25.10.2013

Turkkusessa. Tai Kaarinassa. Tai Piikkiössä.

Täältäpäin kun katsoo on selvyyden vuoksi helpointa sanoa, että menen ihan muina ankkoina keskiviikkoillan riemuksi pariksi tunniksi Turkuun treenaamaan. Ei-agilityihmisilta saa tähän yleensä pienet silmien pyörityksen ja kommentin "Siis ei kisoja? Treenaamaan?!". Mutta tarkasti ottaen enhän mä ole Turussa lainkaan, vaan lähempänä Kaarinaa. Tosin navigaattori sanoi, että Piikkiö. Ni missä se nyt sitten oikein on? Ymmärtääkö kaikki, jos mä raportoin treenaavani Piikkiössä :D

HSKH:n tehikselle oli viime vuonna saatu buukattua pari iltaa Purina Centeristä ja siellä siispä mekin. Ekana vuorossa Janitan treenit. Jopa videolla asti, joten silvuplee. Rata oli tuttuun tapaan varsin haastava ja sen lisäksi vielä teemana nollaratatreenit - jokaisesta virheestä mars alkuun. Ja voin kertoa, että muutaman kerran sinne alkuun taas palattiin ja juostiin vähän lisää. Onneks oli videot, josta näkee, että koira oli aikamoisen noheva kyllä mun virheiden paikkauksessa.

Tässä siis, virheineen kaikkineen keskiviikkoillan kooste Janitan treeneistä:


Muuta nuristavaa ei ole, kuin toi universumin huonoin puomi. Pöh. 

2 kommenttia:

  1. Se on Kaarina. Kaarinan Piikkiö. Piikkiön Pukkila. Entinen Piikkiön kunta ja nykyinen Kaarinan kunta (kuntayhdistymisen jälkeen). ;)

    Hienoa menoa!

    Heidi

    VastaaPoista
  2. Haha, kiitos! Toi oli nyt niin complete maantieteellinen määritelmä, että käytän tuota jatkossakin :D Pukkilan ko unohdinkin ihan täysin sopasta...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)