- Oman vireystilan hallinta olennaista. Jotta päästään sinne suoritukseen otolliseen vireystilaan (joka siis sekin yksilöllinen - joku matalammassa, joku korkeammassa), sitä pitää osata tarvittaessa nostaa (suoritukseen) ja toisaalta taas laskea (suoritusten välille)
- Itsetuntemus + työ = hallinta. Tää on mun mielestä äärimmäisen tärkeä juttu jännittäjille. Mä oon itsekin huomannut sen, että kun tietää itse ja koiran osaavan tietyt asiat, niitä ei tartte jännittää. Mut jos sinne koekentille pitää ryysätä hirveellä kiireellä sillä ajatuksella, että "eihän se nyt vielä tätä ja tätä osaa, mutta mennään kokeilemaan!", niin saattaahan se olla, et puntti alkaa tutista. Tästä samasta syystä me ei esim. tokokokeisiin olla menossa ennen ensi vuotta, koska mulla ei ole vielä luottoa siihen, että koira tai minä hanskaa kaikissa mahdollisissa häiriöissä kaikki ALO-liikkeet.
- Jännitys vaikuttaa etenkin tarkkaavaisuuteen monella tapaa. Itse en oo onneks mikään kisajännittäjä, mutta sellainen pieni kiva kutkutus adrenaliini on aina oikein tervetullutta ja sen kanavointi tärkeää.
- Jännityksen voi saada hallintaan. Keskeistä on varhaisten merkkien tulkinta; mielikuvaharjoittelua, fyysistä tekemistä, tapahtumaketjujen hyödyntäminen, kisa-analyysit rutiiniksi jne.
- Oikeat tavoitteet on sellaisia, jotka on mahdollista saavuttaa ja riippuvaisia vain omasta tekemisestä. Ei siis pitäisi tähyillä sinne kilometrien päähän vuoren huipulle, vaan keskittyä aina siihen pieneen steppiin kerrallaan. Esim. voittaminen ei ole tässä mielessä oikea tavoite, koska ei voi vaikuttaa siihen miten lujaa muut juoksee.
- Itseluottamus rakennetaan systemaattisesti kisa ja treenianalyysilla. Listataan siis vähintään yhtä paljon hyviä ja huonoja asioita, josta saadaan buustia ja tehtävälista tulevaisuuteen.
- Epäonnistuminen = mahdollisuus kehittyä. Tästä juteltiin paljon ja Vapun mielestä koko sana pitäis poistaa aakkosista. Virhe saa harmittaa, mutta siihen pitäisi suhtautua analyyttisesti. Omaa tekemistä pitää ennakoida onnistumista ja virheitä ei saa pelätä.
- Itseluottamus on realistinen käsitys omista taidoista. Korostuu siis myös siinä, että tavoitteet pitäisi tehdä tähän peilaten, koska itseluottamus auttaa hyväksymään myös ne virheet. Myöskään ei pitäisi ajatella "omaa tasoa" vaan keskittyä tekemiseen kisoissa. Kokemus on valtavan iso osa itseluottamusta, joten ihmsiten ei pitäis aina kiirehtiä niin paljoa.
Suosittelen kyllä kaikille tuollaisella luennnolla pistäytymistä. Vaikka en oo kisajännittäjä tai muutenkaan koe omaa kuuppaa hirveän ongelmalliseksi (osa tästä työstä on varmaan tehty hevosteluaikoina herkkiä raketteja ratsastellessa, kun pollen selässä ei paljon parane jännittää tai koni on äkkiä lapasesta), nämä on kuitenkin aikalailla hyviä tilanteita miettiä omaa tekemistä. Tehiksen tiimoilta on tulossa vielä kolme pienryhmäkeskustelua aiheesta, joihin pitää kyllä ilmoittautua messiin.
Onhan se ihan hyvä fiilis huomata olevansa oikeilla raiteilla. Peilaan näitä juttuja esim. mun Tehis -hakemukseen, jossa mm. tavoitteita, taitoja, haasteita piti ruotia paperille. Sinne rustasin lyhyen aikavälin tavoitteeksi teknisen osaamisen lisäämisen ohjaajalla, röyhkeyttä koiralle tekemiseen ja sitä myöten nostaa etenemät nelosen paremmalle puolelle. Nyt asiaa katsoen, niin se on ollutkin oikein hyvä tavoite työskennellä tänä vuonna ja siitä nyt on jopa napsahtanut se eka hyppysertikin (meidän piti olla järjestään totaalisen paskoja hyppäreillä, kun ohjaaja hitailee ;).
Parannettavaa on tuossa analyyttisessa suhtautumisessa treeneihin. Koska blogia oon nyt käyttänyt tähän, mutta tänne ei näköjään aina ehdi kirjoittaman joka treeneistä. Ja aluevalmennukseen pitäisi myös nyt palauttaa vuoden treenisuunnitelma pilkottuna eri kokonaisuuksiin ja seurata miten siinä pysytään. Ehkäpä treenikassiin pitää myös pakata perinteinen ruutuvihko tästä etiäpäin.
Intensiivisen koiran kanssa on mahtava tehdä töitä. Mä oon sitäkin jo tuossa pohtinut, että se on jännä miten multa häviää kaikki muu ympäristöstä, kun päästään lähtöpaikalle. En tosiaan ehdi miettimään tai näkemään mitään muuta kuin tuon koiran ja meidän tekemisen, koska siihen ei vaan oo varaa. Jos ajatus harhailee, niin koira meni jo. Sen kanssa vuoron venaaminen kun ei ole mitenkään erityisen seesteistä, kun se huutaa räkäposkella edelliselle koiralle "POISSIELTÄ!!!!11" ilman, että siihen saa mitään kontaktia, mutta kun mennään lähtöpaikalle, sekään ei nää mitään muuta ku mut ja esteet. J <3
Itseluottamus on kyl tärkeä juttu koiralajeissa, koska koirat kuitenkin imee meistä tasan sitä energiaa mitä meistä irtoaa. Ja mun mielestä se nimenomaan tulee siitä, että on treenattu ja tarvittaessa uskalletaan ottaa riskejä. Rataantutustumisessa harvemmin jään miettimään hyllynpaikkoja, vaan enemmänkin sitä miten siitä selviäis mahdollismman varmalla ohjauksella tai vaihtoehtoisesti joutuuko tekemään harkitun riskin vähän haastavammalla ohjauksella. Ja radalla sen kyllä tajuaa jo yleensä paria estettä ennen missä se napsahtaa, jos on vaan lähtenyt liian hitaasti liikkeelle edellisestä paikasta, mutta sekään ei ole ehkä maansurun paikka. Sitten taas treenataan ajoituksia ja rytmitystä ens kerralla!
Semmottiis :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)