5.2.2013

Sattuu ja tapahtuu

Upeasti digitoitu rata taas
Mentiin maanantaina tuuraamaan Juha Oreniuksen treeneihin ja rata oli kutakuinkin ylläolevan kaltainen. Painotan sanaa kaltainen, kun Inkscapella en tosiaan jaksa alkaa millilleen miettimään missä mikäkin oli mihinkin nähden. Mutta ainakin pääpiirteissään varmaan ohjaukset siitä selkenee. Siitä on aika pitkä aika, kun viimeeksi olen Kivistön hallilla käynyt pyörähtämässä ja ilo oli huomata, miten ajatus oli jo paljon selkeämpi rataantutustumisessa. Ja 27 estettä, nou problem.

Java joutuikin sitten aloittamaan, vaikka olisin halunnut spurttilämpät vielä tehdä. Mutta muiden koirat taisi olla sitten ihan kylmiä, kun olin sentään tullut ajoissa jo kävelyttämään. Olisi ehkä pitänyt pitää oma pää ja vaatia myöhempää aloitusvuoroa, mutta ajattelin sitten ottaa sen ekan nakin, kun ei ihan kylmää koiraa kuitenkaan autosta tarvinnut ottaa. Mutta treenin puolessa välissä jotain kävi mutkaputkella, kun koira tuli ihan ihmeellisesti sieltä ulos ja vinkaisi. Kopeloin tietty samantien kaikki raajat ja tassut läpi ilman mitään mitään reaktiota ja juoksuttelin ympäriinsä ilman mitään reaktiota siinäkään. Päätin sitten jatkaa treeniä loppuun, kun koiralla menohaluja näytti olevan episodista huolimatta ja kun mitään ei sieltä löytynyt. Huoh. Mut aikamoinen morkkis tuli taas niistä vajaista lämmittelyistä ja kun en tiedä yhtään mitä siellä putkessa on käynyt :((

Tämä nyt latisti treenifiiliksen ihan täysin, vaikka Jalmari aloitti varsin tyylikkäästi päräyttämällä koko radan nollalla heti kärkeen. Pari käännöstä vähän valui, mutta muuten oikein hyvää suoritusta. Muu aika käytettiin sitten tehokkaampien reittien hiomiseen etenkin väliin 8-12 ja 22-23 oikea-aikaisempaan irtoamiseen. Tein alkuun 11-12 takaaleikkauksella putken jälkeen, mutta ajallisesti ehdottomasti parempi meille oli  persjättö 10-11 väliin. Siinä toki haasteena sitten loppuun asti huolellisesti ohjattu päällejuoksu 9 -esteelle ja silti oikea-aikaisesti valmiina oleva persjättö ennen ponnistusta 10:lle. Ja jos jätin huolimattomasti rytmittämättä10-11 välissä, Jalmari meni liikkeen mukana vieressä olevaan suoraan putkeen. Kymppirimaa se myös vähän tuppas kolistelemaan, kun hitusenkin myöhässä oleva ajoitus häiritsee sen hyppyä kovin paljon. Välitön palaute siis.

Sain ajan osteopaatille tänään, niin mennään tsekkaamaan onko siellä nyt lantiossa jotain lukkoja tj. joista tuollainen insidentti voi johtua. Jos vaikka saisi mielenrauhan sitten itsekin ja nukuttua ehkä paremmin tulevana yönä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)