27.10.2014

Läksyjä

Puolitoista viikkoa kun tuossa veteli menemään tuli hännän alla, niin vapaailta alkaa olla aikamoisen kovaa valuuttaa. Ekaks vähän leiriä pe-la, maanantaina duunin puolesta illallistamisesta, tiistai-ilta kouluttamista Porvoossa, keskiviikon aamulennolla Lontooseen, josta lauantain puolella takaisin kotiin, samantien la-aamusta klo 7 kisatöihin, iltapäivä kisaamaan ja sunnutaina vielä brunssille. Ei paljoa siis ole ehtinyt muuta kuin vaihtaa vaan vaatteita ja kammata naamaansa :D

Sunnuntai-iltana olinkin sitten ihan löydää spagettia koko nainen, mutta ylitin itseni ja raahauduin sateisesta kelistä huolimatta kisojen jälkeen nykäisemään aidot pikatreenit ennen nukkumaanmenoa. Ohjelmassa siis Juhan kaikille FitDogilaisille antamat pikku kotiläksärit teemalla takaatyönnöt/välistävedot. Olisihan se nyt ihan noloa myöntää, että ei ole tehnyt mitään ennen seuraavaa leiriä, joten pulma piti käydä paikkaamassa senkin uhalla.

Silvuplee, siinä Nalpero siis esittää takaatyönnöt ja välistävedot kahteen malliin. Ohjaajalle on iin kovin paljon luontevampaa mennä lenkkarit menosuuntaan (tiukat käännökset oli pakko ottaa puolivalsseina, ettei lähde Nalun mopedi lapasesta) ja vaikka kuinka yritän Juhan malliin jälkimmäisellä välistäveto -treenillä peruutella, niin ne vaan kengät meinaa väkisinkin kääntyä sojottamaan ihan väärään suuntaan tai siis oikeeseen, jos multa kysytään. 


Kun sitä oikein vauhtiin pääsee, niin aloittettiin myös maanantaiaamu aksalla. Viikonlopun tuomari Ton Van Der Laar oli rekrytoity kouluttamaan pari päivää kisojen päälle ja tokihan se mukaan piti päästä, joskos saisi vähän ajatuksia keskieuroopan menosta. Teemat oli selkeesti hyvin perusasioita: linjoja, sijoittautumista, estelinjan ymmärtämistä ohjaamisen ajoituksessa. Tehtiin kolme eri harjoitusta ja niihin testailtiin erilaisia ohjausvaihtoehtoja. Saksalainen ja vastakäännökset olivat yllättävänkin kovassa huudossa ja pääpaino oli ohjauksilla, jotka tehtiin esteen siltä puolelta, johon matka jatkuu höystettynä ajatuksella itsenäisestä koirasta. Oikein kiva koulutus siis ja jäi ajatuksia kokeiltavaksi jatkossakin!

Seuraavaksi sitten matematiikan läksyjä lukijoille. Minusta ainakin oli aikamoisen huvittavaa, että alla olevassa kuvassa vasen läjä ruokaa ja ruokapussi oikealla ovat samanhintaisia. Piti käydä pikatankkaamassa pakastinta työmatkan ajaksi ja alle 20 eurolla sinne sai ladattua 1,5kg broiskunkauloja, pari kiloa rintarustoa, 500g kanajauhelihaa, ja 1,5kg lihamixejä.


Sitä vastoin kahtakymmentä euroa en tuosta RC:stä ja maissijauhosta oikeesti maksaisi, mutta piti käydä käyttämässä Nalperon lahjakortteja pois, kun en ihan kaikkia viitsi poiskaan lahjoittaa ja niillä saa näpskästi nameiksi aina pari pussia noita höpönapuja. Ja tottakai mun piti ottaa tätä uutuustuottetta Sporting Life AGILITY, kun pussissa oli sheltin kuva :DD Kaveriksi siihen yhtä uskottava Mini Exigent, pienille nirsoille koirille jotain erityisen maistuvia napuja. Näille nälkäisille ny menis varmaan vaikka pienet kivet, mutta lähtökohtaisesti kivempi ehkä kuitennii jotain paremmin sulavaa valmistetta. Näillä eväillä on sitten intopiukeena kiva tokoilla tai heitellä nurmikolle murkinaa etsittäväksi.

Ja kolmas osittain matemaattinen yhtälö on kesällä ostettu Asics, josta paistaa nyt päivä läpi. BUUUUU. Ei jatkoon!



2 kommenttia:

  1. Vitsi miten mageesti tulee vastakäteen! Me väännetti vasta valssiharjoitus, seuraavaksi nuo välistävedot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkeesti pienille putkiaivoille sopiva tehtävä :P Valssit mä taidan sitä vastoin jättää muille taitavimmille, kun on kaksi vasenta jalkaa...

      Poista

Kiitos kommentistasi :)