Ruuan antaminen oli leikkausiltana kielletty tukehtumisriskin vuoksi, mutta annoin sitten samalla pienelle piimää kuppiin, ko muillekki ruokaa. Ja kyllä, teki kauppansa! Siitä Nati kävi sitten nukkumaan loppuillaksi ja reippaasti halusi vielä pissille ennenkuin lähdettiin sitten yöunille koko poppoo. Yön se nukkui ihan putkeen aamuun asti ilman yhden yhtä piippausta tai levottomuutta. Tähänkin kun olin varautunut linnoittautumalla Natin kanssa vierashuoneeseen yöksi, mutta ihan turhaan!

Henkilökuntaa!!

Litalginiä oli leikkausillaksi ja seuraavaksi aamuksi, josta seuraavat 3-5 päivää Metacamilla. Kun missään vaiheessa koira ei ole ollut kipeän tai levottomanoloinen näin viikon kuluttua leikkauksesta, lopetin kolmen päivän jälkeen myös Metacamin. Yhden yhtä piippausta tai mitään muutakaan ääntelyä ei olla kuultu, kertaakaan se ei ole ollut haavasta kiinnostunut ja haava on muutenkin todella siisti. Siinä on ilmeisesti jotkut ihonalaiset sulavat tikit, joten katoavat sinne ihan itsekseen.

-27, ei haittaa!

Enemmän työtä on tosiaan ollut pienen pässinpään staattisena pitämisenä, kun kaksi viikkoa pitäisi elellä rauhallisesti ja sitten saa päästellä entiseen malliin. Sängyille ja sohville se on ihan itse pyrkinyt jo pari päivää ja sen olen antanut tehdä ko ei vaan pysty kaikkea estämään tässäkään talossa. Työpäivien ajan Nati saa olla makkarissa portin takana, ettei meno mene ihan mahdottomaksi näiden muiden kanssa riehuessa. Pienillä remmilenkeillä se on ollut mukana jo kolmannesta päivästä eteenpäin, tosin haasteena oli vähän nämä jäätävät pakkaset. Onneksi on takkia, tossua ja vielä tuubihuivia paljaan masun peitoksi, niin mielellään tuo on lenkillä kävellytkin.

Haavansuojaukseen heitetään lopuksi vielä asustevinkki. Meille ei siis tullut mitään kauluria eläinlääkäristä mukaan (eikä myöskään haavan päälle ollut laitettu mitään liimalappua, joten sai siis vapaasti ilmaa) ja kun en sellaista omista, piti huudella some apuun. Ihanat kaverit lainasi meille normikaulurin ja puhallettavan, mikäli tarvetta tulee, mutta meidän onneksi ei ole tarvinnut.

1. Kävin investoimassa Lindexin -50% rekistä lasten yöasubodyn kuudella eurolla. Natin kropan pituus on jotain nelisenkymmentä senttiä, joten nappasin siis koon 86.

2. Sakset esiin ja nipsnaps lahkeet & hihat lyhyeksi

3. Puku päälle ja universumin suloisin potilas Saarinen on valmis!

Tämähän on vallan näpskä asu, kun nepparit on selän päällä ja jatkuvat jalkoihin asti, niin ei tarvitse edes häntäkoloa leikellä. Hyvin pysyy päällä ja varmasti mukavampi, kuin yksikään kauluri. Kaikenkaikkiaan siis kokemus on ollut yllättävänkin helppo ja viikko menee nopsaan, niin pääsee Nippe taas pikkuhiljaa vapaana kirmaamaan. Ylipäätään luulen, että tuo inhalaatioanestesia tekee koiralle nukutusta vähemmän sekaisen kokemuksen ja helpottaa aika paljon tätä jälkihoitoa. Suosittelen siis sellaisen paikan valintaa, jossa maksaa vähän ekstraa valvotusta nukutuksesta.

Ei menny niinku Strömsöössä

Vaikka miten toivottiin terveempää starttia tähän vuoteen, pyyntö ei ilmeisesti päässyt ihan perille saakka. Jälkitauti hyökkäsi sitten uudenvuoden tienoilla vallan iloisesti kylään sen ihmeempiä kyselemättä ja siinähän se onkin vuoden eka viikko mennyt jo hyvinkin omalla painollaan. Uskaltaako tässä nyt enää mitään toivoakaan, jos tulos on ihan päinvastainen...

Uusivuosi meni meillä vallan rennoissa merkeissä. Pässikkäät kun ei paikallisesta sotatilasta ole moksiskaan ja sukuhistorian oletuksella luotin myös siihen, että Piippikään ei asiaa noteraa. Siinä sentään olin oikeassa! Meillä siis paukkui aikalailla ympärillä, mutta koirat puuhaili omiaan sisällä tai vetelivät zetoria.

Käytin lauman Hakunilan pelloilla pitkällä lenkillä ja pikatreeneissä aattoiltapäivänä, ja heitin niille vielä possun sääriluut imeksittäväksi viihteeksi illan ratoksi. Piippi halusi ysin maissa pihapissille ja mietin siinä mennäänkö vai ei, mutta koska neiti niin pontevasti sinne vinkui, niin pakkohan se. Siinähän ne sitten kävi paukkeesta ja ryskeestä huolimatta kylmän viileästi pisulla koko jengi kiinnittämättä mitään huomiota ympäristöön ja töpsytteli sisälle kiltisti. Onni on kolme paukkeenkestävää karvakaveria <3

Siitä eteenpäin alkoikin sitten kipparin vedon hyytyminen, mutta lauantaille oli jo etukäteen järkätty hakutreenit, joihon mentiin kärsään asti topattuna. Minusta nämä kaikki itsenäisyyttä ja itseluottamusta vahvistavat lajit on pennulle (ja vähän vanhemmillekin) valtavan hyviä, joten olikin mahtista, että Jenni lähti ilomielin treenejä vetämään. Paikalla meitä oli Jennin lauman ja Novan pikkuveljen lisäksi Helin poppoosta Kiki ja Bea ja "jalmineista" mukaan uskaltautunut Katja Elmon kanssa ja minulta Java + Piippi.

"Tuolla se on, huomasitko?!" Tuumiksii Elmo

Ensin tehtiin vieraanihmisen hajunnostoa, kun maalimies oli ojassa ja koirien kanssa käveltiin ohi ihan niinkuin lenkkiasetelmissa. Java pysähtyi tuijottamaan ojassa olevaa maalimiestä, ajatteli sen olevan ihan ok ja jatkoi vaan merkkailuuaan päätehtävänä :D Palattiin takaisin ja se tuumasi, että no hitsi olisitte heti sanonut, että sille pitää jotain tehdä ja kävi hakemassa namit. Piipin nenä oli alkuun myös ihan muissa asioissa varattuna ja kun se hogasi piilossa kuusenkätkössä pötköttävän maalimiehen, toinen otti hirveen rygärihaukut, että mitä hitsiä ja seisoi siinä vieressä haukkumassa. Minua vähän nauratti, että ei ihmeisesti jää haukkuilmaisusta kiinni... Maalimiehen piti pientä pipanaa puhutella, niin kävi namit hakemassa pois. 

Herkkusia tiedossa, kannattaa olla skarppina!

Elmo kipaisee varsin reippaasti maalimiehen piilolle

Tämä laji nimenomaan on pukeutumiskysymys

Toinen treeni oli sitten maalimiehen näkölähtöjä, ja molemmat oli heti jo paremmin kartalla, että aajoo tätä. Javalle tuttua huttua, joten se ampaisi samantien piilon etsintään ja Piippi teki saman perässä. Ekassa se mietti pitääkö kuoppaan asti mennä, mut tokassa tepasteli häntä soirona kuoppaan asti namin hakuun. Hyvät treenit kyllä laumalle ja toivottavasti tällä poppoolla lähdetään uudemmankin kerran hakuhommiin! Katsotaan, jos kelien salliessa pääsisi raunioille tekemään samaa. Suurkiitos Jennille treenien vedosta ja kivalle treenipoppoolle iso peukku :)

Työt paketissa ja hupi voi alkaa, vai mitä Bea & Kick

Loppuvuoden suuria kohokohtia päästiin myös juhlistamaan valiokuvauksilla. Jalmarin ensimmäisestä pentueesta ihana Elmo poika urakoi kipparinsa kanssa upeasti hyppyvalion arvon nappaamalla viimeisen SERT-H:nsä isoissa JAU:n kisoissa kolmospallin kera ja luonnollisesti iskä tarjoaa kuvamuistot. Saatiinkin jotenkin tunnelmaltaan niin oivallinen talvikuva Elmosta hienon valioruusukkeensa kanssa, paljon onnea siis vielä kerran Katja & Elmo!

FI AVA-H Käpylaakson Elmo

Tässä välissä Iona on ehtinyt tosiaan juosta ekat juoksunsa, aloittaa Trkmanin onlinejuoksarikurssilla (josta myöhemmin lisempi), hölmöillä ja olla vallan nätti. Vai mitä tykkäät, 10,5kk koirantaimi:

Erikoinen joulukuu

Johan onkin ollut eriskummallinen joulukuu meidän koirarintamalla.  Ensin Piippi sai kennelyskän marraskuussa, joka ei onneksi ollut mitenkään ärhäkkää sorttimenttia eikä myöskään tarttunut noihin vanhempiin. Karenssin jälkeen Java pääsi pitkästä aikaa seuran arvokisaryhmän treeneihin (sielläkin jo treenikamut vitsaili, et ai teitäkin näkee, kun karenssien lisäksi työesteet ja kipparin jalkaongelmat ovat rajoittaneet osallistumista) ja nelosfidarille (jej!).

Sitten kippari sai jäätävän taudin, joka hyydytti sohvan pohjalle useammaksi päiväksi tekemään kuolemaa. En edes muista millon viimeeksi olisi ollut kuumetta, mutta nyt oli koko kattaus ja siinä ei sitten tosiaan muuta tehty kuin nukuttu. Toipuminen otti myöskin aikamoisen siivun, kun jo pelkkä kävely pisti hengästyttämään ja mietin pitkään uskallanko edes mennä KAT:in kisoihin 20.12. No, olin luvannut Herra Jalmaria käydä näyttämässä mahdollisille tuleville pennun omistajille, joten raahauduin paikalle.

Fiksua tai ei, kisasuoritukset itsessään oli kyllä niin alavireisiä, kun omat reaktiot on täysin puolitehoisia ja ohjaaminen myös sen sekuntin jälkijunassa. Koira suoriutui siitä huolimatta oikein kivasti ja sillä oli vallan mukavaa, vaikkei kuski nyt mitenkään loistanut.  Koskaan ole oikeasti ollut noin kuolemaa tekemässä yhden radan jälkeen, mutta hengissä selvittiin tästäkin koettelemuksesta. Eerika oli ystävällisesti kuvannut ekan baanan, jossa tämä ongelma on varsin ilmeinen - Nalperolla on silti hauskaa :) Taisi muutenkin olla vähän ajatukset hajallaan, kun mulla oli auton ovet selällään parkkiksella ja rataantutustumisesta kadoksissa, niin että piti perään soitella ja minä aina jossain väärässä paikassa ja ja. Kiitos siis teille ihanille ihmisille mun jeesaamisesta, ko soiteltiin perään ja tultiin hakemaan ja sain koirat jättää parkkiin jne.!

Jos ei tässä vielä kaikki, niin Piippi aloitti vielä juoksut 10kk kunniaksi! Voi hyvän tähären.... Onneksi itse juoksu ei meillä aiheuta pientä asian huomiointia kummallisempaa, mutta joulun pyhiksi ajoitetut tärpit ei todellakaan jää Javalta huomaamatta. Siinä sitä sitten pelattiin koira-Tetristä eri huoneilla ja osoitteilla ja kokoonpanoilla. Tänään teh Päivät ovat nyt ohi, joten toivottavasti tästä alkaa paluu normiarkeen. Toivomme siis vähän vähemmän tapahtumarikasta ensi vuotta ja josko sitä pääsis ihan lajinkin pariin!

Sen verran joulukuussa ehdittiin aksaa treenata Fidarin lisäksi (josta pitäisi taas videot purkaa seuraavassa postauksessa), kun sain Nalpelle joulun alle tuurauksen Jennalle ja myös eilen onnekkaasti saimme mennä tuuraushommiin Sannin silmien alle. Siinäpä Javalle joululahjaa! Pienellä tukkaeläimellä oli niin kivaa ja erityisesti jäi mieleen sairaan hyvät puomit, josta avokulmaan kepeille. Eilen oli omat koordinaatit vähän hukassa ja esteitä tupsahteli kuskin eteen mitä kummallisemmista paikoista, mutta hienostipa koira siitä huolimatta suoritti rataa, vaikka ohjeistus oli vähän puutteellista ajoittain. Sen minkä kuski sählää, koiran kokemus korjaa sanon minä :D

Kolmikon joulutervehdys

Iiiiihanaa joulunaikaa <3 Kiireinen syksy loppuu tänään.

Haistelua.

Vai haastelua? Kiitämme Paimenlauma :)

Kuinka hoidat koirasi turkkia?

Speltti on kyllä maailman helpoin tällä saralla tukan määrään nähden! En juuri mitenkään siis :) Pestään pari kertaa vuoteen kunnolla ja harjataan kynsiä leikatessa Roger Paralla erityisesti korvahapsut, kauluri ja pussihousut. Tadah!

Missä sinulla olisi parantamisen varaa koiranpitoa ajatellen?

Ajan rajallisuus on ehkä se ensimmäisenä mieleentuleva. Mun työpäivät työmatkoineen tarkoittaa sitä, että koirat on sen 9-10h keskenään ja haluaisin muutenkin ehtiä tehdä pidempää arkilenkkiä, Olisi huippua, jos aina iltaisin ehtisi sen 1-1.5h tempaista ja Javalle vielä oma juoksulenkki päälle.

Mihin koirantarvikemerkkiin olet erityisen tyytyväinen?

Mushia näköjään lähtee aikamoisen standardisti kuppiin, joten lienemme erityisen tyytyväinen monipuoliseen raakaruokavalikoimaan ja sen myötä raakaruokinnan helppouteen.

Onko koirillasi jokin tietty varusteväri?

Ei nyt mitenkään maanisesti, mutta kun laumassa alkaa se kolme jo olla, niin helpompi ohjeistaa esim. hoitopaikkaa mitkä on kenenkin roinat. Javalla on turkoosi, Natilla oranssi ja pikkuapina-Ionalla fuksia.

Jännitätkö kisoissa? Jos, niin kuinka hillitset jännityksesi?

En oikeastaan. Sen verran noita geimejä takana, että oikeastaan se starttia edeltävä pieni adrenaliinin nosto on vaan hyvästä. En mene myöskään tuloksia jahtaamaan kisaradalle, vaan yleensä olen poiminut sieltä tietyt kohdat, joissa harjoittelen jotain asiaa: ohjausta, rytmiä, ajoitusta, estehakuisuutta jne. ja yritän tehdä ne parhaani mukaan. Joskus kaikki menee nappiin, joskus ei ihan, mutta aina opppii jotain. Ja jännittäjille olen antanut myös vinkkinä tiedostaa ja nimetä kaikki tunteet, jolloin niistä tulee helposti käsiteltävämpiä. Ei myöskään tarvitse päättää, että "nyt ei jännitä", vaan todeta itselleen, että "nyt jännittää, koska siksi ja siksi  " ja aivot tykkää heti, että homma on konkreettisempaa ja helpommin käsiteltävää.

Oletko varusteurheilija?

En kyllä. Hommaan hyvät ja laadukkaat tuotteet kerran koirille ja niillä mennään, kunnes kilometrit vaan loppuu tuotteesta kesken. Esim. pennun ensimmäinen oma takki oli koon 41 toppapomppa, jonka ajattelin kyllä kestävän todennäköisesti seuraavat kymmenen vuotta (ostin sen kasvuvaralla tuossa alkusyksystä), jolloin investointi on järkevää. Sen lisäksi pentu on saanut oman BOT verkkoloimen ja Pompan sademanttelin. Näitä ei olla vaihtamassa joka vuosi, kun malli muuttuu tai tulee joku uusi väri valikoimaan niin kauan, kun haluttu käyttötarkoitus toteutuu.

Onko koirallasi parannettavaa rakenteessa, mitä?

Koska olen rakennefriikki, niin suuria puutteita siellä ei tietenkään ole :D Minulla luonne ja rakenne kun menevät heittämällä sukupuolen tai värin edelle, mutta toki ainahan niissä on petrattavaa. Nipi on nätisti kulmautunut, mutta kaula saisi olla pidempi. Javalla etuosa on hyvä, mutta polvikaari saisi olla parempi ja Piippiin lähtökohtaisesti ihastuinkin sen rakenteen takia. Se on siis minun koiristani parasrakenteisin, mutta parempi polvikaari ja snadisti tietty aina saisi etuosaa olla. Mutta huono etuosa on minulle ja agilitylle ihan erityinen nounou.

Kuinka hyvä olet mielestäsi analysoimaan koiran luonnetta?

Osaan lukea tai ainakin haluan ymmärtää näkemääni. Hirveitä analyysejä tai johtopäätöksiä en välttämättä halua tehdä, vaan koettaa mahdollisimman subjektiivisesti tulkita luonnetta.

Mikä on suosikkiasiasi koirasi ulkonäössä?

Piipissä parasta just nyt on sen rakenne, Nipissä maailman suloisin ihme ja Javassa koko etuosa.

Perustele, miksi ottaisit mieluummin joko pennun tai aikuisen koiran?

Olen ottanuit molempia (Nippe tuli vasta yli vuosikkaana taloon), mutta haluan muokata pennusta oman näköiseni ja opetella pennun ominaisuuksia ihan sieltä pienestä pitäen. Minusta on aivan ihanaa rakentaa suhdetta pieneen pentuun, joka on kuin avoin kirja ja kaikki mitä siihen rakentaa on sitä "omien käsien jälkeä". Myöhemmässä vaiheessa teknisempien juttujen opettaminen on helpompaa, kun osaamme jo koiran kanssa tulkita toisiamme.

Millaisia koiriin liittyviä kanavoita seuraat somessa?

Naamiksessa toki useita ryhmiä, omaa blogilistaa, agilityblogs.blogspot.fi -blogeja, Instassa seurailen useita kivoja tilejä, Twitterissä on esim. Suomen agilityliitto, niin pysyy isojen kisojen tulosseurannassa kärreillä jne.

Menin, näin ja voitin. Vai ajoin, juoksin ja oli kivaa?

Ehkä enemmän jälkimmäistä. Kävimme Nalperon kanssa viettämässä laatuaikaa Kotkassa kolmen startin verran noin kolmen kuukauden kisatauon jälkeen. Sinäänsä vähän hasardia, kun en meinannut sitä enää puomille pysäytellä ja eihän me olla vielä yhtiäkään treenejä päästy edes tekemään juoksarilla radan osana, ko seuran esteet lähti ensin ulkoa talvisäilöön (siellä oli riittävästi tilaa, hallissa ei oikein) jo aika päiviä sitten ja sen päälle oltiin vielä pentuapinan karenssissa. Nooooh, mikäpäs siinä ko kerranki vapaata kalenterissa, loistavaa seuraa tiedossa ja voidaan vaik mennä kisoihin treenaamaan sitten. JA kerranki medit aloitti vasta iltapäivällä <3

Yllätykseksi eka baana menikin vallan kivasti ja Nalpero nappasi sieltä voiton. Ja puomikin osui, ohhoh! Tokalla radalla se tuli aivan sairaan hienosti vikalle askeleelle asti ja sit eteenfokukseen tuli pieni häiriö ja sieltä loikka. Mutta tasapuolisuuden vuoksi minäkin hankin vielä kiellon. Huomaa taas, että vähä tatsia puuttuu ajoituksista ja rytmityksistä, kun ei ole kisannut eikä treenannut, mutta noin yleiskuvaltaan kuitenkin vallan kivaa menoa. Vikalla radalla opin ainaki sen verran, että jos putki on hyppylinjalla, niin pieni haltuunotto ei riitä, vaan tarvitaan iso haltuunotto. Loppuradalla pidettiinkin sitten eniten kivaa ja annettiin vaan mennä, niin hauskaa!

Niin kiva käydä kyllä tuolla "maakunnissa" kisaamassa, kun meininki on ylipäätään vallan rentoa. Paljon tuttuja luonnollisesti ja erityinen iso sydän, ko paikalla oli samaan aikaan myös jalminipojat Elmo & Tape <3. Toki koettiin myös kotkalainen lauantaidisko, kun hallista hyytyi valot pariin otteeseen illan aikana, mutta ei se niin vakavaa. Tuleehan siitäkin toki tosi kiva fiilis, kun ihan tuntemattomatkin tulee radan jälkeen kommentoimaan, että olipa ihanan vauhdikasta ja iloista menoa, vaikkei ees nollaradasta ollut kyse. Ja tietty aina kiva nähdä Piipin kasvattaja-Satua, kuulemma oli iso pettymys kun Piippis ei tällä kertaa ollut mukana. No, ens kisoissa sitten taas myös Piippi-Show, nyt halusin viettää Nalpen kanssa laatuaikaa.

Perjantain lenkkiasu, ainakin näkyy ja pysyy kuivana!

Marraskuu-buuuu

Marraskuu ei ole missään nimessä lempparikuukausia. Se on vähän niinkuin kuukaudessa olisi 30 maanantaita. Ihan yhtä lystikästä. Kaikesta näköjään selviää, kun nyttenkin on jo joulukuu. 16 päivää töitä ja sitten onkin kesän jälkeen eka pieni loma, jolloin ohjelmassa ei-mitäänniä. Jej.

Marraskuun kärkeen vedettiin ruuhkaviikonloppuna myös pikainen Fidari. Kiire ja hässäkkä vaikutti toki vähän omaankin valmistautumiseen, ettei ratapiirroksia ehtinyt juuri etukäteen tuijotella ja sitten sitä vaan ryysäsi paikan päälle ihmettelemään. Tällä nyt on ehkä tietty lineaarinen vaikutus siihen loppusuorituksen laatuun, mutta kaikesta huolimatta meni olosuhteisiin nähden vallan kivatsusti.

Juhan treenien videota en ole näköjään puhelimesta edes purkanut, joten tässä nyt sentään kärkeen sitten Jounin, Jan-Egilin ja Annan kirmailut. Olisi kyllä kieltämättä ihan asiallista käydä treenien anti läpi samantien tuoreeltaan viikonlopun jälkeen, mutta ehkä tämä vaan sopii tuohonkin kaavaan, että vedetään riittävällä kaaoksella loppuun asti. No, hauskaa oli enivei, sen verran ainaki muistan. Ja Nalpe oli hilpeä.

Muutama viikko sitten pikkuapina Piippi nappasi itselleen myös varsinaisen marraskuun kiusauksen: kennelyskän. Iso buu sillekin. No, onneksi meillä se oli sitten vallan lievänä kylässä ja pari päivää riitti pärskettä, eikä myöskään muu lauma sairastunut. Toki se on sitten tarkoittanut pari viikkoa karenssia koko porukalle, joten lienee Javakin sitä mieltä, että marraskuu on ihan tyhmä juttu. Kaikki Fidarin kotiläksytreenit vallankin tekemättä ja tietty kaikki muutkin treenit holdissa. Ollaan siispä otettu koko poppoo aikamoisen iisisti tämä kuukausi. Josko se tästä?