24.1.2010

Koiran omistamisen varjopuolia

Tällä kertaa sarjassamme käsitellään korvaton shetlantilainen ja mahanpuru korvallisella shetlantilaisella. Tää viikonloppu on ollut kyllä taas niin valiomeininkiä, että pitänyt ihan miettiä ettei se vaan olisi alkanut perjantai kolmannellatoista. Mutta ei, muuten vaan vähän rankkaa :D

Perjantaiaamuna tosiaan mulla oli aikainen herätys (joita tooooooodella rakastan -______-), jolloin koitan myös optimoida uniajan ja nukkua mahd. pitkään. Raahustin sohvalle juomaan aamukahvia, johon pieni karvainen dalmatialainen ilmeisesti halusi osallistua ja päätti tapansa mukaan hypätä syliin ilman sen suurempia etukäteisvaroitteluja. Lopputulemana oli kahvit sohvalla ja Java naama näkkärillä sylkyssä, et jeeee mamma jeeeee!

Töistä sit pääsin kotiutumaan kolmeksi, joten ajattelin vallan kiirehtiä vielä valoisalla hauvojen kanssa jäälle reippailemaan. Siitähän tulikin sit oikein mukava kokemus, kun lahden toisessa päässä oli pari räyhäbelgiä pallonheittohommissa. Jostain syystä noi belgit ei tykkää ollenkaan muista koirista, vaan aloittaa lenkilläkin järjettömän louskutuksen, jos bongaa muita hauvoja lähimailla. Nati on niille vaan lähinnä luimistellut, mutta Jalmupalmu isomies haukkuu takaisin (jota ei kaksijalkainen kyllä arvosta). Lähdin sitten 90 astetta toiseensuuntaan kohti lahden toista rantaa, mutta jossain vaiheessa Nati ehtikin ne hauvat hoksaa ja ajatteli ilmeisesti jossain hetkellisessä aivovauriossa lähtee kerrankin sanomaan niille takaisin.

Sinne se sitten paineli pää viidentenä jalkana ja korvatkin jäi johonkin matkan varrelle. Jotenkin se tais tulla sitten yllätyksenä, että nää hauvat tosiaan kommentoi takaisin tuollaista huutelua ja Nipellä menikin pupu pöksyyn. Se ampaisi rantakaislikkoon ja metsään räksyttämään niin, että ääni kuuluu, mutta mitään ei näy. Siinä vaiheessa me ollaan Javan kanssa vielä rämpimässä keskellä merenlahtea kohti rantaa ja omistajaa suorastaan sylettää ja nolottaa huonosti käyttäytyvä shetlantilaisensa, joka ei pysy lapasessa (ja siis Nati vielä, se on aika o__0!).

Sattuu sit vielä niinkin kivasti, että belgitiimi kurvaa juurikin samaan metsään. Siinä vaiheessa, kun me ollaan päästy paikalle, niin metsässä ei näy eikä kuulu mitään. Kello on just passelisti siinä hämärän rajamailla, jotta pian mustan koiran etsiminen olisi vieläkin hauskempaa. Pari kertaa huutelen Nippeä ja sit ajattelen, että käyn viemässä Javan ensin kotiin, kun ei tosiaan mitään hajua missä se räyhäritva oikein on. Ja pitää luurikin hakea, jos joku sattuu Nipen ottamaan kiinni, kun valjaissa on kuitenkin puhelinnumerot.

Yllätys onkin sitten aikamoinen kerrostalon pihapiirissä kävellessä, kun yks musta piski päivystää kaukana kotirapun ovella, kun himaan pitäis päästä. Kun se bongaa meidät, niin sieltä juostaan häntä hulmuten vastaan, et kylläpäs teillä meni kauan ja ette ikinä usko miten jänniä juttuja tuolla oli! Että sellainen minilassie meillä, ensin mennään räyhäämään ja sitten juostaan häntä koipien välissä kotiin. Ja unohdetaan, että olihan siellä lenkillä mamma ja oma poikakin vielä mukana.

Onneksi tuolta kotiin juostessa ei joudu autoteitä ylittämään ja muutenkin meidän talo on viimeinen tällä tiellä. Kuitenkin pihapiirissä on aikapaljon trafiikkia juurikin tuohon neljän saumaan, kun tarhasta hakevat jälkikasvuaan pois ja luonnollisesti espoolaisina eivät voi kävellä sataa metriä, vaan pitää autolla ajaa ihan pihalle asti, vaikka ajokiellot tuossa on. Ja ties kuinka kauan toi talikko olis sit täällä pyörinyt, jos mä olisin sitä jäänyt enemmänkin metsästä huhuilemaan.

Eikä siinä vielä kaikki. Perjantaina metsästettiin pikkumustaa ja sitten viikonlopuksi tuo pienempi vesseli kehitteli itselleen pötsinsä sekaisin. Se onneksi osaa pyytää ulos, mutta sitä pitää osata tulkita. Kuuluu kerran "yyyyh", tepastelua ympäriinsä ja saattaa käydä tassulla nojailemassa. Jos ei viesti mene perille, niin perästä kuuluu. Kirjaimellisesti. Ulkona on siis rampattu vähän niinkuin vanhoina hyvinä aikona - eli tuossa loppusyksystä.

Java tykkää nukkua mun kainalossa koko yön, joten siinähän minäkin oon sitten mahan lorinakonserttia kuunnellut ihan koko sen ajan. Ja luonnollisesti myöskin päässyt ulkoilemaan kolmen pintaan. Toivotaan, että toi nyt tuosta alkaisi helpottaa, kun eilen jo pistetty normiruuasta paastolle ja aamulenkin jälkeen jo pärjännyt hyvin ilman ekstrahappihyppelyä. Mutta joo, omistaja arvostaisi kyllä joskus kunnon yöunia! Jos ei herätä herätyskello, niin soon jompikumpi karvanaama, kenellä on joskus enemmän ja joskus vähemmän tärkeää asiaa jaettavana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)